Oma maa mansikka!

Niinpä sitä tultiin muilta mailta mustikasta kotomaahan, ja kaikki on niin perinteistä.

Siinä mielessä, että ensimmäisen työviikon aikana ei ollut rääpyä istahtaa blogisemaan lainkaan, vientiä oli kuin kotipitäjässä Salmikuukan pukilla. Harvoin on ollut sellaista tilannetta, ettei ole pystynyt edes työmatkoja pyöräilemään tiiviin tahdin vuoksi, nyt oli. Perinteistä on ollut aina se, että kun olemme lomailleet muulloin kuin kesällä, on lomalta paluu ollut tyyliin jätkä seinää vasten ja ilmat pihalle. Se on ammatinvalintakysymys, kyllä mä tän kestän.

Myös on ollut paikkakunnalla mainittavat ”kevätkutsunnat”, ja viimeisiä palveluksia on jonossa sellainen määrä, ettei koskaan ennen.

No, nyt on ensimmäinen hetki istahtaa tähän työpöydän ääreen, katsella ikkunasta isänmaan hentoa vihreyttä, ihastella kasvihuoneeseen jossain välissä istutettuja tomaatintaimia, pitääkin käydä kastelukierros.

Poissa oli hyvä, kotonakin on ihan hyvä. On alkamassa suvi suloinen, eilen Karjalaisen kansan messussa jo Suvivirsi laulettiin, ja taitaa se tässä tälläkin viikolla jokusen kerran esissä olla.

Hallitusneuvotteluja käyvät, ja ne näkyvät olevan ihan entisenlaiset. Yksi vänkää sitä, toinen toista. Toivottavasti hallitus on sellainen, etteivät maakunnan miehet ajele öisin hakemassa väärin ajattelijoita tai toimijoita muilutettavaksi, kuulusteltavaksi tai hakattavaksi.

Kaikille hallituksille on yhteinen piirre semmoinen, että joidenkin mielestä kulloinenkin hallitus on aivan erinomaisen hyvä ja pätevä, joidenkin mielestä taas surkea ja maata rappioon vievä, muu väki on jotain siltä väliltä. Vakaa ennustukseni tätä nyt työn alla olevaa kohtaan on, että mielipiteet sen toiminnasta asettuvat näiden kahden ääripään sisään, kun sen saavutuksia neljän vuoden päästä arvioidaan.

Minun pitäisi olla silloin eläkkeellä, sillä varauksella että tässä vielä keikutaan. Ja sitähän taas ei voi tietää.

Tähän loppuun muistamiani puolueiden iskulauseita eri vaaleista:
– Suomi nousuun
– Suomi kuntoon
– Jo riittää
– Oikeutta tulonjakoon
– Pelasta Suomi
– Unohdetun kansan puolesta

Perhana, että on latteudet olleet ja edelleen ovat hyvin hallussa!

Advertisement

Mustikassa

Linnoituksessa

Triptoksen kaari

Mustikassa on ollut mukavaa. Sää on ollut välillä hyvinkin oikukas, muun muassa tänään koko aamupäivän raivosi ukkosmyrsky.

Mutta on mukavia säitäkin ollut. Helsingin Sanomia olen joka päivä lukenut, että hallitusasioista ja venäläisten touhuista ollaan ihan perillä.

Nämä kaverit oli ennakkoluulottomia.

Mustikkaan

Kun on kolea toukokuun alku, ja vielä kiihkeät hallitusneuvottelut käynnissä, ja neuvottelijoiden käytöstavat osin vähän originellit noin parlamentaarikoiksi, niin on sopivaa karistaa hetkeksi oman maan mansikan tomut jaloista ja lähteä ihmettelemään venetsialaisten ja ottomaanien linnoitusten seutuja reilut 2300 kilometriä etelään Helsingistä, samalla aikavyöhykkeellä. Tosin matkaa varatessa ei hallituisneuvotteluista tainnut olla sen kummempaa tietoa, kuin että eri porukalla nen käydään kuin viimeksi. Niin se tuppaa olemaan, eikä minulla ole siihen sanaa sanottavana. Tietysti ihmisiksi niissä voisi käyttäytyä, mutta jos on lusikalla annettu, niin eihän kauhalla sovi vaatia. Että matkoille lähdetään.

Onhan se nykyaikana vähän epäilyttävää. Kerosiinia palaa rekkakuorma kun suihkumoottorit kiskovat Airbus A – sarjan lentokoneen yläilmoihin ja lennättävät Euroopan halki. Mutta on sitä maailmassa muutakin epäilyttävää. Päästöjä ei taideta tuolla Ukrainan perällä laskea, siellä suhahtelevat ohjukset ja lennokit tavantakaa, tykit humpsahtelevat ja miestä kylymenöö joka hetki ties kuinka paljon. Kaasuputkia meren pohjassa räjäytellään ihan strategisessa mielessä.

Niinpä sitä rauhoittaa mielensä, ja ajattelee, että kun vielä tämän kerran ainaski päästään ainaski sinne, niin lähdetään sitten. Tahdon uimaan Joonianmeren turkoosiin veteen, istuskelemaan rantakahvilassa kahvin tai Retsina-viinilasillisen ääressä, syömään vaikkapa gemistaa, riisi- ja yrttitäytteistä paprikaa tai papoutsakia, lampaanjauhelihalla ja juustokastikkeella täytettyjä munakoisonpuolikkaita tai souvlakia, mitä niitä sitten on. Aterian jälkeen sitten ottaa hyvillä mielin ouzo-naukut ja palailla kortteeriin, istua katsomassa parvekkeelta Välimeren yllä tummuvaa iltaa, ja kuunnella vaikka Taito Vainion soittamana Ilta Välimerellä..

Päivisin voi ihmetellä sikäläisen kevään ihmeitä, ehkä oleanteripensaat kukkivat jo, kattohaikarat liihottelevat kylien yllä, kilpikonnat mönkivät polkujen vaiheilla. Kyllä siellä ihmeteltävää riittää. Acheron- virralla, sillä tarujen Styx – tai Haades – virrallakin voisi poiketa, siellä lentelee kauniita sinisiä sudenkorennon näköisiä hyönteisiä. Ja vaikka meri on paikallisille vielä viileä uida, niin finskituristi siellä rypee mielihyvin, merisiilejä väistellen ja veden ihmeellistä kirkkautta ihastellen.

Noin välillä, jonkinlaisena eskapismina, tuollainen elämä pienen aikaa peittoaa kotoiset hallitusneuvottelut 6-0. Katsotaan, joko se vanhempansa menettänyt on hallituksen ajalliseksi saanut siihen mennessä.

Eihän se poliitiikassa helppoa ole kohdemaassakaan, siellä se vasta valtionvelka iso on. On tullut siellä käytyä monessakin paikassa viimeisen 15 vuoden aikana, ja jollain reissulla, kun talouskriisi oikein russutti, oli jopa kerjäläisiä. Niin, ja sitten muuten mukavasta Samoksesta tuli joku pakolaisleiri. Pitäisi kai olla hyveellinen ja olla menemättä maahan, joka suhtautuu pakolaisiin niin.

Kohde, johon menemme, on tuttu, olemme olleet useita kertoja. Pikkukaupunki tai ehkä enemmänkin kylä. Kammanmyyjien puolesta saa kävellä rauhassa. Rantabulevardilla on hyviä ruokaravintoloita, joista parhaat jo tiedämmekin. Myös korkeammilla paikoilla löytyy kovasti hyviä ruokapaikkoja. Kyllä siinä oma huvinsa on, kun illankahussa käppäilee viiniköynnösten alle illastamaan.

Ennen sitä siellä istuskelee kuin television ääressä kuuntelemassa hallitusneuvottelijain kärhämiä.

Uutissyöte – seuraamme hetki hetkeltä ja muuta maailmanmenoa

Jatkoa edelliseen.
Puhelin eilen 89- vuotiaan henkilön kanssa. Asuinpaikkakunnallaan oli niin kova tuuli, ettei hän ollut viitsinyt käydä postilaatikosta sanomalehteä. Kertoi, ettei ole viitsinyt ottaa digitaalista lehteä käteen. Ja miksipä ei. Ensimmäiset digitaaliset sanomalehdet kun alkoivat ilmestyä hänen ollessaan jo ihan aikuisiällä. Tietokonetta ja älypuhelinta hän käyttää, kumpaakin enimmäkseen säätietojen seuraamiseen (ennen ratiosta niitä sai vain tunnin välein).

Henkilö on sellainen, joka aluksi tiesi kaiken, sitten ei tiennyt mitään, sittemmin olen joutunut myöntämään, että kyllä se sittenkin jotain taitaa tietää. Kun itse jo kolkuttelen eläkepäivien jos ei porteilla niin ainakin kiertoliittymän kohdalla, olen taipuvainen mitä jyrkimmin sanomaan, että on hän minua tuhannen viisaampi.

Niin kuin nyt nämä hallitusneuvottelut. Monta kertaa päivässä sinänsä ihan kätevä, liikkumista seuraava kello värisee ja piippaa, ja syöte kertoo, että hallitusneuvotteluissa puhutaan nyt tätä. Sitten sitä, että joku porukka kauhistelee, mitä tästä tuleekaan, toinen porukka taas, että nythän tässä vasta elämä alkaa.

Sekin kuuluu asiaan. Jonkun mielestä menokuri on hyvä, työnteon pitäisi olla aina kannattavampaa kuin tuilla olo ja että työ on parasta sosiaaliturvaa. Mutta jo vänkää joku vastaan, että sillä työnteosta saatavalla palkalla pitäisi elääkin.

Äijä huokaisee. Tämä on aika monta kertaa nähty saati ettei kuultukin. Jos ne saavat semmoisen hallituksen, joka nauttii Eduskunnan luottamusta, niin nehän säätävät lakeja mieleisiään. Kansalaisella on joidenkin mielestä oikeus arvostella lakeja, toisen mielestä pitäisi noudattaa laillisen, vaalien tuloksena hallituksen päätöksiä mukisematta. Mielenkiintoinen on se havainto, että jos hallitus on mieleinen, niin tuo noudattamisasia on pinnalla etenkin oletetun tulevaisen hallituksen mielestä. Että noudattaa pitäisi. Vastapuoli, siis väistyvä hallitus, ei ainakaan yhtä painokkaasti ole arvostelijoitaan kriminalisoinut, vai liekö minulla väärä havainto. Ainakaan Twitterissä ei sitä päivää ollut, jolloin väistyvää hallituta ei arvosteltu ja heidän tekojaan kauhisteltu. Jos joku puolusteli, niin hän oli vihervasemmistolainen tuholainen.

Nyt puolestaan Twitter täyttyy kauhistelusta tulevan hallituksen tekemistä tuhoista. Se kuulostaa olevan myyräntyötä, pullikointia laillisesti valittua Eduskuntaa ja mahdollisesti tulevaa hallitusta vastaan.

Äijä ärähtää, että pitäkää nyt suunne, kumpikin. En suuremmin arvosta pääministeripuoluetta 2015-2019, mutta siellä oli menneinä aikoina muuan vilkas karjalaisukko, joka ärähti: ”Kansa on puhunut, pulinat pois.”


Että aika polarisoitunutta tuo keskustelu tuppaa olemaan, ja se kertoo minusta ensisijaisesti nopeiden voittojen tavoittelusta ynnä suoranaisesta tyhmyydestä, jolle Nummisuutarin Esko oli vihainen kuin rakkikoira.

Sitä vain, että eihän Eskollekaan sitten niin kovin hyvin tainnut käydä…

Voi pyhä yksinkertaisuus

Lueskelin jälleen tänään Helsingin Sanomia. Lopetin sen tilauksen välillä, mutta jotenkin uutisnälkä pakotti tilaamaan edes jonkin lehden. Fiksumpi ja kielitaitoisempi ystäväni tilasi Hufvudstadsbladetin, itse tyydyin lopulta tähän Hesariin.

Oli mielenkiintoinen pääkirjoitus, ja etenkin pääkirjoituksen kommenttiosio. Sanoi pääkirjoitus, ettei päähallituspuolue Kokoomuksen ja ammattiyhdistysliikkeen konfliktia voida välttää, ja sitten oli hauska lukea niitä kommentteja. Tai hauska ja hauska.

Jokin ajatus oli se, että ammattiliitot – kaiketi lähinnä SAK – asettuvat demokratiaa ja laillisesti valittua hallitusta vastaan.

Tarkastellaanpa hieman tuota väitettä. Myös näihin asti istunut hallitus lienee laillisesti valittu, mutta ainakin minä näin somessa ja jopa Helsingin Sanomissa kriittistä , osin syyttävää ja jopa epäasiallista suhtautumista tähän laillisesti ja demokraattisesti valittua hallitusta kohtaan. Moni yksinkertainen oikeistolainen syytti hallitusta Suomen tuhoamisesta. No, tässä sitä seilataan, kuulemma Naton kanssa jostakin neuvotellaan.

No joo, leikki leikkinä. Eiköhän kuitenkin ihan tähän kansalaisyhteiskuntaan kuulu se, että hallituksen tai tässä tapauksessa hallitusneuvottelijain ajatuksia sopii haastaa. En muuten muista montaakaan hallitusta, jota somessa olisi niin paljon arvosteltu kuin tätä väistyvää. No, kyllä sitä Sipilän edellistäkin, ei käy kieltäminen. Tosin tämän tamperelaisnaisen johtaman hallituksen arvostelusta en ole nähnyt sen kaltaista motkotusta, että tässä nyt halveksitaan demokratiaa ja pullikoidaan laillisesti valittua hallitusta kohtaan. Ilmeisesti tämä kuuluu vain yksinkertaisen, saati ettei tyhmän oikeiston työkalupakkiin. Tällä en sitten tarkoita sitä, että oikeisto olisi kategorisesti tyhmää, oikeistolaisissa on monta sangen älykästä ihmistä. Esimerkiksi istuva presidentti.

Mutta se on pakko sanoa, että oikeistossa on joitakuita Berlusconin tasoisia ajattelijoita: Vastustan kommunisteja. Kommunisteja ovat kaikki, jotka sanovat minulle vastaan. Etenkin 1970- luvulla sama päti muuten vasemmistoon. Oli nämä taistolaiset ja Devat.

Näyttäisi kuitenkin siltä, että yksinkertainen oikeisto on herkempi arvostelulle kuin muut. Eivätkö ole tarpeeksi hallitukseen päässeet, vai mikä lie syynä?

Itse näen asian niin, että vaaleilla valitun Eduskunnan perusteella muodostettu hallitus kulloinkin valmistelee ja toimeenpanee lakiesityksiä ja vahvistettuja lakeja. Kansalaisilla on joko yksityishenkilöinä tai järjestöinä ihan rajoittamaton oikeus niitä arvostella, eikä sellainen ole mitään demokratian halveksuntaa. Kunpa yksinkertainen oikeisto tai vielä yksinkertaisempi vasemmistokin sen ymmärtäisi.

Vaan turha on toivo. Yksinkertaiset puolueuskovaiset pääsevät valitettavasti otsikoihin, vaikka ansaitsisivat lähinnä huoltoasemien baarien parlamenttien puheenjohtajuuden.

Aatoksia vapun tiimoilta

Minä olen kirvesmiehen poika. Lapsuudenkodissa leipä oli isän töissä, hän se rakensi milloin Puolustusvoimille tiloja, milloin koteja ihmisille, rakensi kaiken aikaa. Nuorena miehenä armeijan jälkeen ja teininä ennen armeijaa olin rakennustöissä, rakentajaa ei minusta tullut.

Lapsuudessa vappu oli se ilmapallo- ja serpentiinipäivä. Mihinkään marsseihin ei meiltä kotoa koskaan osallistuttu, mistä seikasta olen kiitollinen. Marssimisesta sain kyllin ollessani asevelvollisuuden nojalla Puolustusvoimien palveluksessa kesäkuusta 1980 helmikuuhun 1981.

Elämäni tärkeiden ihmisten joukossa on myös väkeä, joille vappu on ollut punainen vaate. Jokuset elämäni tärkeät ihmiset ovat valjastaneet vapunpäivinä sontareen hevosen eteen, ja lannoittaneet tiluksiaan juuri tänä päivänä.

Itselleni vapunpäivä on ollut enimmäkseen miellyttävä vapaapäivä, lukuun ottamatta kapakkamuusikkovuosiani, jolloin vapunpäivisin oltiin päivällä soittamassa lounasmusiikkia jossain, illaksi lähdettiin keikalle vapputansseihin toisaalle.

Ylioppilaslakkia olen pitänyt päässäni ainoastaan 31.5.1980. Äitini, jonka poismenosta on jo kohta 14 vuotta, säilytti ylioppilaslakkia, ja veljeni on jatkanut säilyttämistä.

Jos satun velipojan luona käymään, saatan ottaa ylioppilaslakin talteen, ja sen jälkeen laittaa päähäni vapunpäiväni. On 43 vuotta siitä, kun lakin päähäni Jyväskylän Lyseon kevätjuhlassa päähäni painoin.

Ka, minusta on tullut kaikkinaisten juhlien osalta välinpitämätön. En ole saanut kicksejä mistään juhlista milloinkaan.

Pyöräilykausi avattu!

Viime kesäkuun 4. päivän iltana tuli iso muutos liikkumiseeni. Postin kuljetus toi tuohon pihaan viikkoja odotellun sähköavusteisen polkupyörän, joka on merkiltään Helkama ja malliltaan CE9. Siinä on 504 wattitunnin akku, sellainen parikiloinen murikka, yhdeksän vaihdetta ja se sähköavustus keskiössä.

Tällä viikolla kävin jo alkuviikosta ihan kauppareissun kaupungissa mainitulla kulkupelillä, matkaa kertyy 25 kilometriä suuntaansa. Tänään kävin saman reissun työasioissa, ja aion mennä huomennakin.

Isokokoinen akku riittää 50 kilometriin reilusti, jopa 60-70 kilometriäkin menee, kun käyttää helpoilla osuuksilla pienintä avustusta. Mutta jos akku loppuu kesken matkan, on luvassa punnertamista! Pyörä painaa akkuineen 35 kiloa, tukevan tekoinen kun on. Joskus, kun on tullut jotain vauhtimutkia, on akku saattanut loppua kilometriä ennen kotia, ja loppunousuissa on pusero kastunut!

Mutta tänään ei kastunut. Kävin pääkallonpaikalla hoitelemassa asioita, sieltä suuntasin laulutunnille, jotka meillä työnantaja laupiaasti tarjoaa, sitten ruokakaupan kautta kotiin.

Olen hankkinut mankeliini kaksi tavaratelineen sivuille kiinnitettävää laukkua, joiden kummankin vetoisuus on 70 litraa.

25 kilometrin siivu menee vähän reilussa tunnissa. Tänään meni tunti ja kymmenen minuuttia, kun oli navakahko vastatuuli mennessä. Paluumatkaan kulahti jopa enemmän, kun kävin tullessa kaupassa ja vielä pysähdyin puolessa matkassa vähän jaloittelemaan.

Pakko on sanoa, että etevän kulkupelin ovat Hangossa rakennelleet. Samoin Nipponin pojat ovat tehneet Shimano- nimisessä yhtiössä etevät vaihteistot siirtimineen, nestetoimiset levyjarrut ja vielä sen sähköavustusjärjestelmän, joka koostuu poljinkeskiössä sijaitsevasta apumoottorista, akusta ja ajotietokoneesta, joka on semmoinen kännykästä noin puolet kokoinen irrotettava mötikkä, jonka sujautan kaupungilla pyörän huolellisesti runkolukolla ja vielä lukitusketjulla johonkin kiinteään esineeseen lukittuani taskuuni. Akku on lukittu paikalleen, ja sen saa irti pyörän avaimella.

Viime kesä- ja marraskuun välillä sillä tuli työajoja noin 2500 kilometriä, talvella hyvästä rengastuksesta huolimatta vain vajaat 200. Ilmeni nimittäin, että nastarenkaiden vierintävastus on niin suuri, että 25 km suuntaansa, siis 50 km yhteensä, on liikaa pyörän akulle. Ja toisekseen polanteinen, talvinen tie oli inhottavaa ajaa, täristi ja puisti fillaroitsijaa kuin piru kerjäläistä siinä noin 20 km/h vauhdilla, mikä on miellyttävä ajonopeus.

Arvelen, että kopeloin auton avaimia taskuuni entistäkin vähemmän…..

Se on hienoa mutta kamalaa

Niin että mikä on hienoa, mutta kamalaa?

Vetää musiikkiryhmiä. Juuri äsken kotiuduin sellaisesta hommasta, esitämme sunnuntaina kympin messussa pari aikalaissäveltäjän kirkkomusiikkiteosta, mukaan olen kelpuuttanut ns. varmat laulajat. Siis sellaiset, että osaavat lukea nuotit ainakin sinne päin, ja ääntä on sen verran, että pärjää hätätilassa vaikka yksikseenkin.

Aamulla tuli viesti ensimmäiseltä altolta, onkoon hän vaikka A: ”Unohdin sopiessamme, että olenkin tänään Helsingissä”. Hmm. M ja toinen M tulevat ilmoituksensa mukaan, joten sen puolesta ok.
Sopraano A ei näköjään suvainnut tulla, mutta onneksi H, L ja T tulivat.
Basso J:llä oli este, rehtinä miehenä hän soitti tuossa päivällä. Sunnuntaina lupasi tulla. Toinen basso P oli paikalla, ja hoiti hommansa kyllä.
Tenori M tuli. Ja minäkin tenorina häärin johtamiseni ohessa, tuskin koko ajan väärin, kun vielä koetin johtaakin. Paikalla olivat myös urkuri ja oboisti.

Edelliskerralla kävi niin, että koko porukka oli ensimmäistä kertaa kokonaisena koolla esiintymispäivän aamuna, ja lukkaririepu oli vähän, että kuinkahan tämä, mutta nuo tunteet on pidettävä sisässä, ja oltava hymyilevä, itsevarma ja rohkaiseva. Se keikka meni hyvin. Menee ensi sunnuntaikin, mutta jonkin verran raastaa aina se epätietoisuus.

Tämä varmain laulajain porukka lienee ensimmäinen urani kunnollinen lauluyhtye, vocal ensemble. Muuten olen vetänyt enimmältään porukoita, joille laulamishomma on ollut enemmän kuulumisten vaihtoa taukokahveilla, väärin laulaminen on kuitattu kiusaantuneella hymyllä ja sillä hurskaalla toivomuksella, että eihän hurjempi tätä huomaa, ja viisas ei mitään virka.

No sittenhän olen vetänyt myöskin ns. kehittyviä laulajia, joista puhutaan rumasti laulutaidottomina. Heissä on se ihana puoli, että he imevät kuin sieni annetun opin, kun taas ne, jotka mielestään osaavat laulaa, mutta ymmärtävät nuoteista vain sen, ettei niitä saa repiä eikä viedä sateeseen, suhtautuvat usein äänenmuodostusvinkkeihin lähinnä huumorilla tai sitten ihmettelevät, että ei kai äänenavausten oppeja laulaessa käyttää tarvitse.

Niinpä vokaalimusiikki on jäänyt minulla melko vaatimattomaksi. Niinpä tuntuikin mukavalta, kun laulunopettajani alkoi tuossa hiljattain puhua, että olisi mukava perustaa kvartetti laulajista, jotka osaavat nuotinluvun, pysyvät äänessään, ja joilla on korvat, että sointi saadaan viilattua kunnolliseksi. Semmoiseen sanoin mitä jyrkimmin olevani valmis ja innoissani, ja vaahtosin jo psalmi- tai tekstimoteteista.

Mutta ans kattoo ny.

Vanha kylälukkari vain tässä todellisuuttaan ja haaveitaan vertailee.

Ja sanon minä sen, että kun tämä virka noin kolmen ja puolen vuoden kuluttua vaihtuu eläkepäiviin – JLS – en ota vastataksenikaan yhdenkään ryhmän esityksistä! Niin ihanaa kuin vokaalimusiikki toimiessaan onkin.

Vanhan kanttorin uudemmat havainnot

Aivan näihin aikoihin asti olen mennyt töihin aina mielelläni. Ja edelleenkin sytyn soittamisesta ja laulamisesta, mutta nyt, kun työura kääntyy loppuaan kohti, alan väsyä osaan työtehtäviä.

Niin kuin nyt tänäänkin. On kaksi pitkää tilaisuutta, joiden pääasiallinen sisältö kohdaltani on kahvinjuonti ja istuskelu, muun ohjelman välissä parin kolmen virren, tai pahimmassa tapauksessa vanhojen kansakoululaulujen säestäminen. Tai eihän kansakoululauluissa sillä tavalla mitään pahaa ole, mutta kun niihin on useimmiten vain sanat, enkä kyllä totisesti ala lainaamaan kirjastosta tai kantamaan Toivelaulukirjoja, hitto vie, minähän olen kirkkomuusikko. Eri asia olisi, jos olisivat touhunneet nuotit siihen, silloin kyllä peli käypi. Käy se ilmankin, jos sattuu olemaan sellainen rallatus, joka on itselle korvaan tarttunut.

Kuinka kaukana ollaankaan siitä innon hehkusta, joka oli vielä 25 vuotta sitten opintoja aloittaessani! Koulutus kylläkin meillä kylälukkareilla tähtäsi nimenomaan messun ja toimitusten hoitamiseen mahdollisimman hyvin, tämän ovat yhtäpitävästi sitovasti todistaneen ne yhtä aikaa aloittaneet, jotka kävivät sitten myöhemmin oikeiksi kanttoreiksi.

Kun katselen tätä karriääriäni taakse päin, ei siellä messuja hirveästi ole, sanajumalanpalveluksia kyllä sitäkin enemmän. Ja sitten kerhoja ja piirejä ja mitälie seuroja, joissa päätehtävä on istuskella ja juoda kahvia ja vajota ajatuksiinsa ja tulla jollain tavalla läsnäolevaksi kuullessaan sanan ”virsi”. Sitten laulatan sen, ja säestänkin, jos on soittopeli käsillä. Nykyisin en välitä kotitilaisuuksiin soittopeliä mukanani raahata, kun en korvikesoittimesta (=sähköpiano) oikein enää välitä. Vaan jos on oikea piano ja vielä vireessäkin, niin silloin kyllä mielihyvin säestänkin, ja pistän tutusti etenkin soinnutukseen omiani sen kun kerkiän, ajankulukseni.

No, kaipa jokaisessa hommassa on samanlaisia juttuja kuin oli nuorena miehenä rakennushommissa vuorivillan asennus hellepäivänä yläpohjaan, eli hommia, jotka on vain tehtävä ja saattavat olla jopa tärkeitäkin, mutta jotka ovat yksiselitteisesti puuduttavan ikävystyttäviä.

Niin paljon on nämä istuskelu- ja kahvinjuontisessiot alkaneet tympäistä, että mahdollinen osa-aikaeläke kuulostaa ihan harkitsemisen arvoiselta vaihtoehdolta. Ainakin siinä tapauksessa, jos saisi rajata työtehtävät vain kirkoissa ja kappeleissa tapahtuviin tehtäviin, niitä teen edelleenkin ihan mielelläni, ja huomaan olevani ainakin silloin tällöin vielä jopa innostunut. Rajaan kuitenkin yhden istuskelutilaisuuden rutkutukseni ulkopuolelle.

Täällä maalla nimittäin on aika yleistä, että muistotilaisuuteen osallistutaan, ja niissä on tullut kyllä hienoja kohtaamisia, paras palkkio niistä on se, kun vuosienkin päästä joku vaikka ruokakaupassa tulee juttusille.

Tämä näin esipuheeksi, kohta huokaisen ja otan se ikeen hartioilleni, tietäen hiljaa sisimmässäni, ettei sen soveliaampaa iestä taida olla…

Ikääntyneen kylälukkarin pääsiäinen

Olen oikeastaan tyytyväinen. Kun johtava kollega on ahkera ja valmis.

Pääsin pääsiäisestä vähällä. Keskiviikkona yksi ahtitekstitilaisuus, johon pistin joukkoon urkukappaleita ja lopuksi pari virttä.

Torstaina soitin kaksi messua, toisen sen ihanan perheenäitipapin kanssa, toisen herätyskristillisen työkaverin kanssa. Toinen julisti kohdalleni armoa, toinen vaatimuksia, joihin en yllä.

Perjantaina iltapäivällä soitin tilaisuuden, jossa toinen puhuja oli liki kahdeksankymppinen pastori, toinen se ihana perheenäitipappi. Kotiin läksin lohdutettuna.

Eilen sunnuntaina oli messu sen ihanan perheenäitipapin kanssa. Mukana oli paljon lapsia, joilla oli touhua ja hauskaa. Herätyskriitillisenä arvelen, että tässä sallittiin lasten tulla, näennäisharras totisuus jäi pois.

Muuten olen rakkaimpieni kanssa ollut ihmettelemässä lintuja. Merkittävimmät havainnot ovat ristisorsa, tukkakoskelo ja silkkiuikku.