Hieman ennen jouluaattoa

Kissa tuli hetki sitten sisälle. Se oli minulle se hetki, kun voi antaa periksi, antaa jouluaaton tulla. On nimittäin niin, että tuo perheeseemme kuuluva eläin on sangen tärkeä, ja hänen kaikkinainen hyvinvointinsa on myös meidän ihmisten hyvinvointi.

Tässä mietin tuota muusikkoutta. Jokunen vuosi sitten soitin De vackraste julsångerna-tilaisuuden aluksi Charles Ivesin Adeste fideles- joululauluteoksen uruille. Juuri hetki sitten tajusin, etten juuri tänään sitä kykenisi soittamaan. Semmoista se kuulkaa on tämä kanttorin elämä, kaikin puolin. Joskus tehdään hirveä työ, että osataan jotain, ja seuraavana vuotena ei osata.

Tänä vuonna olen panostanut Johann Sebastian Bachiin. Nun komm, der heiden Heilandin olen osannut kauan, mutta Von Gott will ich nich lassen opettelin vasta tänä vuonna. Olin juuri tänään aikeissa sen soittaa kappelilla, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Soitin sen De vackraste julsångerna-tilaisuudessa, ja siellä sain sieluuni haavoja, johtuen itsestäni, että en sitten tänään kyennyt.

Virsiin kyllä kykenin, ja johtamaan kuoroakin kahteen adventtihymniin ok.

Semmoista se on tämä kylälukkarin elämä. Joskus päästää itsekritiikki läpi komeasti sen, minkä teki, toisinaan se tuomitseee ankarasti ja haastaa kovasti.

Niin mikä se tämä joulunalusaika? 1. adventtina tehtiin oman kirkkokuoron kanssa hienosti kaikki. Seurasi muita pyhiä ja tilaisuuksia eikä tuolle tasolle enää päästy. Niin vain kävi. Kyllä minun soittooni laulaa sopi, mutta puhutteluun asti ei enää edetty. Tämän aamun kehittyvien laulajien keikasta en osaa sanoa muuta kuin että parhaansa tekivät. Itse olen ollut viimeiset viikot ns suoritustaudin kourissa.

Mutta tänään elän jo kodin joulun taikapiirissä, jolloin edellä kirjoitettu menettää merkityksensä. Kellon ymmyrkäiset työpäivät ovat vaihtuneet tunnin, parin käynneiksi. Seuraavan kerran huomenna jouluaattona kello kuusitoista, jota tänään samaan aikaan harjoiteltiin. Huilistin kanssa tehdään jotain, vaan muu päivä on vapaata ja onnellista oloa kodin joulun taikapiirissä. Jouluaamuna menen kuoron kanssa kuuden jälkeen, ja olen jo kahdeksan jälkeen kotona, kodin joulun taikapiirissä, Tapanina menen kymmeneksi vuonna lähes kuusisataa vuotta vanhaan kirkkoon, parin tunnin hommaan, muuten saan olla kodin joulun taikapiirissä.

Että on kuulkaa niin, että tällä kertaa korpilukkari iloitsee lyhyistä, tunnin parin työpäivistä ns. joulunpyhinä, muun ajan saa olla kotona autuaan joulun taikapiirissä! Tuon ylittää vain vuoden 2005 joulu, jolloin kirkkoherra määräsi minut vapaalle! Sittemmin on khra vaihtunut, ja on vaihtunut seurakuntakin, vaikka on pysynyt tavallaan samanakin.

Semmoista juttelen tänä aatonaattona. Toivotan autuaallista joulua kaikille!

Ihan tavallinen joulukuinen työsunnuntai

7:00 Herätyskello herätti. Kävin hirvittävässä kaatosateessa ja kirotussa joulukuisessa pimeydessä postilaatikolla noutamassa meille lauantaisin ja sunnutaisin tulevan erkkolaisen laitettuani ensin kahvin tippumaan. Huhuilin yön poissa kotoa ollutta kissaa, joka ei suvainnut ilmaantua.

7:06 kahvinkeitin ropisee viimeiset ropinansa, ja merkkivalo sammuu, joten kaadan aamun ensimmäisen mukillisen Arvid Nordqvistin paahtimon GranDia – kahvia ,mukiin. Avaan päivän lehden, laitan puoli litraa ykkösmaitoa kattilaan ja lieden lämmittämään sitä.

7:20 maito kiehuu, laitan sekaan tehosekoittimella murskattuja neljän viljan hiutaleita hieman yli puoli desilitraa, nostan hetkeksi induktiotason tehoa, että maito kiehahtaa, lasken lämmön pian maltillisiin lukemiin, ja hämmennän vispilällä kattilaa.

7:35 Olen silmäillyt erkkolaisesta hyvinkin puolet, kaadan velliä noin puolitoista desilitraa jälkiruoka-astiaan, laitan sekaan nokareen oivariinia. Opin tähän aamiaiseen lihavuusleikkauksen jälkeen, ja silloin tällöin sitä tulee tehtyä.

8:15 puku on päällä ja kravatti solmittu. Etsin komerosta villakangastakin sekä hatun, varmistan, että salkussa on tarvittavat nuotit mukana, ja poistun ulko-ovesta autokatokselle. Diesel-moottori alkaa nakuttavan käyntinsä, auton valot poraavat vaivoin reiän kirottuun pimeyteen.

8:48 pysäköin seurakuntakeskuksen eteen, nuorisotoimistossa näkyy olevan valot. Menen sinne, ja saan lainaksi djembe-rummun. Palaan kadulle, heitän rummun takapenkille ja jatkan viimeiset sadat metrit.

8:50 Punatiilisen kirkon siluetti erottuu pimeydestä katuvalaistuksen ansiosta. Sisällä ei pala valo. Kävelen pääovelle, joka on hetki sitten avattu. Kolleega on eteisessä, tervehdimme, nousemme urkuparvelle. Kolleegaa huvittaa djembe, hän puhui eilen tamburiinista, mutta paukkuu se tämäkin.

9:00 annetaan djemben vielä vähän aikaa olla. Kaivelemme kansioistamme Dietrich Buxtehuden kantaatista Wo soll ich dich empfangen esiin bassoaarian nuotit, johon on erään verkkopalvelun ylläpitäjä ympännyt käypäisesti virren 8 ensimmäisen ja kolmannen säkeistön sanat. Kolleega soittaa, minä laulan. Sitten otan djemben esiin, käymme läpi ne kaksi virttä, jossa aion niitä käyttää.

9:20 siirrymme alakertaan kuoriurkujen äärelle, katsomme Heino Kasken laulun Soittakaa, kellot, johon eräs suomalainen nykysäveltäjä on tehnyt sovituksen. Kolmanneksi tulee kolmaskin kanttori, joka soittaa pianolla sovituksen vibrafonistemman. Hienoa musiikkia.

9:30 taskussa värisee, ja älypuhelimen näytöltä minua tuijottavat kissamme totiset nappisilmät (äärimmäisen hellyttävät) ja teksti: ”Daddy, I’m home.” Olinkin vähän huolissani, että missä kisu oikein luuhaa. Hyvä että on kotona nyt.

9:40 maissa menemme sakaristoon, jossa on jo kaksi pappia ja melkoinen määrä nuoriso-ohjaajia. On rippikoululaisille messun teemapäivä. Mutta mepä emmekään laula ja laulata Suomi-Gospelia, siihen ne saavat yllin kyllin tuntumaa vielä riparinsa kestäessä.  Käymme pappien kanssa läpi messun kulkua, sovimme paikat, joissa papit avaavat rippikoululaisille messun kulkua ja sisältöä.

9:55 moikkaan kirkkosalin oven vieressä tarjoilupöydän hoitajaa. Hän käy sunnuntaisin samassa avantouinnissa kuin minä ja vaimoni.

10:00 messu alkaa. Olen jo muutamaa minuuttia aiemmin laittanut päähäni ns. headsetin, eli korvasangallisen mikrofonin. Suuri kirkko on kaikuisa. Ääni tuntuu toimivan, sille on viime päivinä ollutkin käyttöä aika usein.

Vastausmusiikkina laulan siitä Buxtehuden kantaatista aarian, päivän virressä annan virrelle potkua djembe-rummulla, samoin uhrivirrelle. Ehtoollisen vieton alettua laskeudun parvelta, kolleega jää soittamaan iki-ihanaa Nun komm, der heiden Heiland – koraalia Johann Sebastian Bachin Leipzig-koraaleista. Käyn nauttimassa leivän ja viinin, siirryn kuoriurkujen viereen. Kolleega laskeutuu myös, toinen kolleega laittaa nuotit pianon nuottitelineelle.

Laulamme ylistysvirren, minulla ei ole enää mikrofonia. Herran siunauksen jälkeen pianistikolleega aloittaa, urkurikolleega yhtyy, ja minäkin aloitan Soittakaa, kellot. Se menee ihan hyvin.

11:10 olemme debriiffanneet kolleegoiden kanssa messun ja nousseet urkurikolleegan kanssa takaisin parvelle. Otamme neljä rippikouluryhmää yksi kerrallaan kymmeneksi minuutiksi tiiviiseen opetustuokioon. Kolleega kertoo messun urkumusiikista ja uruista, minä lauluista ja yleensä laulumusiikista.

11:50 kiitän kolleegaa yhteistyöstä, se on aina mukavaa. Vien djembe-rummun vielä paikalla olevalle nuoriso-ohjaajalle ja kysyn, menisikö se hänen mukanaan nuorisotoimistoon takaisin. Saatuani myöntävän vastauksen kävelen autolle, käynnistän diesel-moottorin ja alan ajella kohti kotia.

12:20 saavun kaatosateessa kotipihalle. Ajan autokatokseen, nousen ja otan kassini, lukitsen auton ovet, ja menen sisään.

12;40 syömme vaimon kanssa kevyen salaattiaterian.

13:50 ruokalevon jälkeen lähdemme noin tunnin mittaiselle sauvakävelylenkille. Kissa tulee taas sisälle, oltuaan jokusen tunnin toimittamassa hiirenpyydystäjän virkaansa.

17:15 aika pukeutua pukuun. Otan kainalooni Kauneimmat joululaulut- säestyskirjan kaiken varalta.

17:25 olen kävellyt kirotussa pimeydessä parisataa metriä, ja astun sisään kotikylän templin ovesta. Tervehdin tilaisuudessa mukana olevia lapsityön ihmisiä, nousen parvelle, käynnistän 141 vuotta vanhojen urkujen hieman uudemman puhaltimen, ja palkeen kohahdettua täyteen soittelen hetken jotain.

17:35 laulaja saapuu. Nyt minä säestän ja hän laulaa, lauluksi on laulajan äänen ja laulutyylin vuoksi valittu monen rakastama Taivas sylissäni. Laulaja tekee sen hyvin.

18:00 alkaa kauneimmat joululaulut-tilaisuus. Tänä vuonna olemme yhdistäneet kahdessa pienimmässä kappelissa lasten ja aikuisten joululaulut. Meidän kappeli on ihan pienin, ja hyvin tulee asia hoidetuksi suppeamminkin. Monetkohan kauneimmat tässä on edessä? Kai jotain puolenkymmentä. Mutta väkeä näissä liikkuu, ja nytkin laulu raikaa ihan mukavasti. Tulee oikein hyvä mieli, vaikka olen ajatuksissani, enkä meinaa muistaa aloittaa yhtä laulua ennenkuin Laulaja käy sanomassa, että eikös tässä ollut tämäkin.

19:00 olen kotona. Vaimoni on tehnyt uunissa paahdettuja kasviksia, jotka ovat hyviä. Huomenna päivä on tiiviimpi, iltapäivästä kolmesta iltayhdeksään ilman lenkkeilyaikoja. Aamupäivä täytyy käyttää harjoitteluun, on tulossa vaativa säestys torstain ruotsinkielisissä joululauluissa. Myös olen valinnut soitettavaksi isohkoja Bacheja, joita on syytä kertailla ja harjoitella. On muskarin joulujuhlaa, erityisryhmien joulujuhlia, kokouksia, Tiernapoikia.

Repaleisia päiviä, pitkiäkin. Mutta ensi perjantain hautajaisten jälkeen on sentään luvassa kolme päivää vapaata. Olisipa lunta silloin. Tämä kirottu pimeys käy jo voimille.

Itsenäisyyspäivän aattona

Läksin kotoa heti kahdeksan jälkeen, tulin siinä seitsemän maissa illalla. Että kaipa tuli isänmaa palvelluksi erilaisin kokouksin ja harjoituksinkin.

Ehdottomasti on hienoa, että on Suomi itsenäinen maa. Erityisen hienoa on se, että sata ja yksi vuotta sitten alkeellisena kehitysmaana itsenäistynyt Suomi on tänään kaikesta huolimatta yksi maailman kehittyneimpiä valtioita. Sellaiset suurvallat kuten Venäjä, Kiina ja Pohjois-Amerikan Yhdysvallat ovat kaukana takanapäin sekä sivistyksessä että kansalaisyhteiskuntana.

Meillä otetaan tyynesti, poliisiasiana vastaan se, että valtakunnan itsenäisyyspäivänä ovat kaiken maailman totalitaristihörhöttäjät ilmoittaneet osoittavansa mieltä. Meillä suvaitaan ja otetaan vastaan tällainenkin sivistymättömyys ja moukkamaisuus. Pohjoismainen sivistys ilmeisesti kestää moukkamaisuudenkin, ja antaa sen pitää ääntänsä.

Kuka mahtaa olla patriootti? Mielestäni ei lippu- tai soihtukulkueissa hoilaava ajattelematon, enemmänkin se lähimmäinen, joka suunnitteli viettävänsä huomisen valoisasta ajasta enemmän kuin puolet metsässä. Siellä se on isänmaa. Metsällä nostettiin Suomi kehitysmaasta sivistyneeksi eturivin valtioksi.

Itsellä on itsenäisyyspäivänä kirkonmenot ja seurakunnan järjestämä itsenäisyysjuhla. On ollut aika kauan, joten otan asian tyynesti. Onneksi on valoisaa vielä kun töistä pääsen, joten pääsen isänmaan metsiin hetkeksi kulkemaan töitten jälkeen, aistimaan suomalaisen ikihongan huminaa, ehkä katsomaan ja aistimaan muutenkin Pohjanlahden laineiden loiskuntaa isänmaan graniittia vasten.

Toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää. Jos olet töissä, olet arvokas. Jos osoitat jossain mieltäsi, osoitat mieltäsi. Jos elät arkeasi, olet arjen sankari.