Saara kävelee kirjastolle päin, hänellä olisi puoli tuntia aikaa hoitaa pankki- ja muita asioitaan.
Omaa tietokonetta ei ole varaa pitää, ja kännykän nettiliittymä on taas toivottoman hidas, kun kuukausimaksuun kuuluva nopea data on aikapäivää käytetty.
Puhelin hälyttää, kauppias soittaa ja pyytää tulemaan niin pian kuin mahdollista. Saara sanoo, että hän joutuu poikkeamaan kotona, mutta että tunnin päästä hän olisi paikalla. Kauppias on vähän tyytymätön, mutta ymmärtää lopulta, että oma aikansa menee, että järjestää lapsille hoidon loppupäiväksi. Sitten Saara soittaa siskolleen,että olisiko mahdollista olla heillä iltaan asti. Hän kun sai työkeikan. Sisko lupaa tulla heti, ja päästää naapurin tädin pois. Hyvin se ehtisi tenttikirjojaan lukea etenkin lasten päiväunten aikana. Sisko on yliopistossa, lukee kauppatieteitä. Se varmaan on viisaampi valinta kuin Saaran aikanaan valitsema yhteiskuntatiede.
Saara käy ostamassa ruokaa, kiirehtii kotiin, lähtee saman tien. Sanoo vielä ovella lapsille, että olkaa nyt tämä päivä tädin kanssa, äiti menee töihin.
Työpaikalle päästyään hän laittaa työtakin päälle, kauppias ohjeistaa, että ensiksi kolmoskassalle, jonoja on ollut jo hetken, sitten sitä myöten hyllyjä täyttämään.
Saara on tyytyväinen. Joulun jälkeen on ollut hiljaista, ei ole tullut kaivattua soittoa. Rahat ovat loppumassa tai loppuneetkin, Kelalta on joutunut apua pyytämään. Ex ei ole maksanut elatusmaksujaan, kuinkapa olisi voinutkaan, kun on vuokrafirmassa, ja silläkin on ollut yhtä tai kahta päivää viikossa töitä kuulemma.
Päivä kuluu nopeasti. Kun on ollut kolmatta viikkoa kotona, tätä osaa arvostaa. Kassajono hupenee, istahtaa ei passaa. Saara lähtee katsomaan hyllyt, hakee varastosta tavaraa tilalle. Sitten vilkaisu heville, sitä hän kohentelee ja laittaa osaston niin kauniiksi kuin osaa, kyllä myymälässä töitä riittää. Nollasopimukselaisen ei passaa löysäillä, sen on saanut moni huomata ja tutakin. Kauppiaan ärähdys tulee äkkiä, ja sillä on sellaiset seuraukset, että työajalla seisoskelevan tai istuskelevan nimi siirtyy soittolistan häntäpäähän.
Kauppias on kiireinen ja stressaantunut. Eipä liene päivittäistavaramyymälän pyörittäminen niitä maailman helpoimpia ja leppoisimpia hommia. Mutta alinta kastia ovat Saaran kaltaiset nollatuntisopimukselaiset. Vakimyyjät saavat tilipäivisin täyden palkan, voivat mennä sairastuttuaan työterveyshuoltoon, ne voivat hyvillä mielin pitää säädetyt kahvi- ja ruokatauot. Nollasopimukselaisella tilanne on periaatteessa ihan sama, mutta käytännössä tauot pidetään jos pidetään, ja tilipäivisin tulee palkkaa, jos on saanut tunteja. Ja tunteja saa vain, jos on asiakkaita ja vakiväellä ei pärjätä, ja että on kauppiaan soittolistan kärkipäässä. Ja tuntien saamiseen vaikuttaa ratkaisevasti se, miten tekee ne saadut tuntinsa. Siinä se on kannustin, jota parempiosaiset varmaan hyvänä pitävät…
Eihän siinä mitään, jos olisi kuten vaikka Seija. Se käy töissä aikansa kuluksi, niillä on lapset maailmalla, koti maksettu ja mies eläkkeellä, vanhoilta ajoilta, jolloin oli vakituisia työsuhteita, saatu asiat kuntoon, rahaa on säästössäkin. Miehen eläkkeellä pärjäävät ihan hyvin, ja Seija voi laittaa säästöön kaikki tienestinsä ja matkustaa miehensä kanssa vaikka Thaimaahan kerran vuodessa, lähemmäs useamminkin. Mutta Saaralle, joka on kahden alle kouluikäisen lapsen yksinhuoltaja, tämä on pakkosauma. Hän tekisi mielellään vaikka kokonaista päivää, mutta ei ole onnistunut semmoista paikkaa löytämään, jatkuvasta etsinnästä huolimatta.
Paitsi olisi hän päässyt pari kuukautta sitten. Hän olisi päässyt erään kilpailevan liikkeen vakituiseksi kassaksi. Mutta kauppias sanoi,että työsopimus tänne on voimassa, ja jos Saara lähtisi, hän haastaisi tämän oikeuteen sopimusrikkomuksesta. Ei ollut mahdollista katsoa, toteuttaisiko tämä uhkauksensa. Yhteiskuntatieteiden maisterikaan ei uskaltanut tätä riskiä ottaa, sillä oikeutta käyvät, yhdenvertaisuudesta lain edessä huolimatta, riita-asioissa käytännössä vain ne, joilla on siihen varaa. Hänellä ei ole. Jos jutun häviämiseen on pieninkin mahdollisuus, ei kannata laittaa luottotietojaan vaaraan eikä loppuelämäänsä velkavankeusvaaran alaiseksi.
Sanotaan, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet pärjätä, ja että se on yksilön valinta, miten itse kullakin menee. Voi olla, miettii Saara. Hänen kohdallaan on tullut tosiaan tehtyä se yksi ”huono” valinta, perheen perustaminen. Oli yliopisto, ja opiskeluaikana tuli Niko. Muutettiin yhteen, hankittiin lapset, ja sitten Niko häippäisi. Jos se oli hänen valintansa, niin olisi pitänyt osata olla tosi pätevä ennustaja… Paperit hän kuitenkin sai tehtyä, sillä lukeminen on Saaralle aina maistunut, ja tentit menivät helposti läpi, gradun tekemisessä ei ollut mitään ongelmaa. Mutta ei löytynyt tutkijan paikkaa saati muutakaan, näin se hänen kohdallaan meni.
Vuoro päättyy, kauppias mulkoilee Saaraa vihaisena. Mitähän tässä on tullut tehtyä tai jätettyä tekemättä, miettii Saara, ja riisuu takkinsa, laittaa sen peltikaappiin, ottaa sieltä päällystakkinsa, vaihtaa talvikengät ja lähtee kotiin päin. Saas nähdä, koska se seuraavan kerran soittaa. Tänäisestä kuuden tunnin vuorosta hän saa käteensä muutaman kympin, kuun lopussa. Tulisipa näitä vuoroja sen verran, että saisi edes kolme neljä sataa Kelan tukien päälle.
Hän pääsee kotiin, sisko lukee tenttikirjojaan, ja sanoo nukkuvansa sohvalla, jos sopii. Saara sanoo, että sen kun, ja laittaa teevettä kiehumaan. Siskon kannettava on vapaana, ja Saara käyttää luvan kysyttyään sitä, ja kuultuaan että siskon laajakaistaa voi huoletta käyttää, lähettää hän Kelaan toimeentulotukihakemuksensa, katsoo pankkiasiansa ja laskee, mihin on varaa tässä kuussa.
Lapset tarvitsevat vaatteita, ja kirpputoriltahan niitä löytyy. Ne eivät muuta osaa onneksi vielä kaivata, toisten pitämät kelpaavat ihan hyvin. Kirpparilta voi saada laadukkaita, vaikka Nanson tekemiä lastenvaatteita halvalla, jos tuuri käy.
Asiat tulevat hoidetuksi, ja Saara alkaa selata nettiä. Twitterissä opetusministeri ottaa kantaa näiden päivien keskustelunaiheeseen, että ihmiset eivät tule palkallaan toimeen. Saara arvaa, ettei tämän ketjun lukemisesta mieli parane, mutta katsoo kuitenkin. Osa kommenteista myötäilee ministeriä, mutta onpa kelpo joukko ikävänsävyisiä ja ilkeileviäkin vastineita, moni sanoo, että se on yksilön valinta.
Saara miettii hetken. Että yksilön valinta, sanoo joku parempiosainen. Äkkiä Saara miettii, että olisipa hauska nähdä tuon miehen ilme, kun kävisikin niin, että yksilöt päättäisivät kaikki tuon teesin mukaan menestyä. Kaikki opiskelisivat itselleen kunnon ammatin, tekisivät vain kunnon töitä kunnon palkalla – sehän olisi siis oma valinta tämän väitteen mukaan. Kyllä olisikin mukava, kun ei olisi orjasopimuksella olevaa alipalkattua naista kassalla rahastamassa tuota ylimielistä äijänkörilästä…
Tai no, hän on yhteiskunttieteiden maisteri, mutta eipä ole virkaa tai tointa herunut, vaan näitä kaupan alan hommia pitää yliopistosivistyksellä tehdä. Niinpä siellä hänenkään työpaikassaan, jota vetää kireällä oleva, stressaantunut ja rahahuolien painama kauppias, ei ole muita nollasopimukselaisia kuin Seija, jolle se käy paremmin kuin hyvin. He muut ovat sen takia, kun ei ole muuta tarjolla ollut. Ja jotain on tehtävä, pelkillä tuilla ei kaksisesti pötkitä. Sentään nykyään saa tienata muutaman satasen kuussa ilman että tulot tukiin vaikuttavat.
Hän kyllä osaisi vastata purevasti ja asiallisesti näihin twiitteihin, mutta on havainnut sen turhaksi. Tämän päivän maailmassa mikä tahansa asiallinenkin sanominen peittyy rähisevän ja osoittelevan somepuheen kohinaan, tällaistahan se on koko maailmassa. Maailman mahtavimman maan presidentiksikin on päässyt mies, joka huutaa ja rähisee mielipuolisesti, omassa maassa on poliitikkoja, jotka turvautuvat yksinkertaistuksiin ja puolitotuuksiin. Perinteistä Britanniaa johtaa pörröpäinen ääliö tai ainakin ääliöksi tekeytyvä showmies. Kyllä Saara näistä selvillä on, yhteiskuntatieteitä lukeneena ja maisterin paperit saaneena. Yliopisto se kuitenkin on vielä kaikesta huolimatta sellainen paikka, jossa asioista ainakin halutessaan pystyy ottamaan selvää, eikä mielipidettä välttämättä muodosteta jonkun rähisijän syytöksien perusteella… Tosin on sanottava, ettei yliopisto itsessään ole tae objektiivisuudesta tai edes valistuneesta maailmankatsomuksellisuudesta. Sydämen sivistystä ei sielläkään pystytä opettamaan, se joko on tai ei ole, sen oppii tai on oppimatta.
Sisko laittaa tenttikirjan pois, ja Saara kysyy, maistuisiko vielä tee. Sisko myöntyy, ja he keskustelevat samalla siskon etenevistä opinnoista, ja taivastelevat, ettei Saaralle ole löytynyt oppineisuutensa mukaista työtä, ei määräaikaistakaan. Siskon kauppatieteet poikivat varmasti paremman elämän, mutta sitä ei kumpikaan ymmärrä, miten oppineisuus ja sivistys ovat tänä päivänä niin huonossa kurssissa, ettei mitään tavallista työtä silläkään saa…