Keikka oli eteläpohjalaisen seurantalon isolla puolella, ja säestimme erästä melko kuuluisaa iskelmälaulajaa, joka kävi laulamassa kaksi settiä, muutamia suuria hittejään tavanomaisten rallien lisäksi. Toisella puolella paahtoi turkulainen rock-bändi puhallinsektiolla vahvistettuna.
Keikan jälkeen pakkasimme soittimet ja muut laitteet peräkärryyn ja lähdimme ajelemaan kotiin päin.
Tien pinnalla oli viiden sentin loskakerros, ja mietin öisen maiseman lipuessa ohi, ettei kukaan kunnon ihminen laita tuollaiseen säähän koiraansakaan. Matka joutui tolkuttoman hitaasti, ja sanoin sen ääneen. Ruotsalainen sanoi voivansa pysähtyä sen verran, että päästää kävelemään, jos arvelisin ehtiväni nopeammin sillä tavoin. Toki ymmärsin, että jos pitäisi tehdä äkkijarrutus, olisi onnettomuus enemmän kuin lähellä.
***
Krapu on otsikoineen tasan sadan sadan tarina, ja krapuhaastetta emännöi SusuPetal.
Tämän viikon sanat ovat muutama, äkkijarrutus, koira.
Vaikea reitti
Ensimmäiselle huipulle päästyämme säikähdimme. Kartalta katsottuna oli näyttänyt siltä, että vuorten yli pääsisi oikaisemaan kolmisenkymmentä kilometriä , ja olisimme perillä päivän tai jopa kaksi aikaisemmin. Kun näimme terävät huiput, aloimme epäillä.
Laskimme kantamuksemme maahan, ja istahdimme tuumaustunnille. Ei olisi huvittanut palata takaisin alas, sillä jo tämän rinteen kapuaminen oli ottanut voimille. Jos palaisimme alas, oli kyseenalaista sekin, riittäisikö ruoka perille asti, viimeisen päivän joutuisimme varmasti kävelemään nälkäisinä.
Kävimme ilman kantamuksia parinsataa metriä alapuolella puurajalla tekemässä jonkinlaiset vaellussauvat, ja päätimme lähteä yrittämään. Tuon hankalan vuoristoreitin läpi kulki kuin kulkikin muinainen asiointipolku kauan sitten tehdyin kiviaskelmin. Pääsimme sittenkin perille onnellisesti.
***
Krapu on otsikoineen tasan sadan sadan tarina, ja krapuhaastetta emännöi SusuPetal.
Tämän viikon haasteessa ei ole sanoja, vaan oheinen kuva. Voit jättää linkin omaan krapuusi Susu Petalin blogiin.
Talviturkin heitto kauan sitten
Tultiin työkaverin kanssa verkoilta. Kaveri souti, minä hoidin verkot. Meillä oli kuuden verkon jata, satakahdeksankymmentä metriä pyydyksiä meressä. Sinä päivänä oli kova tuuli, ja soutaja oli joutunut koville.
Rannalla oli vielä jäätä, että oli pakko nousta ensin laiturille ja uittaa vene sitten jäätä myöten rantaan. Nostin verkkosaavin laiturille, ja aioin astua itse perässä.
Silloin tuulenpuuska liikutti venettä, eikä työkaveri jaksanut pitää sitä paikallaan sillä seurauksella, että mätkähdin veteen selälleni. Jäät olivat juuri lähteneet, joten kylpy oli kylmä.
Minulle ei käynyt mitenkään, mutta taskussa ollut kaunis simpukkapuhelin kastui ja rikkoutui tietysti.
Hyvät lukijat, tämä tarina on tosi.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.
Jätä krapusi linkki SusuPetalin blogiin https://susupetalsanat.wordpress.com
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
Vastaanotolla
Aurinko paistaa vielä, vaikka ilmassa on jo syksyn tuntu. Mies haluaa olla ajattelematta aikaa eteenpäin, sillä melkein rintaa puristaa edessä oleva, mahdollisesti neljä kuukautta kestävä pimeys, satakaksikymmentä päivää kestävä marraskuu.
Hän kävelee hiljalleen kohti vastaanottoa, ortopedi antaa lausunnon olkapäästä otetusta magneettikuvasta, joka otettiin viime viikolla. Mies sammuttaa puhelimensa, kun ainakin ennen sairaalassa niin piti tehdä. Kaipa hän kortin Pin-koodin muistaa.
Hän nousee portaita myöten kolmanteen kerrokseen, se on periaatekysymys. Kun vain tuo jomotus helpottaisi, niin mikä olisi ollessa. Lääkäri ottaa vastaan, ja sanoo magneettikuvassa löytyneen sidekalvon repeämän. Se saadaan korjattua leikkauksella, joka toteutuu ehkä kevättalvella. Siihen asti mennään kipulääkkeillä.
Äijäblogi IV 