
Jos nyt Kroatiassa jokin on keskimääräisen turistin toimintaa, niin vierailu Krkan kansallispuistossa. Silti halusimme sen nähdä, ja vuokrasimme, kuten aiemmin olen kertonut, auton, jolla lähdimme aamuvarhaisella pyrkimään kohti Skradinin kylää, josta lähtee esim. laivakuljetuksia jokea pitkin puiston portille.
Niinpä sitten köröteltiin aamuliikenteessä Tucepista Baska Vodaan, josta erkani tie moottoritietä kohti. Tuli tunneli, jossa rahastusautomaatti halusi tunnelin käytöstä 20 kunaa. Vaihtorahaa automaatti antoi ongelmitta, ja näin päästiin siirtymään E65 moottoritielle, jonne päästäkseen ajettiin porteille, jossa automaatin nappia painamalla sai kortin, samanlaisen kuin vaikka jonkin kaupunkitavaratalon alakerran parkkihallissa. Korttiin kirjautui paikka ja aika, jolloin moottoritielle on saavuttu, ja se kuului pitää visusti tallessa.
Oli moottoritiellä jopa 130 km/h rajoituksia, mutta sen lisäksi varoitusmerkkejä ajoradalla ajoittain löntystävistä karhuista tai hiippailevista susista. Vaan emmepä sellaisia suureksi harmiksemme nähneet. Olisihan se ollut komeaa nähdä löntystelevä mesikämmen ihan luonnossa, mutta ymmärrän toki, ettei nallukkaa tai hukkaa huvita tulla ainakaan päiväsaikaan kuljeksimaan moottoritielle, jossa epäilemättä joku hurjastelija niihin törmäisi. Viisainta pysyä metsän suojassa, ehkäpä joku hölmö jänis tai peura linkuttaa siipeensä saaneena lähistöllä… Tunneleita tieten oli vuoristoisessa maassa, välillä kilometrejä pitkiä, joissa radio lakkasi kuulumasta ja ilma oli hurisevista puhaltimista huolimatta raskasta hengittää.
Vaan pian tuli tienhaara, jossa oli suuret opasteet, ja saavuimme rahastuspaikalle. Ystävällinen kroaattinainen halusi 48 kunaa, jonka mielelläni kukkarosta kaivoin. Saavuimme tuotapikaa Lozovacin kylään, jossa oli puiston pääsisäänkäynti. Vaan mepä jatkoimme eteenpäin, viivasuoraa tietä kohti Skradinia. Tie muuttui lähellä kylää mutkaiseksi, ja muutaman silmäneulakaarteen jälkeen ylitimme sillan, jonka jälkeen oli parkkipaikka. Siihenpä pysähdyin, ja saimme portilta liput, joilla kävelemällä pari kilometriä sai tuntuvan alennuksen lippuihin. Takaisin pääsisi venekyydillä.
Jo Lozovacissa kävi ilmeiseksi, että täällä kulkee porukkaa. Majataloa, hotellia ja leirintäaluetta oli vieri vieressä. Mutta se polku Skradinin lähistöltä puiston toiselle portille oli miellyttävän rauhallinen ja keskellä luontoa kulkeva. Tai polku ja polku, se oli semmoinen tavallinen hiekkatie.
Porteista sisään päästyä odotti hieman ambivalentti näkymä: toisaalta ihanat, puhtaat vesiputoukset, vedessä vilisevät kalat – ja satoja turisteja.
Kyllä. Havaitsimme olevamme hienossa, luonnon muokkaamassa paikassa, johon oli ihmiskäsin tehty hyvät kulkutiet, joilla totisesti väkeä piisasi! Tunkua oli kuin Stockmannin joulunjälkeisissä alennusmyynneissä. Turistiryhmiä kulki päänsä päällä opaslätkää kantavien oppaiden perässä, ja jos halusit jäädä ihmettelemään kirkkaassa vedessä uiskentelevia runsaslukuisia kaloja, oli pian perässäsi ja rinnallasi suuri joukko kaikenlaista väkeä, ja hajustekarkotteiden lemu oli ulkoilmasta huolimatta mieltäkääntävä. Tänne kun pääsisi sesongin ulkopuolella, tunnuin miettivän.
Toisaalta, oli se kyllä näkemisen arvoinen paikka, että en ihmettele ollenkaan sitä väkimäärää. Onneksi ymmärsimme lähteä varhain aamulla! Kun lähdimme Skradiniin vievällä laivalla pois, se oli kuin ammuttu täynnä, kaikki halukkaat eivät edes sopineet kyytiin. Myös Skradinin satamassa jouduttiin odottelemaan laituriin pääsyä lähes puoli tuntia.
Itse Skradinin kylä vaikutti viehättävältä, ja sielläpä jokunen askel käveltiinkin, ja löytyi kylän sisäosista varsin hyvä ruokapaikka, yksi reissun parhaista. Syömäni kanarisotto oli paras lajiaan koskaan missään. Oli riisin ja kanan lisäksi yrttejä, kasviksia, raikasta salaattia. Myös Ozujsko-olut olisi maistunut, mutta rattia vääntävänä tyydyin Jamnic-kivennäisveteen, joka oli myös oikein hyvä vaihtoehto.
Kyllä siellä kertansa kävi, ei siinä mitään, vaikka väentungosta karsastankin.

