Minun koronani on sitä laatua, että väsyttää ihan tolkuttomasti. Pää on hömelö, nenän limakalvot alkavat olla lähellä normaalia, ja koko huushollia ravistelevat yskänpuuskat alkavat helpottaa. Ulkona on mitä kaunein kesäpäivä, ja minun piti mennä tänään sillä uudella hienolla sähköpyörällä töihin, vaan enpähän menekään. No, töitä riittänee sitten tämän koleran mentyä ohi, joten eiköhän tässä pääse vielä ”himmoosa rullautummaan sen kansa”, kuten Kalle Päätalon kielellä asia ilmaistaisiin.

Enemmän minua harmittaa se, että tämä helmitaulumainen kahden viikon vapaapäivien siirtäminen viikonloppuun sattui juuri tälle viikonlopulle. Todella taloon päin nyökällään oleva työmies olen minä, kun sairastankin pitkillä vapailla. Koska kyseessä ei ole loma, niin eipä taida hyvitystä tulla. Kaikista eniten tässä järsii se, että kummipoika pääsee ripille sunnuntaina siellä, missä on kaikki mi kallista on. Sekä tämä hieno nuorimies että minä olemme tätä odottaneet, ja ehkä jokunen muukin. Ei aina käy niin, laulettiin siinä James Bond- elokuvan laulussa suomennettuna.

Mitä tässä muuta osaa kuin näitä happamankitkeriä ja aatteellisen hötön uutisia lukea. Venäjästä en halua enää tietää mitään, sen maan johtaja paskansi niin komeasti koko kansakunnan pesän, etten pidä koko kansakuntaa sen kummempina kuin vaikkapa islamilaisterroristeja. Myönnän jyrkästi, että tämä on karkea yleistys ja tekee vääryyttä suurelle osalle kansaa kenties, mutta eivätpä ole juuri vastaan panneet terroristiselle hallinnolleen, vaan hurraavat kuten muinoin sakemannit ja itävaltalaiset sille hupaisalle töpöviikselle… Menestyksen salaisuus oli kummallakin muuten siis sillä töpöviiksellä ja tällä kaljupäisellä pikkumiehellä sama: kansalle leipää ja sirkushuveja, yläluokalle etuoikeuksia. Helppo oli kaljupäisen pikkumiehen tämä toteuttaa, kun sattui olemaan niin satumaisen rikas maa luonnonvarojensa puolesta, ettei ostetuille oligarkeille tungetut sadat miljardit tunnu missään. Menee kauan ennenkuin tilanne korjautuu. Vielä 1980- luvulla saattoi joku saksalaisturistin vieressä raapaista tulitikun ja sanoa Rovaniemi, perkele. Sukulaismies 1960-luvulla Lapissa ajellessaan saksalaisauton vastaan tullessa muljautti aina tekohampaitaan. Arvelen, että venäläisiin suhtaudutaan neutraalisti, jos kohtapuoliin alkaavat tapojaan parantamaan (mitä epäilen), aikaisintaan siinä vaiheessa kun meikäläisestä on jäljellä enää tekonivel, ja horsmaakin on tomumajani lakannut kasvamasta. Muutakin sanottavaa tuosta maasta olisi, mutta antaa nyt olla. Niitähän on semmoisia lakeja säädetty – ja hyvä niin – ettei nyt ihan naturalistisimpia ajatuksiaan ulos päästä, ja tarkemmin ajateltuja ne ei niin fiksuja olekaan.

Kotimaassa näkyy puoluekokouksia olevan tulossa oikein kolmin kappalein. Kuuluu minun arvomaailmassani ehkä sinänsä tärkeisiin, mutta oman elämän kannalta yhdentekeviin tapahtumiin. Olen aika lailla samaa mieltä kuin Kari V. Että välttää semmoinen hallitus, joka ei haetuta ihmisiä kuulusteltavaksi ja hakattavaksi, vai miten se nyt oli. Sanaseni käyn toki vaalipäivänä sanomassa, mutta porukan päätöshän se on.

Porukan päätöstä on jo voimakkaasti muokkaamassa sellaisten laatutiedotusvälineiden kuin Ilta-Sanomain, Iltalehden ja Seiskan kirjoittelu. Fiinimmälle väelle Helsingin Sanomat ja Yleisradio kirjoittaa samat asiat syvällisemmin.

Ihan sama minulle. Velkaa ne ottaa kaikki, huomautettakoon. Semmoinen ero niillä on, että toinen antaa velkarahat yritystukina osinkoihin ihmisille, joiden nimiä emme tiedä emmekä saa tietää, sen hallintarekisterin yksityisyyden vuoksi. Toinen taas paisuttaa julkista sektoria. Kaikki haluaisivat ihmiset töihin, kaikkien mielestä työnteon tulisi aina olla kannattavampaa kuin tuilla eläminen. Toisten mielestä tuet ovat liian hyvät, ihmisen kannattaa ennen maata kotona kuin mennä töihin. Toiset taas haluaisivat vastikkeettoman perustulon, johon ei vaikuttaisi, oletko töissä vai ei.

Tietenkin edellinen oli rankasti yleistetty, ja syyllistyin nyt vähän siihen, että kun olen idioottimaisia puheita kuullut, vastaan niihin yhtä idioottimaisilla puheilla. Näinhän tekevät muun muassa järjestöväki läpeensä, kuten olemme kevään työmarkkinauutisia seuratessamme saaneet havaita. Toisaalta tuo retoriikka eli puhetaito on tyyliä eihän se ole hullu joka vaatii vaan se, joka suostuu.

Ei minulla ole oikeastaan kuin yksi toivomus sen lisäksi, että nuo kansainväliset kovapanosammunnat loppuisivat. Että rakas Orpo, kun nyt sitten tulet pääministeriksi, niin älä kiltti Petteri ensitöiksesi nosta eläkeikää taas. Kun tässä olisi se neljä vuotta vielä, ja sitten voisin keskittyä puutarhanhoitoon, marjastukseen ja ongellakäyntiin ja tehdä musiikkihommiakin aina välillä, silloin kun itselle sopisi. Sen eläkeiän noston jos teet, niin olemmepa vielä ikuisemmat vastapuolet kuin tähän asti olemme olleet. (Ikuiset tähänkin asti). Ja sitten ennen kuin kukaan mieltänsä pahoittaa, niin ei ne muutkaan varauksettomia hurraita ansaitse.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s