Keskimääräisenä turistina Kroatiassa osa 3

Kaloja Krkan kansallispuiston vesissä oli eikä oleskellut! Kalastus oli kielletty, ja varmaan ihan hyvästä syystä.

Jos nyt Kroatiassa jokin on keskimääräisen turistin toimintaa, niin vierailu Krkan kansallispuistossa. Silti halusimme sen nähdä, ja vuokrasimme, kuten aiemmin olen kertonut, auton, jolla lähdimme aamuvarhaisella pyrkimään kohti Skradinin kylää, josta lähtee esim. laivakuljetuksia jokea pitkin puiston portille.

Niinpä sitten köröteltiin aamuliikenteessä Tucepista Baska Vodaan, josta erkani tie moottoritietä kohti. Tuli tunneli, jossa rahastusautomaatti halusi tunnelin käytöstä 20 kunaa. Vaihtorahaa automaatti antoi ongelmitta, ja näin päästiin siirtymään E65 moottoritielle, jonne päästäkseen ajettiin porteille, jossa automaatin nappia painamalla sai kortin, samanlaisen kuin vaikka jonkin kaupunkitavaratalon alakerran parkkihallissa. Korttiin kirjautui paikka ja aika, jolloin moottoritielle on saavuttu, ja se kuului pitää visusti tallessa.

Oli moottoritiellä jopa 130 km/h rajoituksia, mutta sen lisäksi varoitusmerkkejä ajoradalla ajoittain löntystävistä karhuista tai hiippailevista susista. Vaan emmepä sellaisia suureksi harmiksemme nähneet. Olisihan se ollut komeaa nähdä löntystelevä mesikämmen ihan luonnossa, mutta ymmärrän toki, ettei nallukkaa tai hukkaa huvita tulla ainakaan päiväsaikaan kuljeksimaan moottoritielle, jossa epäilemättä joku hurjastelija niihin törmäisi. Viisainta pysyä metsän suojassa, ehkäpä joku hölmö jänis tai peura linkuttaa siipeensä saaneena lähistöllä… Tunneleita tieten oli vuoristoisessa maassa, välillä kilometrejä pitkiä, joissa radio lakkasi kuulumasta ja ilma oli hurisevista puhaltimista huolimatta raskasta hengittää.

Vaan pian tuli tienhaara, jossa oli suuret opasteet, ja saavuimme rahastuspaikalle. Ystävällinen kroaattinainen halusi 48 kunaa, jonka mielelläni kukkarosta kaivoin. Saavuimme tuotapikaa Lozovacin kylään, jossa oli puiston pääsisäänkäynti. Vaan mepä jatkoimme eteenpäin, viivasuoraa tietä kohti Skradinia. Tie muuttui lähellä kylää mutkaiseksi, ja muutaman silmäneulakaarteen jälkeen ylitimme sillan, jonka jälkeen oli parkkipaikka. Siihenpä pysähdyin, ja saimme portilta liput, joilla kävelemällä pari kilometriä sai tuntuvan alennuksen lippuihin. Takaisin pääsisi venekyydillä.

Jo Lozovacissa kävi ilmeiseksi, että täällä kulkee porukkaa. Majataloa, hotellia ja leirintäaluetta oli vieri vieressä. Mutta se polku Skradinin lähistöltä puiston toiselle portille oli miellyttävän rauhallinen ja keskellä luontoa kulkeva. Tai polku ja polku, se oli semmoinen tavallinen hiekkatie.

Porteista sisään päästyä odotti hieman ambivalentti näkymä: toisaalta ihanat, puhtaat vesiputoukset, vedessä vilisevät kalat – ja satoja turisteja.

Kyllä. Havaitsimme olevamme hienossa, luonnon muokkaamassa paikassa, johon oli ihmiskäsin tehty hyvät kulkutiet, joilla totisesti väkeä piisasi! Tunkua oli kuin Stockmannin joulunjälkeisissä alennusmyynneissä. Turistiryhmiä kulki päänsä päällä opaslätkää kantavien oppaiden perässä, ja jos halusit jäädä ihmettelemään kirkkaassa vedessä uiskentelevia runsaslukuisia kaloja, oli pian perässäsi ja rinnallasi suuri joukko kaikenlaista väkeä, ja hajustekarkotteiden lemu oli ulkoilmasta huolimatta mieltäkääntävä. Tänne kun pääsisi sesongin ulkopuolella, tunnuin miettivän.

Toisaalta, oli se kyllä näkemisen arvoinen paikka, että en ihmettele ollenkaan sitä väkimäärää. Onneksi ymmärsimme lähteä varhain aamulla! Kun lähdimme Skradiniin vievällä laivalla pois, se oli kuin ammuttu täynnä, kaikki halukkaat eivät edes sopineet kyytiin. Myös Skradinin satamassa jouduttiin odottelemaan laituriin pääsyä lähes puoli tuntia.

Itse Skradinin kylä vaikutti viehättävältä, ja sielläpä jokunen askel käveltiinkin, ja löytyi kylän sisäosista varsin hyvä ruokapaikka, yksi reissun parhaista. Syömäni kanarisotto oli paras lajiaan koskaan missään. Oli riisin ja kanan lisäksi yrttejä, kasviksia, raikasta salaattia. Myös Ozujsko-olut olisi maistunut, mutta rattia vääntävänä tyydyin Jamnic-kivennäisveteen, joka oli myös oikein hyvä vaihtoehto.

Kyllä siellä kertansa kävi, ei siinä mitään, vaikka väentungosta karsastankin.

Viimeisen putouksen alapuolella pääsi uimaan.

Enpä ollut tuommoistakaan ennen nähnyt…. ja kuten alakuvasta ilmenee, ei moni muukaan. Tai sitten halusivat nähdä useammin, kukapa tietää.

Keskimääräisenä turistina Kroatiassa osa 2

Ei mitään erityistä

Sinänsä perusturismi Kroatiassa ei millään tavoin eroa turismista muualla. Matkailu keskittyy joillekin alueille, joissa on hotelleja, ravintoloita, kammanmyyjiä sun muita.

Joku tykkää asua täysihoitoa tarjoavassa hotellissa, jossa saa rannekkeen, jota vilauttamalla pääsee aamupalalle, lounaalle ja päivälliselle, saa mennä aurinkotuoliin löhöämään käydäkseen välillä uima-altaassa pulahtamassa, palatakseen aurinkotuoliin kirjaa tai lehteä lukemaan. Ehkä osallistutaan jollekin opastetulle retkelle, jossa opas kulkee edellä merkkilätkää korkealla päänsä päällä kantaen, ja pysähtyy huomionarvoiselle paikalle, jossa kamerat räpsyvät, ja matka jatkuu.

Joku taas tykkää ottaa vain lennot, hoitelee majoitukset ja muut omin päin, siirtyy halutessaan paikasta toiseen, käy kaupasta ruuat ja valmistaa ne itse, kulkee omin päin.

Ja näistä on variaatioita kaikissa harmaan sävyissä.

Me otamme tavallisesti valmismatkan lentokenttäkuljetuksin, niin tälläkin kertaa. Perillä toimimme yleensä omin päin, vuokraamme auton tai skootterin tai muun kulkuvälineen.

Kroatiassa auton vuokraaminen on helpohkoa, mutta tarkkana kannattaa olla. Autolla on tavallisesti perushinta/vrk, lisäksi sitten tulee vakuutus, jolla on tavallisesti 500 euron omavastuu. Käyttämällämme Xenon – vuokraamolla oli tarjolla melkein uusi auto, joka vakuutuksineen maksoi hieman yli 60 euroa/vrk. Lisäksi vuokraamo teki luottokortille 500 euron katevarauksen omavastuuta varten, jonka se auton tultua palautetuksi välittömästi muutti sellaiseksi, että veloitti vain vuokraussumman.  Seurasin tilannetta päivittäin, ja itse veloitus tuli näkyviin vasta kotiin palattuamme.

Liikenne on kohtalaisen turvallista, joskin tavallisia teitä, jotka johtavat kylien ja kaupunkien läpi, ajettaessa kannattaa varautua ruuhkiin. Kaupungeissa ei ole eritasoliittymiä, joten vasemmalle kääntyjä pysäyttää kaikki perässään tulijat, ja esim. Splitistä Makarskaan päin muutama kilometri mennään aina todellista mateluvauhtia.
Kroaatit tuntuvat ajavan mielellään oman mielensä mukaista tilannenopeutta. Nopeusrajoitukset tavallisilla teillä ovat taajamissa 40-60 km/h, muualla 70-100 km/h. Turistin kannattaa ajella rajoitusten mukaan ja ennakoiden. Maan sakotuskäytännöstä minulla ei ole tietoa. Edessä olevasta poliisipartiosta vastaantulija varoittaa valoja vilkuttamalla.

Nopeampaa kulkua kaipaava pääsee tietysti moottoritielle, joilla kulkemisesta peritään maksu. Minä ajoin yhtenä aamuna n. 100 kilometriä nopeaa moottoritietä, ja se lysti tuli maksamaan noin 6,50 euroa.

Valuutta Kroatiassa on kuna. 100 kunaa on noin 13 euroa. Valuutanvaihtopisteitä on turistiseuduilla tuhkatiheään, tavallisesti ne eivät ota ylimääräisiä maksuja vaihdosta. Väittävät viisaammat, ettei Kroatiaan kannata ottaa seteleitä mukaan lainkaan, vaan kannattaa käydä nostamassa pankkiautomaateistä suoraan kerrallaan esim. 1000 kunaa.

Hinnoiltaan Kroatia ei ole mikään halpamaa. Polttoaine maksaa melkein saman verran kuin Suomessakin. Tavanomaiseen ruokailuun ravintolassa saa kulumaan helposti 100-150 kunaa. Tyypillisesti jokin pizza, risotto tai pasta-ateria maksaa 60-90 kunaa, kasvissalaatin saa 25-35 kunalla, ruokaisan salaatin 60-80 kunalla. Juotavista kivennäisvesi, olut ja viini eivät hinnoiltaan oleellisesti eroa toisistaan.

Eurooppalaiseen tapaan alkoholijuomia myydään tavallisissa ruokakaupoissa, mutta humalaisia ei katukuvassa näy. Ikäraja on toki 18 vuotta, kuten asiallista onkin. Litran pullo hyvää kroatialaista Merlot-rypäleestä käytettyä punaviiniä maksoi 25 kunaa eli 3,35 euroa. Laadukkaimmista vuosikertaviineistä huudeltiin 150-190 kunaa, eli 20-25 euroa. Puolen litran oluttölkki maksoi kaupassa muistaakseni 15 kunaa eli  2 euroa. Lidlistä taitaa saada Suomessa halvemmalla.

Oluet ovat tavallisesti vaaleita lagereita, maltaisemman makuisia kuin suomalaiset lagerit. Karlovackysta ja Ozujskasta tulee vertailukohtana mieleen kreikkalainen Alfa.

Ruoka on tavanomaista eurooppalaista, ainakin turistien kansoittamissa paikoissa. Pizzaa, pastaa, risottoa, pihviä, kalaa, burgereita, salaatteja. Merinäköalalla loistohotellien vieressä olevissa ravintoloissa saa usein jokseenkin mitätöntä ja tavanomaista mössöä, mutta pienemmät kyläravintolat laittavat reilummin kasviksia ja yrttejä, ja ruoka on kaikin tavoin parempaa.

Ehdoton poikkeus meidän käymistämme oli Tucepin Tamaris- hotellin alakerrassa oleva Freyja- ravintola, jonka ruoka oli aivan loistavan hyvää ja monipuolista, eikä mitenkään hävyttömän kallistakaan. Rannalla olevissa beach cafe- tyyppisissä paikoissa salaatit olivat oikein hyviä, mutta pizzat ja pastat jokseenkin standardia, sellaista pizza-hampurilaisravintolamössöä.

Nyrkkisääntönä sanoisin, että kannattaa nousta rantabulevardeilta kaupungin sisäosiin, jolloin hinnat tippuvat ja ruoka paranee.

Laitetaanpa tämänkin jutun perään muutama kuva tuosta mukavasta ja turvallisesta maasta.

 

Adrianmeren vesi on kirkasta, ja snorklatessa havaitsee helposti kaloja….

Merisiilille on käynyt köpelösti. Mutta tätä lajia on rantavesissä runsaasti, joten uimarin kannattaa varustautua uimakengillä.

Vuorilla voi kulkea omin päin ainakin poluilla. Ainakin itse pidin mielessäni, että sodasta on vain hieman yli 20 vuotta, joten miinoja saattaa vieläkin jossain olla. En tiedä, oliko tuossa Tucepin lähellä, mutta pysyin visusti poluilla, enkä niiltä poikkeillut. Granaattiomenapuu on sangen tavallinen näky.

Vuoripolku ikiaikaisessa asussaan ja kunnossaan. Kyllä niitä pitkin kävelee. Minäkin kävelin, vaikka kärsin pahasta nivelrikosta polvissani.

Polun päästä löytyi vuoristokylä, tyhjän tuntuinen. Osa rakennuksista oli selvästikin hylättyä ja rikki, jokunen parempikuntoinenkin toki löytyi.

Keskimääräisenä turistina Kroatiassa, osa 1

Keskimääräisen turistin yleistä mietiskelyä

Olen viime päivinä pohdiskellut turismin olemusta, yrittänyt vajavaisella ymmärrykselläni miettiä sitä jonkinlaisena kokonaisuutena.

Turismihan perustuu siihen, että laajahkolla ihmisjoukolla on taloudellisia resursseja niin paljon, että he voivat olla välillä poissa töistänsä ja toiseksi matkustaa johonkin toiselle paikkakunnalle, toiseen maahan tai jopa toiseen maanosaan.

Niinpä ilmatila on piukassa  ihmisiä ja heidän tavaroitaan kuljettavia lentokoneita, eikä heillä ole sen kummempaa tarkoitusta liikkumiseensa kuin että huvikseen lähtevät katsomaan, millaista jossain muualla on. Rautateillä liikkuu suurin osa ihmisiä ilman varsinaista asiaa, kunhan kulkemisen ilosta kulkevat. Vieläpä autoillakin tehdään sitä samaa. Ei olla menossa töihin tai tervehtimään kaukaisia sukulaisia, vaan ihan lomalle.

Mitä hyötyä tästä sitten on?

No, jossakin paikkakunnalla, kun muutoin voisi olla vaikeuksia löytää töitä, ihmiset saavat ainakin osaksi vuotta toimeentulonsa, kun vierasmaalaiset tai vieraspaikkakuntalaiset tulevat säiden, lumen, luonnonolosuhteiden tms. takia – siis sijaintipaikan tuikitavallisten olosuhteiden vuoksi – viettämään aikaansa sinne.

Selvää on, että Maslowin tarvehierarkiassa ollaan pari kolme porrasta noustu, ennenkuin turistiksi ryhdytään.

 

Kroatia

Kroatia kuului syntymäni aikoihin, ja pitkähkön ajan sen jälkeenkin, Josip Broz Tito- nimisen puoluejohtajan hallitsemaan sosialistiseen Jugoslavian valtioon. Monet muistelevat, kun me täällä Suomessa taistelimme laman kynsissä, noilla seuduilla eri kansallisuudet pitivät mitä melkoisinta vihaa keskenään. Tuolla Kroatiassakin oli puolisen vuosikymmentä ihan raaka sota, jossa eri kansallisuudet vuoronperään toimittivat etnisiä puhdistuksia, ja vihasivat toisiaan siinä määrin, ettei naapurikansaan kuuluvan henkilön elintoimintojen väkivaltainen lopettaminen tuntunut mitenkään väärältä. Oikealla asialla taisivat uskoa olevansa… Tuohan ei nyt maailmassa sinänsä mitään uutta eikä ihmeellistä ole.

Sotaa on seurannut rauha, ja onhan se vallinnut jo reilut kaksikymmentä vuotta. Siinä ajassa maa on kehittynyt ihan normaaliksi eurooppalaiseksi moderniksi valtioksi. Rakennuskanta näyttää päällisin puolin kuin vaikkapa Kreikassa näkemiltäni. Autokanta vaikuttaa sangen uudelta, merikulkuneuvot ovat nykyaikaisia ja vieläpä tietotekniikkakin on vähintäänkin samalla tasolla kuin vaikkapa Suomessa. Ihmisillä on uusimmat älypuhelimet plakkarissa.

Menomatkalla (keskimääräisen turistin tapaan lentokentältä hotelliin kuljetuksessa) kuulin maan olevan valtaosaltaan roomalaiskatolinen, sekä asenteiltaan hyvin perinteinen. Kieli on Kroaatti, tai joku sellainen, ja se kuulostaa puhuttuna melko paljon Venäjän kieleltä. Mutta kirjaimet ovat nämä tutut latinalaiset, naapurimaassa Bosnia-Herzegovinassa puolestaan kyrilliset.

Minkälainen ihminen on kroaatti?

Turistinahan sellaista ei tietenkään voi tietää. Kohtaamamme ihmiset, jotka työskentelevät matkailualalla, olivat jämptejä ja sangen ystävällisiä. Hotellimme henkilökunta oli aivan erityisen ystävällistä ja asiakkaan toiveisiin napakasti tarttuvaa.

Eräänä päivänä havaitsin paljon graffiteja, jotka koostuivat neljästä numerosta: ”1950”. Olisiko joku poliittinen liike, mietin ensin. Sitten ilmeni, että kyseessä on Splitin kaupungissa mainittuna vuonna perustetun jalkapalloseuran perustamisvuosi.

Mutta niinhän ne väittävät, että kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Ohessa maisemia Kroatiasta.

Vuoristoinen on perusmaisema. Pinjamänty on sangen tavallinen puu.

Mietin ensi kertaa patsaan kaukaa nähdessäni, että mahtaako olla joku sosialistikomennon suuruus, mutta eihän nyt toki. Kysymyksessä on ihan itse Pyhä Pietari, joka siellä Taivaan valtakunnan avain kädessään katselee Makarskaa. Kroaatit ovat hartaita katolisia – sunnuntaina messun aikana jopa kirkkojen ulkopuolella parveili ihmisiä polvistuen portaille. 

Myös Adrianmeren rantamilla kaupungit ovat etenkin vanhoilta osiltaan kapeiden kujien labyrintteja, joissa on hauska kulkea.

Mitä muuta Kroatiasta osaisi sanoa? Turisteihin kohdistuvaa rikollisuutta ei juurikaan ole, tokipa siellä oma rikollisaineksensa varmaan muuten on.
Turistikeskittymissä on ne rihkamanmyyjien kojut ja ravintolat, sentään sisäänheittäjiä ei ainakaan Makarskassa ja Tucepissa juuri ollut. Trogirissa kylläkin.

Sangen tavallinen näky on talon seinässä oleva kyltti, josta ilmenee saatavilla olevan majoitusta. SOBE/APARTMAN/ZIMMER syöpyi silmien verkkokalvolle.

Kertoilen lisää, kunhan kerkiän.

 

Uutisähky, uutisten lukutaito ja uutiskriittisyys

Informaatiota, informaatiota, sanoi jokin tv-mainos joko 1960- tai 1970- luvulla. Minkähän takia tiedotuksesta pitää käyttää sanaa informaatio ja tiedotusvälineistä sanaa media? Onko se hienompaa? Tai kansainvälisempää?

Mutta tietoa kyllä tulvii. Sitä on monen tasoista: on uutisia ihan siitä syystä, että halutaan ihmisten tietävän jotakin. Urheilusta ja viihteestä tai vaikka ihan siitä jalosta taiteestakin uutisoidaan, ja siinäkin on kaikkea vänkää ilmiötä, joka on syytä tiedostaa.

Sitten on tällaista mielipideväritteistä tietoa, jolla halutaan ohjata mielipiteitä. Kyllä. Halutaan ohjata mielipiteitä. Puhellaan, kuinka Berlusconi Italiassa voitti vaalit, koska hänellä oli suosituimmat televisiokanavat hallussaan. Ja Vld. Pyhä pärjää tuolla päin, mistä aurinko nousee siksi, että hän pitelee tiedotuksen lankoja käsissään.

Ding ding ding!
Tuo muuten pitää paikkansa.
Oletko muuten huomannut, että meitäkin ohjaillaan, tai ainakin yritetään? On ohjailtu kauan. Ja puhutaanhan neljännestä vallan mahdista.

Oletko muuten miettinyt, miksi joka puolella maailmaa julkaistaan vaalien alla mielipidemittauksia? Mikä on niiden tarkoitus?

Aivan.

Nykyään muuten tilanne on eri kuin kymmeniä vuosia sitten. Koteihin tuli tuolloin puolueiden äänenkannattajalehtiä käsittääkseni enemmän kuin nykyään. Vilkaisepa vaikka tätä luetteloa, niin huomaat, kuinka marginaalissa varsinaiset puoluelehdet ovat.

Nykyään mellastavat enimmäkseen Sanoma Oy:n ja Alma Median omistamat lehdet ja tiedotus ja tietysti Yleisradio. Niillähän ei tietenkään ole mitään kytköksiä mihinkään… Mutta kyllä niissä vaan aika paljon on sellaista ohjailevaa informaatiota.

No jos ne eivät ole poliittisten puolueiden kannattajia, niin mitä ne kannattavat? Tavallista ihmistäkö?
Vai olisiko omistajansa äänitorvi? Mikä se mahtaisi olla Sanoma Oy:n tai Alma Median asia, etu, hyöty? Entä valtionrahoitteinen YLE? Kuka hyötyy? Kansalaisetko? Vai olisiko jokin instanssi, jonka eteen se voisi tehdä hyvää työtä, kuten nuo markkinavetoisetkin?

Tämä sekava pohdinta vain nousee omasta informaatioähkystä.
Vaikka siitä, että jos vaikka autolla liikkuessa radio on auki, ja sieltä tulee uutiset, niin ne samat uutiset tulevat koko päivän, ja vielä illalla televisiostakin.

Mistä se kertoo?

Ainakin minulle siitä, että kun joku kerran jonkun uutisjutun tekee, niin sopiihan se toiseen, kolmanteen ja n:nteenkin kertaan esittää suurelle yleisölle. Se on kustannustehokasta. Yhden ainoan ihmisen tai ehkä tiimin työn tulos saadaan jakoon monen monta kertaa.  Ja sitten siitä, että tuo yksi ainoa näkökulma tulee sinä päivänä toistetuksi monen monta kertaa. Ja että vanha totuus on se, että usko tulee kuulemisesta…

Ja niinpä ainakin minun mielessäni tämä kotoinen tiedotus ei ihan hirveästi eroa Vld. Pyhän tai muinoin Silvion  tai vaikkapa tämän Pohjois-Korean mainion Kimin käytännössä johtamasta tiedotuksesta, joista uutisointi on ollut ymmärtääkseni osoittelevaa ja hehettelevää. Ei meillä ole yhtään sen riippumattomampaa tiedotusta. Päätoimittajat kuuntelevat koreasti esimiestensä ääntä.

Ei sillä, että asian täytyisi toisin olla. Kyllä mielipiteitä saa olla ja niitä sopii esittää. Se vain on totinen tosi, ettei meille Ylestä, Sanomasta tai Almasta tuleva tiedotus ole ohjailutahdosta vapaata. Onko se monipuolisempaa, on toinen juttu. Ehkä meillä pääsee esiin useammanlaista totuutta. Ja ehkä useampi saa niitä kannanottoja omaan korvasyyhyynsä…

Tämmöisiä mietiskelen tänä aamuna, podettuani tiedotusähkyä jo pitkään.