Lämpimiä päiviä

Oliko se nyt sulkukorkeapaine, joka nyt vallitsee ilmanalassamme.

Se tarkoittaa, että tummaan pukuun pukeutuminen tuossa loppuviikosta saattaa herättää hilpeyttä lähipiirissä, tai ainakin ihmettelyä.
Nurmikko tuossa ikkunan takana on ruskeaksi kulottunutta – ei haittaa.

Ja onhan sitä joskus maksettu kahdet kolmet tuhannet eurot, että ollaan päästy tällaiseen ilmanalaan. Sillä erotuksella, että siellä yön alin lämpötila oli yleensä semmoiset 27-28 astetta, päivällä oli sitten lämpimämpää, ja aurinko paistoi lähes zeniitistä.

Mutta nyt tarkenee tässä kotosallakin, ja pitää käydä monta kertaa päivässä uimassa. Kasvihuoneiden kanssa on oltava kuin ketun pesällä! Juuri äsken jouduin antamaan vapaakirkollisen upotuskasteen yhdelle amppelitomaatille, joka olisi varmaan sanonut, jos puhua osaisi, että ”mää räyryn, tiämmä”.

Mutta nyt se voi hyvin.

Koitetaanhan pärjätä. Tiedän, että on ihmisiä, joille tämä on liian tukala sää. Olen semmoisia joukon tuntenutkin. Minultakin ”ves koatuu peältä”, vaikka en ole sen kummempaa tehnyt kuin pari tuntia istunut kotisoittopelin ääressä.

Loma-aamukampa on semmoinen, että tukka alkaa pysyä sotkuisena – jos nyt kampaa ylipäätänsä käyttäisinkään.

On suvi suloinen. Aurinko paistaa, linnut laulavat ja perhoset pyrehtelevät. On kukkein kesä.

Gonzo-journalismia ja vuoden pisin päivä

Viime päivinä on suunnilleen kaikki tiedotus keskittynyt erään kansanedustajan kerrottuun epäasialliseen käyttäytymiseen. Siihen en osaa ottaa kantaa, koska en ole ollut sääriä pitämässä. Mutta tietenkin, jos tuossa puussa oravia on, niin ei kun mylly pyörimään. Tosin arvelen, että nyt(kin) kyllä hutkitaan ennen kuin on tutkittu. Sanon näin siitä huolimatta, että nyt kujanjuoksuaan juokseva poliitikko edustaa puoluetta, jonka arvoja kohtalaisen voimakkaasti vierastan. Mutta eikö nyt sentään ennenkuin ihmistä aletaan tehtävistään sivuun kampeamaan, pitäisi olla esimerkiksi tuomioistuimen päätös tai edes poliisiviranomaisen päätös aloittaa rikostutkinta?

Nyt vaikuttaisi, että vaikuttavana instanssina on poliisin tai oikeuslaitoksen sijaan päivä- ja iltapäivälehdistö, jonka tehtävänä toki on ollakin vallan vahtikoirana. Vähänkö on pääministerin aamiaisia reposteltu, tai jonkun kansanedustajan taksilla-ajeluja tai kepulaisten Nuorisosäätiö- källittelyjä.

Oikeusvaltiossa kuitenkin pitäisi kaiketi olla niin, että jos riippumaton, lakia tulkitseva tuomioistuin antaa langettavan tuomion, niin vasta sitten alkavat muutkin rankaisutoimet. Että olisiko tämä Hunter S. Thompson- vainaan Gonzo- journalismi hiipinyt pikku hiljaa myös ihan tavalliseen tiedonvälitykseen? Vai onko se ollut siellä aina?

Ja eiköhän maailmassa ole sentään tällä kertaa isompiakin asioita murehdittavana kuin jonkun pikkumaan poliitikon oletettu sopimaton käytös (tässä ei sitten yhtään puolusteta sopimatonta käytöstä, ettäs tiedätte).

Poliitikkojen touhuihin kyynisesti suhtautuvana mietin, että kenenkähän varpaille tämä ajojahdin kohteeksi tällä kertaa päässyt tallasi? On toki esittänyt räväköitä mielipiteitä, mutta niin on moni muukin. Olisiko ns omien joukossa joku, joka on halunnut vähän laittaa kapuloita rattaisiin? Ja sitten kuin vielä itse HS, joka ei ainakaan ole tulevien vaalien voittajaa vastaan, siitä uutisoi? Ja sitten tämän ”vanhempansa menettäneen” lausunnot, joiden tekopyhyys hakee vertaistaan. Tai no, politiikassahan tuota tekopyhyyttä tai sen kaltaista vahtikoiria nuoleskelevaa kielenkäyttöä käytetään äärestä viereen.

Minä en lähde mukaan noihin touhuihin, en edes kunnallis- tai kirkollispolitiikkaan. Sen verran on tuossa matkan varrella sattunut niitä päiviä, jotka ihan mielellään pois vaihtaisi, ja jotka jossain tilanteessa saattaisivat pökälejournalistien aiheeksi päätyä. Enkä ole sitä lajia kuin oikea kunnon poliitikko, joka ottaa nämä osumat asiaankuuluvina vastaan, ja jatkaa oikeaksi katsomallaan linjalla. Tätä edusti mm. hiljattain haudattu poliitikko, joka oli kovassa julkisessa ryöpytyksessä ja joutui jättämään silloiset tehtävänsä, mutta kuitenkin jatkoi sitkeästi hommia aina loppuun saakka. Ja on arvostettu.

No, jätän tuon politiikan tähän. Antaapa halullisten melskata siellä, kehua omaa erinomaisuuttaan ja haukkua toisia ja välillä antaa uskollisista uskollisin avustaja rotille – näin on muuten käynyt eräissä muissakin puolueissa…

Onhan tuo peli toki paljon siedettävämpää kuin se peli, mitä harjoitetaan valtioiden välillä tuossa suunnassa, mistä valo tulee. Onpa miltei kuin hiekkalaatikolla nahistelevien lasten touhuja, kun taas naapurin touhut ovat pahanilkisen vandaalijengin touhuja.

Vaan tänään oli kesäpäivänseisaus. On se päivä vuodesta, kun päivä on pisimmillään. Alkukesä on tavalliseen tapaan ollut viileä, mutta luvassa on lämpöä kuulemma. Siinä ei ole mitään outoa taikka ihmeellistä, näinhän se on useimmiten viimeisen 60 vuoden aikana ollut. Me matkasimme valkoisella moottoriveneellä lähisaareen, josta olimme vuokranneet rantasaunan. Hirmuisen sähkön hinnan vuoksi ei olla kotona yli kuukauteen sähkösaunaa päälle laitettu, mutta nytpä sitten laittelin nautinnollisesti sekä kiukaan että vesipadan alle tulet hyvistä, kuivista polttopuista ja sytytin vielä päältäpäin, kuten kuulemma oikein on.

Ah, saunan lämpö! Ja sitten vilvoittelemaan murtoveteen, joka on vielä alle 20- asteista, ja johon ei vielä ole muodostunut sinilevälauttoja. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja sai aikaiseksi erinomaisen joutilaan iltapäivän (selvitykseksi: minun viikkovapaapäiväni ovat maanantai ja tiistai). Puoliso oli tehnyt tunteja sisään, ja lopetti kotitoimistossa puolen päivän jälkeen.

Minä kyllä aamurupeaman istuin soittopelin ääressä ja harjoittelin Piérnea, Lemmensia, Rheinbergeria ja Lefebure- Wélya kolmisen tuntia.

Näin on kevätpäiväntasauksen ja kesäpäivänseisauksen välinen aika mennyt. Luonto on harpponut jälleen omat harppauksensa, r-sotaväki on puolestaan koittanut naapurimaataan tuhota sen kuin kerjennyt on ja aseita piisaa. Siviileitä huvikseen tappaneet sankarit palkittiin urhoollisuusmitalein ja kunniamaininnoin.

Minä suhteutan asiat ja tapahtumat näiltä pohjilta.

Kaksi viikkoa lomaan

Vietin elämäni ensimmäisen oikean kesäloman heinäkuussa 1983. Seuraava oli kesäkuussa 1997. Siitä lähtien olen saanut vaihtelevan pituisia kesälomia pitää, ja arvostan niitä erittäin korkealle. 1998 lomaa oli yksi viikko, 2003 taisi olla kolme päivää, mutta vuonna 2012 saavutin 38 päivän lomaoikeuden, jota seikkaa pidän työurani merkittävimpänä saavutuksena. Olin vielä kesät 2012 ja 2013 vuorotteluvapailla, jolloin minulla oli ihan kokonaiset kesät vapailla! Olen etuoikeutettu, myönnän.

Nyt, kun työura alkaa kääntyä loppukiitoon, lentokoneessa sanottaisiin jo, että olemme aloittaneet laskeutumisvalmistelut. Nehän aloitetaan vaikka Kreikasta tullessa tuossa Viron pohjoisrannikon tuntumassa, hyvissä ajoin ennen Vantaalle laskeutumista. Pomo minulle sanoi jo muutama vuosi sitten, että kuudenkympin jälkeen voi aloitella laskeutumista, ja sitä totisesti olen tehnytkin. En enää samalla tavalla ota paineita tavallisesta messusta kuin joskus aikaisemmin. Tänäänkin otin aika rennosti. Aamun konfirmaatiomessussa oli laulajan ominaisuudessa, tohtorityökaveri flyygelin rinnuksissa. Kirkko oli Autokaupungin vanha kirkko 1600- luvulta, jonne täksi kesäksi hommattiin vuokralle täyspitkä flyygeli.

Matkasin aamun töihin sillä sähköpyörälläni, navakasta pohjoistuulesta huolimatta. Menomatka meni tuntiin, ja lukitsin hienon pyöräni paitsi runkolukolla, myös etupuolelta vaijerilukolla metallikaiteeseen. Pian saan vaijerilukon tilalle tuhdin ketjulukon.

Takaisin tullessa oli nasakka vastatuuli. Semmoinen, että täytyi laittaa sähköavustus korkeimmalle tasolle. Mutta niin vain kotiin tulin, keskinopeuden ollessa kutakuinkin 25 km/h, johon sähköavustus riittää. Välillä tuuli niin kovaa, että vastaantulevan rekan ilmavirta on lastenleikkiä siihen nähden.

Oli aikaa kaksi ja puoli tuntia hoitaa kotiasioita. Käytiin kävelyllä, ihmeteltiin rannalla pesiviä lintuja ja sen sellaista.

Sitten istuin kiltisti autoon, ja ajelin klo 16 messuun ent. Uusikirkko T.L:ään. Oli nimittäin pyörän akku vajunut 2/5 palkkiin aamun reissulla, jossa joutui noin 20 km matkan ajan käyttämään sitä korkeinta avustusta. Ja toisaalta, kaipa 50 km sähköpyöräilyäkin yhdelle päivälle riittää…

Iltapäivän messusta tulin hyvinkin illan puolella. Pappistyökaveri on puhelias ja pitkäsaarnainen. Mutta hieno oli messu, ja soittelin Jacques Lemmensin Fanfarea siihen loppuun, muita messun säveltäjänimiä olivat vaikkapa Timothy Miller ja jokunen muukin, psalmia jollottelin vanhalla gregoriaanisella tyylillä ja vähin pianoakin kilkutin, jääden toki aamun pianistin jälkipuolelle kilometritolkulla.

Kahden viikon päästä näihin aikoihin aloittelen kesälomaa! Heti alkuviikosta Savonlinnaan, jonka r-immeiset ovat kuulemma onneksi hyljänneet. Minulla ei niitä ole ikävä.

Tauti on läsitty

Kalle Päätalon (1919-1999) kirjoissa on erinomainen ilmaisu taudin sairastamiselle, ”läsiminen”. Ilmaisu oli kaiketi karjalaissiirtolaisten, ”se ja se lässii sitä ja sitä tautia”.

Minun kohdallani tauti oli läsitty tämän viikon alkupäivinä. Välttelin silti ihmisiä keskiviikkoon asti, eikä se ollut edes vaikeaa. Näin sosiaalisen ammatin harjoittajan kannalta toisten välttely on ainoastaan virkistävää!

Tänään olin jo hoitamassa normaalia praktiikkaani. Eli kohtaamassa omaisensa menettäneitä ja sangrn sosiaalisena. Menihän se näinkin, kertansa.

ilahtuneena huomaan, että kesälomaan on enää kaksi viikkoa. Silloin mennään ainakin Savonlinnaan muutamaksi päiväksi. Ehkä mennään vaeltamaankin tai Ahvenanmaalle nauttimaan vapaista. Ainakin Tosca tulee katsottavaksi, samoin saaristolaiselämä. Jos vielä lappilaisvaellus, niin hyvä.

Että tämä Isänmaa on kaikella tavoin hieno!

Maailmanmenoa sängynpohjalta nähtynä

Meni viime viikko etenkin keskiviikosta ihan lauantaihin saakka hänekseen. Se korona mokoma sai kuin saikin kähjyiset kyntensä kiinni limakalvoihini ja hengitysteihini. Rokotukset kyllä tappelivat vastaan paidanrintamus auki, ja niin olin mainitut päivät melkoisen hiljaista elämää sängyn pohjalla viettävä kuusikymppinen lukkari. Jos kirjan käteen otti, niin pian horteeseen vei, tabletin vainouutiset jaksoi juuri ja juuri katsella.

Hallituksessa olo on aina semmoista, että et tee koskaan mitään oikein. Sen sai tuta suomenkuntoonpanija Sipilä, sen sai tuta Jykä ja Aleksi the Suuri, sen ovat tutaneet vuorollaan myös Vanhas-Matti tai seuraajansa Kiviniemi. Nykyinen pääministeri on saanut kritiikkiä todella paljon. Aamupaloista, bilettämisestä ja nyt viimeksi trikoohousuissa julkisella paikalla esiintymisestä.

Ihan ilman minkään sorttisia puoluepoliittisia silmälaseja ajattelen, että melkoisen asiatonta on somepöhinä hänen ympärillään. Liekö vika iässä ja sukupuolessa, ja vielä sosialisti? Vähän sama se on itsellä, kun olen kuusikymppinen kristitty heteromies. Minulla kun ei ole yhteiskunnallista asemaa, niin pääsen helpommalla. Vaan varjele jos jotain sanoisin niin, että se noteerattaisiin. Pääministeri on ilmeisen liberaali hieman alle nelikymppinen hyvin kaunis perheenäiti, joka pitää itsestään ja kunnostaan huolta. Viimeinen kohu on siitä, että kun sai koronatartunnan, niin oli poissa Kultaranta-keskusteluista, ja meni toivuttuaan oireista pomputtelemaan koripalloa Kesärannan pihalle. Kokoomuslainen lääkäri heti siitä tekemään twiitin, että ei pidä mennä pelaamaan koripalloa sairaana. Ja kaikki löysät räksyttämään siinä perään twitterissä.

Kritiikkiä saa aina esittää, ei siinä mitään. Mutta perusteluina pitäisi olla joku muu kuin tunneperäinen ilmaisu, pitäisi esittää vaihtoehto. Sellaista ei ole kukaan näissä somekanavissa esittänyt. Sen tähden pidän tuota räksytystä lähinnä arvottomana.

***
Parasta tässä koronataudissa oli se, että lauantaina ja eilen kykenin ottamaan kirjan käteen, ja sain loppuun luetuksi Juha Hurmeen teoksen Niemi. Sain luettua sen loppuun. En ole Juha Hurmeen kanssa samaa mieltä läheskään kaikesta, mutta tykkään hänen tavastaan kirjoittaa. Nyt on työn alla Hurmeen Suomi, jonka aion lukea loppuun niin pian kuin ikinä jaksan.

Mitäpä tässä. Tänään jaksoin pyöräillä sähköavusteisella vajaat 20 km, huolehtien sykkeen pysymisestä maltillisena. Loppuviikosta alkaa työtehtävät. Aion pitää diesel-automme katoksessa, käyttää sen sijaan sähköpyörää työmatkoilla. En vihreyttäni, vaan ihan sen vuoksi, että on helkkarin kallista ajaa dieselillä.

Sängyn pohjalta

Minun koronani on sitä laatua, että väsyttää ihan tolkuttomasti. Pää on hömelö, nenän limakalvot alkavat olla lähellä normaalia, ja koko huushollia ravistelevat yskänpuuskat alkavat helpottaa. Ulkona on mitä kaunein kesäpäivä, ja minun piti mennä tänään sillä uudella hienolla sähköpyörällä töihin, vaan enpähän menekään. No, töitä riittänee sitten tämän koleran mentyä ohi, joten eiköhän tässä pääse vielä ”himmoosa rullautummaan sen kansa”, kuten Kalle Päätalon kielellä asia ilmaistaisiin.

Enemmän minua harmittaa se, että tämä helmitaulumainen kahden viikon vapaapäivien siirtäminen viikonloppuun sattui juuri tälle viikonlopulle. Todella taloon päin nyökällään oleva työmies olen minä, kun sairastankin pitkillä vapailla. Koska kyseessä ei ole loma, niin eipä taida hyvitystä tulla. Kaikista eniten tässä järsii se, että kummipoika pääsee ripille sunnuntaina siellä, missä on kaikki mi kallista on. Sekä tämä hieno nuorimies että minä olemme tätä odottaneet, ja ehkä jokunen muukin. Ei aina käy niin, laulettiin siinä James Bond- elokuvan laulussa suomennettuna.

Mitä tässä muuta osaa kuin näitä happamankitkeriä ja aatteellisen hötön uutisia lukea. Venäjästä en halua enää tietää mitään, sen maan johtaja paskansi niin komeasti koko kansakunnan pesän, etten pidä koko kansakuntaa sen kummempina kuin vaikkapa islamilaisterroristeja. Myönnän jyrkästi, että tämä on karkea yleistys ja tekee vääryyttä suurelle osalle kansaa kenties, mutta eivätpä ole juuri vastaan panneet terroristiselle hallinnolleen, vaan hurraavat kuten muinoin sakemannit ja itävaltalaiset sille hupaisalle töpöviikselle… Menestyksen salaisuus oli kummallakin muuten siis sillä töpöviiksellä ja tällä kaljupäisellä pikkumiehellä sama: kansalle leipää ja sirkushuveja, yläluokalle etuoikeuksia. Helppo oli kaljupäisen pikkumiehen tämä toteuttaa, kun sattui olemaan niin satumaisen rikas maa luonnonvarojensa puolesta, ettei ostetuille oligarkeille tungetut sadat miljardit tunnu missään. Menee kauan ennenkuin tilanne korjautuu. Vielä 1980- luvulla saattoi joku saksalaisturistin vieressä raapaista tulitikun ja sanoa Rovaniemi, perkele. Sukulaismies 1960-luvulla Lapissa ajellessaan saksalaisauton vastaan tullessa muljautti aina tekohampaitaan. Arvelen, että venäläisiin suhtaudutaan neutraalisti, jos kohtapuoliin alkaavat tapojaan parantamaan (mitä epäilen), aikaisintaan siinä vaiheessa kun meikäläisestä on jäljellä enää tekonivel, ja horsmaakin on tomumajani lakannut kasvamasta. Muutakin sanottavaa tuosta maasta olisi, mutta antaa nyt olla. Niitähän on semmoisia lakeja säädetty – ja hyvä niin – ettei nyt ihan naturalistisimpia ajatuksiaan ulos päästä, ja tarkemmin ajateltuja ne ei niin fiksuja olekaan.

Kotimaassa näkyy puoluekokouksia olevan tulossa oikein kolmin kappalein. Kuuluu minun arvomaailmassani ehkä sinänsä tärkeisiin, mutta oman elämän kannalta yhdentekeviin tapahtumiin. Olen aika lailla samaa mieltä kuin Kari V. Että välttää semmoinen hallitus, joka ei haetuta ihmisiä kuulusteltavaksi ja hakattavaksi, vai miten se nyt oli. Sanaseni käyn toki vaalipäivänä sanomassa, mutta porukan päätöshän se on.

Porukan päätöstä on jo voimakkaasti muokkaamassa sellaisten laatutiedotusvälineiden kuin Ilta-Sanomain, Iltalehden ja Seiskan kirjoittelu. Fiinimmälle väelle Helsingin Sanomat ja Yleisradio kirjoittaa samat asiat syvällisemmin.

Ihan sama minulle. Velkaa ne ottaa kaikki, huomautettakoon. Semmoinen ero niillä on, että toinen antaa velkarahat yritystukina osinkoihin ihmisille, joiden nimiä emme tiedä emmekä saa tietää, sen hallintarekisterin yksityisyyden vuoksi. Toinen taas paisuttaa julkista sektoria. Kaikki haluaisivat ihmiset töihin, kaikkien mielestä työnteon tulisi aina olla kannattavampaa kuin tuilla eläminen. Toisten mielestä tuet ovat liian hyvät, ihmisen kannattaa ennen maata kotona kuin mennä töihin. Toiset taas haluaisivat vastikkeettoman perustulon, johon ei vaikuttaisi, oletko töissä vai ei.

Tietenkin edellinen oli rankasti yleistetty, ja syyllistyin nyt vähän siihen, että kun olen idioottimaisia puheita kuullut, vastaan niihin yhtä idioottimaisilla puheilla. Näinhän tekevät muun muassa järjestöväki läpeensä, kuten olemme kevään työmarkkinauutisia seuratessamme saaneet havaita. Toisaalta tuo retoriikka eli puhetaito on tyyliä eihän se ole hullu joka vaatii vaan se, joka suostuu.

Ei minulla ole oikeastaan kuin yksi toivomus sen lisäksi, että nuo kansainväliset kovapanosammunnat loppuisivat. Että rakas Orpo, kun nyt sitten tulet pääministeriksi, niin älä kiltti Petteri ensitöiksesi nosta eläkeikää taas. Kun tässä olisi se neljä vuotta vielä, ja sitten voisin keskittyä puutarhanhoitoon, marjastukseen ja ongellakäyntiin ja tehdä musiikkihommiakin aina välillä, silloin kun itselle sopisi. Sen eläkeiän noston jos teet, niin olemmepa vielä ikuisemmat vastapuolet kuin tähän asti olemme olleet. (Ikuiset tähänkin asti). Ja sitten ennen kuin kukaan mieltänsä pahoittaa, niin ei ne muutkaan varauksettomia hurraita ansaitse.

Lukua ottaen

Ei se sitten väistänyt, vaan kohdalle sattui. Tuliko viime perjantaina koulun kevätkirkossa, lauantaina hautajaisissa vaiko ylioppilasjuhlissa, en tiedä.
Mutta tiistaina tulin kipeäksi, lentsuun. Tartutinkohan maanantaina jonkun, kun olin ihmisten kanssa tekemisissä. Tiistaina kotitesti oli yhdellä viivalla, vaan keskiviikkona sitten tuli komeasti kaksi ja ei kun tilaamaan testiä, jonka tulosta äsken ihastelin.

Ei tullut yllätyksenä. Päänsärky, tukkoisuus, hakkaava yskä, lihaskipu. Viime yönä ei monta silmäntäyttä unta tullut. Parempi puolisko on ihme kyllä säilynyt terveenä, toistaiseksi.

Sinänsä tämä ei ole sen kummempaa kuin vilustumisesta seurannut lentsu, ei ainakaan vielä.

Mutta yksi asia harmittaa. Edessä on viikonloppuvapaa, ja tarkoitus oli lähteä sinne, missä on kaikki, mi kallista on. Enpä sitten lähdekään. Melkein kaikki tärkeät ovat riskiryhmäläisiä, ja yksi nuorimies on odottanut setää, kummisetää rippijuhliinsa.

Että tämmöinen tapaus tällä kertaa.

Pikkuharmi toki, kuinkahan paljon maailmassa on todella isojen harmien kanssa taikinoivia ihmisiä. Jossakin suurvallan tykistö ja rypälepommit moukaroivat taloja soraläjiksi ja silpovat ihmisiä. Jossakin sissit kaappaavat ihmisiä. Jossakin on jos ei nyt, niin pian, nälänhätä.

Että kyllä tämä tästä, jotenkin. Enpä ole ennen kotona maski naamalla ollutkaan, nyt yritän vaimokultaa suojella, saa nähdä, jääkö yritykseksi….

Isoisälläni oli kaikenkattava, lakonisen viisas lausahdus:

”T ä s s ä

k o h a l l a

m e n n ä ä n

t ä l l ä

l a i l l a”.

Tuo lause ei pala tulessakaan.

Entinen turhake

Vaikka olen jääräpäinen äijä, niin kykenen aika ajoin muuttamaan mielipidettäni. Kun oliko se vuonna 2015 ostin Tunturi TX-300 hybridin (tarkoittaen hybridi tässä sitä, että saattaa ajaa maantiellä, kadulla ja jossain määrin metsäpolullakin), hankki muuan kuorolaiseni sähkö-Jopon. Hän kovin tykkäsi, ja on sitä siitä lähtien käyttänyt – nyt kuulemma vie akun kennotettavaksi.

Minä vähän ämmikeerasin, että eikö se ole vähän filunkia. Kyllä 21 vaihdetta ajaa saman asian.

Tuossa keväällä kävin taas kerran tällä ”hybridillä” töissä. 23,5 km matkaan meni suotuisissa tuuliolosuhteissa 1 tunti ja 10 minuuttia. Ja tietenkin ”ves koatu peältä”, eli sykkeet olivat säännönmukaisesti siinä 150-160. Sitten tuossa toukokuun aikana aloin tutkia näitä sähköavusteisia pyöriä uudelleen, ja kiinnostuin. Monella suulla vakuutettiin, että kainaloiden pyyhkimisellä pärjää, ei tarvitse suihkua, nimenomaan tämän sähköavustuksen ansiosta.

Ja niin minä torstaina 19.5. semmoisen sähköpyörän tilasin. Liikkeen mukaan niitä oli heti toimitettavissa, ja että seuraavalla viikolla sen saisi. No ei saanut, eikä hääviin sitä seuraavallakaan, vaan heti viidentenätoista päivänä tilauksen jälkeen Postin jakeluauto pysäsi tuohon pihaan, ja sieltä pahvilaatikossa nostettiin rappusten eteen Helkama-merkkinen polkupyörä. Akkojen malli se on, mutta sen hybridin kanssa olen etenkin pyörälaukkujen ollessa käytössä ollut välillä ihmeessä, kuinka hepsauttaa toinen konttinsa takakautta ylitse.

Pyörä tuli perjantaina iltapuolella. No, sen loppukasauksen rauhassa tein, ja ajoin samana iltana noin 30 kilometriä. Kokemus oli mykistävä.

Ei muuta kuin akku lataukseen tuvan puolelle, pyörä visusti ulkovarastoon liettualaisten ulottumattomiin.

Eilen lauantaina oli päivä semmoinen, että vaimo tarvitsi autoa päästäkseen ylioppilasjuhliin. Minä sanoin, että siitä vaan, minä menen pyörällä. Ja niin minä sitten laitoin sen sähköpyörän tulille, käynnistin sen, mitä ne tietokoneeksi sanovat, ja valitsin avustustasoksi ”eco”n. Matkaa oli 24 kilometriä, ja poljeskelin tuttua maantietä vaihdellen avustustason välillä normaaliksi, sitten kovassa ylämäessä voimakkaaksi. Tasan tunnin poljettuani olin siellä 24 kilometrin päässä, ja lukitsin pyöräni paitsi runkolukolla, myös ketjulukolla pihan saarniin. Otin pyörälaukun irti, menin seurakuntakotiin, ja pesin kainaloni vessassa, pukeuduin pukuun, joka oli pyörälaukussa mukana.

Toimitimme toimituksen, ja pukeuduin takaisin pyöräilyasuun, ja polkaisin vajaat kymmenen kilometriä tuohon Autokaupunkiin, jossa työkaverini jälkeläisen ylioppilasjuhlat. Menin pääkallonpaikalle, vaihdoin puvun päälle, ja käppäilin parisataa metriä työkaverin kotiin.

Juhlain jälkeen käppäilin takaisin pääkallonpaikalle, vaihdoin puvun pyöräilyasuun, ja laitoin sähköavustuksen päälle, ja aloin polkea. Jälleen meni se tunti, kun olin kotona, ja pyörän akku oli noin puolillaan, noin 58 km ajon jälkeen. Mainittakoon, että paluumatkaa vaivasi ankara vastatuuli, joka olisi hybridillä tietänyt 1h 40 minuutin polkemista (kokemuksesta). Poljin matkan tuntiin.

Muuan tuttava sanoi, että se on sähkömopo. Minä, että ei kyllä ole. Kyllä se lihasvoimaa vaatii, mutta on kuten vaikka auton ohjaustehostin. Kohtuullistaa lihasvoiman tarvetta, ei poista sitä. Metriäkään ei pyörä liiku tasamaalla tai vastamäkeen, jollei polje. Alamäkeen menee tietysti kuten tavan pyöräkin.

Aion tätä kapistusta, jos se ehjänä ja toimintakuntoisena pysyy, käyttää pääsääntöisesti noissa alle 30 km työmatkoissa. Syykin on selvä. Tankkasin juuri viime torstaina vähäpäästöisen dieselautomme. Tankkiin lorahti vähän yli 40 litraa kaasuöljyä. Kuitissa on vähän yli 98 euroa, mikä tankkaukseen meni.

Tavoitteena on se, että tankkaus tehdään tästedes todella harvoin, enintään kerran kuukaudessa. Selvää on, ettei Turussa pyörällä käydä, tai edes välttämättä Raumallakaan. Enimmältään ajelen täältä kotoa Autokaupunkiin tai sitten ent. Uusikirkko T.L:ään. Niihin matkoihin tämä juuri hankittu mankeli riittää mainiosti.

Niin muuten. Oli eilen tuolla urheilurannekkeella mitattuna menomatkan keskinopeus vähän yli 24 km/h. Paluumatkalla navakkaan vastatuuleen vain 22 km/h. Arvelen, että teen tosiaan vähintäänkin lumiin asti kaikki välttämättömät työmatkat tällä uudella mankelilla. Jos sataa, minulla on hyvät sadevaatteet. En halua kuluttaa noin 2,27 euroa litralta maksavaa polttoainetta…

Asiointikokemus

Olen asioinut verkossa toimivassa kaupassa, jonka nimi tulee asiointialustasta ja se com perässä liki kaksikymmentä vuotta silloin tällöin, kun jotain sen myymää olen tarvinnut. Tähän asti asiointi on sujunut ihan kohtalaisesti, mutta tällä kertaa tuli kyllä semmoinen limbo, että halukkuus asioida jatkossa on vähintäänkin katkolla.

Korkeat polttoaineen hinnat ovat saaneet harkitsemaan vaihtoehtoisia liikkumismuotoja. Usein ajan puolesta ehtisin tehdä työmatkat polkupyörälläkin. 23-24 kilometriä suuntaansa. Nykymankelilla sen polkee vajaassa puolessatoista tunnissa suuntaansa, ja aikaa täytyy varata tietysti myös siistiytymiseen ja suihkussa käyntiin. Niinpä harkitsin jonkin aikaa sähköpyörän hankkimista, ja sitten päädyinkin sellaisen ostamiseen.

Kotikaupungin pyöräliikkeissä oli eioota. Ei kun nettiä selaamaan, ja niinhän tässä comissa sitten oli kuin olikin ominaisuuksiensa puolesta kelpo malli, jota vielä oli heti lähetettävissä viisi kappaletta. Ei kun tilaus sisään, ja näissä netissä tavaraa myyvien liikkeiden kanssa asioidessa viisastuneena en maksanut – se tästä vielä olisi puuttunutkin – vaan pyysin ja sain laskun, tai tilihän se niillä on. Tilaus sisään torstaina 19. toukokuuta. Valitsin kotiinkuljetuksen, sillä Raisiosta hakeminen tulisi maksamaan kuitenkin monta kymppiä, aikaa tuhraantuisi puoli päivää, eikä se paketti edes sopisi autoomme.
Sieltä kilahti sähköpostiin samantien tilausvahvistus, ja sitten vain odottelemaan. Toistan: tilaamaani mallia oli varastossa heti lähetettävissä 5 kappaletta.

Tiistaina, viisi päivää myöhemmin, kilahti aamulla sähköpostiin viesti, että
heillä on kovasti ruuhkaa, ja että tekevät yhteistyökumppaniensa kanssa lujasti töitä, että tilaus saataisiin yhtä nopeasti kuin tavallisestikin toimitettua. Onko siis comin normaali viisi päivää? Tai no, olihan siinä se viikonloppu välissä, että kolmantena työpäivänä he siitä ilmoittivat. Mutta älähän, älähän! Jo samana iltana kilahtaa, että nyt on tilaus käsitelty ja uusi mankeli on matkalla minulle.

Tokihan sen tiesin, että se EDI- tarra siinä vasta oli tulostettu, kokonaan eri asia on se, milloin se oikeasti lähtee. No, tuli keskiviikko, ja sitten helatorstai. Lopulta perjantaina, kolme päivää tarran tulostamisen jälkeen Posti ilmoittaa, että lähetys on kuljetuksessa. Minuuttia myöhemmin Posti ilmoittaa, että lähetyksen toimitus voi viivästyä päivällä.

Tässä eletään nyt torstaita, kaksi viikkoa siitä päivästä, kun tilasin heti toimitettavissa olevan polkupyörän comista. Ei ole näkynyt. Rupesin toissapäivänä Postilta kyselemään, että mikä tässä kaikertaa. Sieltä, että lähetys on lähetetty vääränä lajina tai jotain semmoista, että viivästyy. Että jos vielä viipyy, niin yhteyttä lähettäjään.

Sai tämä com minulta eilen vähän ikävän sorttisen viestin. Lipevä vastaus oli että pahoittelemme ja sitten että on laitettu Postiin selvityspyyntö.

Äkkispäältään vaikuttaa, että kyseessä on tilanne, jossa ensin menee muutama päivä ihmettelyyn ja nenän kaivamiseen, mutta eihän se niin ole.

Arvelen, että kyse on huippuun hiotusta, kustannustehokkaasta logistiikasta, jossa maksetaan vain syntyneistä kustannuksista ja tehdystä työstä. Lähettämössä hommia tekevät luultavasti vuokratyöfirman ihmiset, jotka on vähän huonosti perehdytetty, kun se mokoma maksaa. Niinpä siellä sitten nollatuntisopimuksella oleva vuokrafirman ihminen, jota ei ole kunnolla perehdytetty, on tehnyt pienen, sinänsä harmittoman fiban.

Milloinkahan minä opin sen, että näiden suurten firmojen kanssa asioimisessa tarvitaan moninkertainen määrä kärsivällisyyttä, mitä minulta löytyy. Sen verran harmittaa, että voisin periaatteessa palauttaa sen saakelin rakkineen, kun se sieltä joskus tulee. Ihan periaatteesta, sillä jurppii maksaa noin tökeröstä palvelusta yhtään mitään.

Mitä pahaa ne teki?

Alkuviikon uutissyöte on täyttynyt siitä MM-kullasta ja sen seuraamuksista. Minä olen vähän hölmönä seurannut sitä touhua kaiken kaikkiaan.

Kyllä minä sen ymmärrän, että moni tykkää jääkiekosta. Senkin minä ymmärrän, että istutaan katsomossa ja eletään mukana hurraten tai buuaten, riippuu, miten se ottelu sujuu.

Suurissa kaupungeissa on tämän voiton seurauksena sotkettu paikkoja, rikottu omaisuutta ja aiheutettu häiriötä.

Minä en kyllä nyt ymmärrä. Mitä pahaa siinä on, että ne Leijonat voitti? Miksi siitä piti niin silmittömästi raivostua, että monikymmentuhatpäinen joukko kaiketi raivon vallassa särki mm. pitkään ja hartaasti korjatun ravintola Kappelin katon pilalle, hajotti Turun pitkään ja hartaasti korjatulla Kauppatorilla rakennusten ilmastointilaitteita, oli vähällä tuhota historiallisen patsaan Helsingissä.

Eikös nykyään rikoksia selvitetä valvontakameroiden avulla. Nyt siis poliisi tutkimaan ja tunnistamaan pahantekijöitä, ja tyypit vastuuseen teoistaan.