Isosta leikkauksestani tuli toissapäivänä kuluneeksi neljä viikkoa. Tekonivelen laitto polveen on sangen suurta huolellisuutta vaativa toimenpide, laitetaanhan kehoon vierasesine, joka on altis esimerkiksi tulehduksille. Toisekseen on se ainakin polven osalta kivulias toivuttava.
Onneksi pääsin toukokuussa, leikkaava kirurgi myönsi kaksi kuukautta sairaslomaa – siitä on kohta siis puolet mennyt. Sanoi kirurgi, että syksystä alkaen sairaslomaa annetaan kuukausi. Jos siis olisi leikkaukseen pääsy mennyt syksyyn, pitäisi mennä hattu kourassa työterveyteen työkyvyn arviointiin.
Mikähän mahtaa olla sellainen työ, jota voisi polven tekonivelleikkauksen jälkeen kuukauden saikun kuluttua tehdä? Ehkä joku etätyö, jossa voi maata läppäri sylissä ainakin osan päivästä sängyssä. Ja sitten toinen juttu, että kuntouttaminen ei ainakaan minulla ole kuukauden jälkeen läheskään valmis.
Mutta mitäpä minä näistä, eihän minulla niihin muuta sanottavaa ole kuin mitä tässä olen mietiskellyt. Vaikutusvaltaa tämmöisiin asioihin ei minulla ole, eikä tule.
Mutta onpa minulla vielä viitisen viikkoa jäljellä tätä toukokuussa saamaani saikkua, ja niinpä saan polkea kuntopyörää, hautoa turvoksissa olevaa koipea kylmäpakkauksella, tarvittaessa lepuuttaa sitä.
Muutamana päivänä olen istunut kotisoittimen ääreen, nuottitelineellä on ollut Cesar Franckin C-duurifantasia, jonka ensimmäisen osan meinaan jossain vaiheessa töihin palattuani esittää. Olisihan siinä se finaalikin komea, mutta se on näillä meidän kaupungin uruilla vähän haastava rekisteröidä. Niin, siinä kotisoittimen ääressä pystyn istumaan noin puoli tuntia kerrallaan. Selvää on, että jalkiosoitto tuottaa pieniä haasteita, samoin oikean jalan (sen leikatun) kuljettaminen paisutinpolkimella.
Lauantaina ajattelin, että kun tässä on neljä viikkoa leikkauksesta, niin eiköhän se kestä jo Turun reissun. Menomatkan oikein ajoinkin, autolla olen puolisentoista viikkoa pystynyt ajamaan, kun pääsin kaikista vahvimmista kipulääkkeistä eroon, ja oikea jalka liikkuu riittävän rivakasti kaasu- ja jarrupolkimen välillä. Meillä on manuaalivaihteinen auto.
Tuli kurppailtua Ruissalon päädyssä, Saaronniemessä, ihmettelemässä purjelautailijoita. Syynä tähän mielenkiintoon oli perheen nuorimman osallistuminen johonkin kurssiin aiheesta. Siellä kulahti parisen tuntia, ja sitten pizzalle sinne telakan seutuville, ja sielläpä havaitsin, että leikattu raaja on polvesta alaspäin turvonnutkin ihan komeasti. Mitään megakävelyitä en ollut tehnyt, kylläkin istunut ensin autossa toista tuntia, sitten siellä rannalla varmaan puolitoista tuntia, ravintolassa ehkä puoli tuntia. Hyvin pieni, hyvin kohtuullinen rasitus. Viittaan vielä siihen töihinpaluuseen kuukausi leikkauksesta, että mikähän hyvä siitä tulee, jos joku istuksii vaikka konttorissa työpäivän, ja poistuu sieltä jalka turvoksissa….
Tämä päre korvaa tänään musiikkipäreen, sillä täksi päiväksi aikomani Chopin- kirjoitus laukesi vahingossa jo eilisen aikana, enkä nyt keksinyt, mistä musiikista juttelisin.
Tässä muistelin muuten juuri, että edellisen, seitsemän vuotta sitten tehdyn tekonivelleikkauksen täysi toipumisaika oli noin vuosi…. Toki töihin palasin neljän kuukauden jälkeen, mutta hankalaa oli kyllä aluksi kiivetä urkuparvien rappusia ja haalia takapuolen alle korokkeita, kun ei jalka vielä oikein taipunut – nyt taipuu paremmin.
Näin kuluu elämäni tässä kohdalla.
Äijäblogi IV 
Muistan kyllä, että istuminen turvotti polvea leikkauksen jälkeen. Tein kaikenlaista IT-hommaa läppäri sylissä ja välillä kävelin ja poljin kuntopyörää. Maaliskuu oli kun polvi leikattiin ja toukokuussa olin jo järvessä vesijuoksemassa. Se teki hyvää!
TykkääLiked by 1 henkilö
Minä tässä odottelen ruven lähtemistä, että uskaltaisin mennä mereen uimaan. Haava on ollut jo aikapäiviä muutoin ummessa, mutta lumpion kohdalla, jossa taitos on kovin, on alle senttinen rupi. Mutta en riskeeraa… Sitten kun iho on täysin ehjä – terveydenhuoltoporukka ei ole ollut ruvesta huolissaan, joten en minäkään.
TykkääTykkää