Olin pitkästä aikaa urkutunnilla.
Niin, en ole millään muotoa valmis soittaja, vaan hyvin keskeneräinen. Kurottamista kohti parempaa riittää, vaikka eläisin 150- vuotiaaksi.
Tänäisen, ja jonkin muunkin syksyllä olleen tilanteen kirvoittamana, olen pohtinut tästä kanttorin ammatista seuraavaa:
Kun tätä hommaa aloittaa sijaisena, hommaan ihastuu. Kun tätä alaa opiskelee innostuneiden ja musiikin oppia janoavien opiskelukavereiden kanssa, sitä rakastuu tähän hommaan.
Arjessa ja virassa voi käydä sitten jonkinlainen antikliimaksikin. Ei varmaan kaikille, mutta joillekin käy. Itse olen kokenut taitojen nollille vajoamisen ja uudelleen innostumisen ja opettelemisen.
Muusikon homma ei ole vasemmalla kädellä, muiden hommien ohella, hoidettavaa. Ei ole ollut ainakaan minulle. Vasta, kun sain kokoaikaisen viran, aloin hitaasti nostaa tasoani siitä, mihin se oli osa-aika+sivuhomma- systeemissä vajonnut.
Kaikkein tärkeintä soittajalle tai laulajalle on vuorovaikutus kaltaistensa kanssa. Siinä on se jokin entsyymi, joka synnyttää sen hyvän oppimisen pöhinän. Esimerkiksi kanttorin hommassa vedettävänä voi olla vaikkapa ryhmä, jonka jäsenet tulevat harjoituksiin, ja edellisen harjoituksen järkeen kirjat tai kansio on sysätty paikalleen, ja se on otettu siitä seuraaviin harjoituksiin lähtiessä. Seuraus: homma on kangertelevaa sisälukua, joka ei pahemmin innosta. Oltaisiin voitu kertoa se tarinakin…
Mutta kun pääsee siihen vuorovaikutukseen. Se on jotain. Kun toinen/toisetkin on aidosti innostuneet ja kiinnostuneet siitä, mitä tehdään. Siitä musiikista. Niistä kappaleista.
Tänään keskustelin opettajan kanssa BWV 534:stä. Suomeksi Johann Sebastian Bachin uruille säveltämästä preludista ja fuugasta f-molli. Keskustelimme teoksen affektista, eli tunnesisällöstä. Mietimme esityskäytäntöjä, rekisteröintiä, artikulaatiota. Hedelmällisin oppimistilanne oli kokeneen mestarin ja minun, innokkaan urkumusiikin ystävän ja sattumakanttorin keskustelu ja ajatustenvaihto. Kokenut mestari antoi vinkkejä ja ohjeita, joista tein muistiinpanoja. Myös pyysi mestari tekemään rakenneanalyysin teoksesta – sellaiseen en ole ennen törmännyt.
Luulen nyt saavani sellaista oppia, että kehtaa tämän myöhäissyksyn marraskuista ahdistusta tihkuvan teoksen soittaa.
Äijäblogi IV 