Kunnallisvaalikeskustelua

Tupa Varsinais-Suomessa. Isäntä Erkki istuu keinutuolissa, pläräten kädessään olevaa tablettitietokonetta, jolta lukee lehdet ja katsoo sääennusteet. Emäntä Marjatta häärii lieden vaiheilla, odottelee uunissa olevan silakkalaatikon valmistumista. Eletään alkutalvea, tammikuun alkupuolta.

Marjatta: (katsoo ikkunasta ulos) Kenenkäst auto se ny meiräm piha pysäs?
Erkki: (nousee, vilkaisee myös) Eiköst tämä ol Niämise Perttin auto, kuis se ny meil tule? (istuu takaisin tuoliinsa. Ovelle koputetaan)
Erkki: Jaa! Tul sissä vaa, siitä nee ova muukkim mahtun.
Nieminen: Hyvä päev talonväel.
Marjatta: Jumal antakko!
Erkki: Käys ny peremmäl siält ja ota vaik joku tooli alles.
Nieminen: Kiitoksi. Mitäst teil kuulu?
Erkki: Ei kaiken kurjuut kummemppa. Hiukan sais lunt tulla ja vaik pakanenki, o nimpal pimiät.
Nieminen: Nii oikke. Entäs emännäl, mitäst emännäl kuulu?
Marjatta: Mitä mittä. Juur ninko ämmil ain kuuluu, huushollit, käsitöit, mitä täsä eläkeläisil nyy sit o.
Nieminen: Ja Erk o saan rankakasakki pihal jo valmiiks.
Erkki: Juu, naapurin Heik käve ne alkuviikost hakemas tualt taimikost. Konha hiuka alkaa kevämppi tulema, niin tartte sit nee klapitta.
Marjatta: Juak Pert kaffet? Juur pannulline tipus.
Nieminen: Juu, kyl ain kup mene.
Marjatta ottaa pakastimesta pullapussin, laittaa muutaman korvapuustin mikroon, nostelee pöytään kahvikupit ja -lautaset, sokeriastian ja kermakon, jonne lirauttaa jääkaapista kahvikermaa.
Marjatta: No olkkat ny sit hyvät, tulkka ottama kaffet.
Siirtyvät pöydän ääreen, Marjatta kaataa Niemiselle ensin, sitten Erkille, lopuksi itselle.
Nieminen (istuu pöydän viereen) Kiitoksi, kiitoksi. Kuis, olettekte mittä vaaliasioi seuran?
Erkki: Juu, juur tuast sähkösest plarist luin, mut mahtavakko ne siirtä koko vaalei?
Nieminen: Kyl nee voi siirtääkki, mää täsä olen ehrokkait hakemas. Essää Erk ruppeis?
Erkki: (on hetken vaiti, punnitsee sanojaan)
Nieminen: Kon tarvittasis ehrokkai. Mää hunteerasin et sää Erk olisis hyvä miäs valtuustos.
Erkki: No emmää kyl ole ruppimas semmottis.
Nieminen: Kui? Sää olisis hyvä valtuutettu.
Erkki: Jaa, siihem mää en os mittä sanno. Mut semmää tiärän, ete munt kiinnosta see homma.
Nieminen: Minktaki? Säähä lues lehrei, seuraas uutissi ja tiäräs pali yhteisist asioist.
Erkki: Juur sentaki mää en ruppeekka, kon seuraan tarkasten. Enkä mää kyl ol mittä kepulainenka, säähä oles keskustalaine, jost mää oikke muista.
Nieminen: Kyl meille pääsis sitoutumattomanaki.
Erkki: Kyl mää sen tiärän, kon niit on mennein vuassin läpiki menny. Mun ninko mää sanosin, mää en lähre sentaki, kon mää seuraan niin tarkasten. Munst ei ol mittä yhteissi asioi hoitamaha, kon mää juur omani juur ja juur saan hoirettu.
Nieminen: Saank mä kyssy, minktaki sää noi ajatteles?
Erkki: No, mää tosa juur ennenko sää tulis, luin jutui kunnallisvaaleist. Ja näimmää viäl pari mainostaki. Orpo puhus, ete velkka saa otta tulevitte sukupolvite maksettavaks. Mää hiuka ihmettelin, et kui kunnallisvaaleis simmotti hunterata. Ei kaiken kunna pysty valtio velanottoho vaikuttama hiukkaka.
Nieminen: No see oliki Orpo. Kylmää sun senverra tunne, etes sä Kokoomust äänestä.
Erkki: En äänestäkkä. Mut ei see ol lainka see syy, minktaki mää en lähr.
Marjatta: Otas Pert välil tuat korvapuustit, ja juaraan kaffet ennenko jäähty.
Erkki: Kyl meirä äite senttäs asiat puhu. Juaraas ny, ja sitä mum piti kyssy, että tulik siikverkoil syksyste hyvi siioi?
Nieminen: No, kyl meil siiksopa ainei om pakastimes iha hyvi. Kuis sul käve?
Erkki: Kyl täsä on siiksoppa syäty ja leiväm pääl suolasiik ain saaraha.
Nieminen: Mahtaak viherkäisse halut kiältä senki?
Erkki: Emmää tiär, turvetha ne tuntuu viarastava.
Nieminen: Mut kyl sää Marjatta oleski tehny hyvi korvapuustei! Saangmä otta toissenki.
Marjatta: Ot vaa, juur niim mont kon miällelläs syät. Niit on tual pakastes vaiks kui pali. Tein, kon lasten mukulite piti tul tän hiihtolomal, mut ei nee kaiken tulekkan, kon on tää korona.
Nieminen: Kyl see om meirä ahtal laittan. (Saa kuppinsa tyhjäksi, laittaa sen nurin tassille).
Marjatta: Otak lissä kaffet? Äl ny yhtehe lopeta.
Nieminen: Kyl mun täytty tähän lopetta. Mut mää Erk vielki kysyn, että voisiksää viäl kerra hunteerat ehrokkaks ruppemist?
Erkki: Emmää ala. Mää luen näist plareist ain näitä jutui, ja sit se keskustelu siält niire jälkke. Kyl on nimpal kamali kirjotuksi, et mää tänäänki oikke peljästysin. Kui ihmise voiva toisist nimpal ilkkiästen kirjotta?
Nieminen: Eik see ol siltappa, et karavaani kulkke ja koerasse haokkuva?
Erkki: Niin varmasten onkki, mut emmää kyl enä viitti mittä haukkumissi kuunnel. Kon mää olin nelikyt vuat ensi Hankkijal, sit Prismas ja viäl Korin Terras, niin kon mää eläkkeel ehjän ja viäl jotenkute järjisän selvisi, nii mää päätin eten enää ala haukui kuuntelema. En eres semsi, mikkä on muutamam plörö jälkke kirjotettu lehtijututte kommentiks.
Marjatta: Kyl see nykyä o nimpal kamala, kui ihmise toisias haukkuva.
Nieminen: Kyl mum miälest nii o ain tehty.
Marjatta: Mun miälest nykyä tehrä siltappa pali enempi mitä enne.
Nieminen: Voi see tiätysti niinki ol. Mut kyl meiräm piräsis saar kunnanki asia hoirettu.
Erkki: Mää ole samaa miält, mut sanon, ete munst ol simmotti homma. Enk mää millä viitsis lähti ehtoste mihinkä kokouksi istumaha.
Nieminen: Kai mun on sitte uskottava, kon sää noin sanos. Enhäm mää mittä ol sua loukan?
Erkki: Ei sunkka. Ninko mää sanosin, munst ei vaan ol noihi hommi. Mää kuulin tyäs ollesan ihan tarppeks haukkumissi, enk mää enä halu kuulla lainkaa. Kyl mää sen ymmärrä, et monel o sanomissi mun touhuistan, mutta see ei mittä haitta, kon mää olen kotona enk käy misä. Mää olen tääl ja teen juur ninko mee Marjata kans hunteerata.
Nieminen: No, kiitoksia kaffesta. Ja nee korvapuusti oliva oikkiasten herkullissi. Kai mää lähren sit kyselemä muit, konnes sää ruvennu. Jaa, mutta Marjatta, alkaisisko sää?
Marjatta: Em määkä mittä simmotti ruppi. Määki sain tyäs olles olla iha riittävästen ehtoste kotont pois, kon sairaalas oli vuorotyä. Kyl mee ton äijän kans viihrytä kumpiki koton, ja kyl meil ain käymään saa tul, ei mee mittä ihmissi pelät.
Nieminen: Kyl o tavallas harmi. Kun mee juur tarvittasis täysjärkissi ihmissi mukka.
Erkki: Eiköst niitä ny sit kuitenki ol. Ja viäl mää hunteeran, et anta nuaremmitte olla mukan, kyl mää luulen, ete täsä mittä sopuvaalei tul.
Nieminen: Ei ny senttäs. Mut mää lähren ny jatkama matkaan. Näkemiin, ja kiitoksi kaffest.
Marjatta: Näkemin. Tul taas käymä, ja ota emänt mukka.
Erkki: Vaikka kesäl, lämmitettä rannas savusaun ja mennä me äijät vaikka kuhi uistelema.
Nieminen: Kiitoksi, piretääm miäles. Kuhaa mee torel mennä koittama. Noni, mää meen ny. Hei vaa!

Työllisyyttä ja muuta vanhan maailman muistelua

Minulle ja meille tulee maan suurin päivälehti sellaisena digitaalisena versiona. Useimpina aamuina sitä tulee sen jälkeen, kun kissat on ruokittu ja aamukahvi laitettu tulemaan, luettua tämä aviisi. Ainakin suloisessa Tanskan kielessä sanomalehti on juurikin en avis.

Helsingin sanomain pääkirjoittajat eivät tunnu pitävän nykykomennosta. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun pääkirjoituskolumnisti on todennut, että ”hallituksen työllisyyspäätöksillä olisi kovin kiire”.

Pitivätköhän he siitä Sipilän komennosta? Muistelen,että ainakin Junkkari , joka lienee aviisin vaikutusvaltaisimpia kirjoittajia, esitti kovaakin kritiikkiä Sipilällekin.

Olisiko tuon aviisin tarkoitus kerta kaikkiaan aina haastaa kukinenkin vallanpitäjä? Semmoinen sopii minulle. Juuri maksoin aviisin seuraavan tilausjakson, kun tykkään, että on tämä Хельсинкская правда kaikesta huolimatta kriittisen kansalaisen luettava lehti. MInä olen kyllä sikäli kriittisempi, että aika usein huutelen Хельсинкская правдаn kommentaattorille niitä sanoja, joita Joosep Kinaretilainen huuteli uutiskommentaattoreille Veikko Huovisen mainiossa novellissa.

Suomessa oli oikein hyvä työllisyystilanne esimerkiksi vuonna 1983. Äänestysprosentti oli 75,2 % eduskuntavaaleissa. Olihan se tosiaan aikaa, olin tuolloin reilu parikymppinen, hunsvotinveret eniten valtoinna koko elämäni aikana. Kävin, kuten kaikki kaverini, jonkinlaisissa töissä. Palkka ei kaksinen ollut, mutta kyllä sillä sen auton ja karvanopat maksoi. Kenenkään ei tarvinnut meidän hunsvottien touhuja subventoida. Kotoa läheteneet maksoivat vuokransa palkoillaan, menot sovitettiin tuloihin ihan automaattisesti. Joka on elänyt 1980- luvun alkuvuodet, saattaa muistaa sen realiteetteihin perustuvat elämisen tuolloin. Myöhemmin, vuoden 1985 oli tarjolla myös se hörhötystodellisuus, johon itsekin sorruin, ja jota seikkailua maksoin aina vuotaan 2008 asti, mutta se olikin sitä omaa tyhmyyttä.

Kun aloin ravintolamuusikon urani vuonna 1984, marssin pankkiin pyytämään lainaa syntetisaattoria varten. Pankinjohtaja myönsi lainan, ja sanoi ankarin sanoin, että lyhennysraha on sitten oltava tilillä määräpäivinä. Muutoin laina tulee takaajien maksettavaksi.

Tuon lainan maksoin virheettömästi, kuten vuonna 1982 autoa varten pyytämäni samansuuruisen lainan.

Millä ihmeellä tuolloin työllisyys oli niin korkealla? Idänkaupan vuoksiko? En tosiaan tuntenut oikein ketään pitempään työttömänä olevaa. Oli hommia raksalla, oli hommia konepajoilla tai kauppaliikkeissä, miten ne pystyivät silloin palkat maksamaan?

Sittemminhän yritysten ja muidenkin palkanmaksukyky romahti. Johdolle maksettiin erinomaisesti, mutta varsinaista työtä tekevien palkat tulivat surkuteltavaksi menoeräksi. Piti ruveta olemaan oikein tosi osaaja, ja semmoiset palkoille pääsivätkin, eikä siinä ole mitään pahaa.

Älköön kukaan tästä pahentuko. Kunhan muistelen noita yli 30 vuoden takaisia aikoja. Ainahan vanhat jarrut on haikailleet menneitä, ja ne on naurettu suohon mistään mitään ymmärtämättöminä. Että varmaankin tämä päivä on parempi, eikö niin?

Ylivertainen markkinatalous on surkean epäonnistunut

Tässä ollaan eletty tätä koronapandemiaa hyvinkin reilu vuosi. Minä enkä puolisonikaan emme ole saaneet rokotetta Covid.19- tautia vastaan. Parempi puoliskoni on perusterve alle 60- vuotias aikuinen, minulla on keskivaikea uniapnea.

Takavuosina meille toitotettiin ihan uskonkappaleena, että markkinatalous on paras keino hoitaa eteen tulevat ongelmat. Markkinatalous ei ole yli vuodessa kyennyt hoitamaan rokotusasioita kuntoon. Se on epäonnistunut surkeasti, jos markkinatalouden tavoitteena pidetään ihmisten asioiden hoitamista.

Se on eri asia, jos ajatellaan osakkeenomistajien etua. Jos markkinatalous olisi hoitanut rokotteita kaikille tarvittavan määrän heti, ei lisäarvoa olisi syntynyt juuri ollenkaan, tai ei ainakaan niin paljoa kuin tämän panttauskampanjan aikana.

Meillä Suomessakin oli olemassa rokotustuotantoa ennen muinoin. Vaan ei ole ollut enää kovin pitkään aikaan, kun se ei nopeita voittoja tuonut.

Nyt sitten korjaamme tuon 1980-90- lukujen valtauskonnon hedelmät. Eihän markkinoiden kannata silkkaa hyvän hyvyyttään rokotetta tuottaa, se tuottaa ne, jos sille on niistä jotain hyötyä. Jos jokunen heikko ihminen kuolee, niin se ei toki etua täytä.

Niinpä me odotamme kiltisti, sairastumatta, toimivaa rokotetta siinä aikataulussa, kuin se rahaväelle sopii.