Tuomiokapituli lähestyi ohjekirjeellä. Täällä meidän perällä on väkimäärärajoitus nyt ilman koronapassia 20 henkeä, uskonnollisissa tilaisuuksissa saadaan ottaa väkeä kolmasosa tilalle määritetystä enimmäishenkilömäärästä. Vahva maskisuositus ja turvaväli.
Miten tuleekaan mieleen arvon tiedotusvälineiden ei kovin kauaa sitten rummuttama ”suomalaiset ovat väsyneet koronarajoituksiin”. Ei kannattaisi, koska koronavirus ei osoita mitään väsymisen merkkejä, vaan tautipasilli se muuntuu aina vain ovelammaksi pirulaiseksi.
Varmaan muuten moni jotain perussairauttakin sairastava on välillä väsynyt tautiinsa. Ajatellaanpa vaikka fibromyalgian, tavallisen nivelreuman, diabeteksen, astman ja monen muun sairauden vaivaamia lajitovereita. Fibromyalgiaa tai reumaa sairastavat ovat takuulla väsyneet jokapäiväiseen kipuun. Diabeetikko tuskin tuntee nautintoa tasapainoillessaan insuliinin, ruuan ja liikunnan kanssa. Astmaatikko kernaasti hengittäisi vapaasti ilman ahdistavaa keuhkoputkien turvotusta, joka tuntuu tukehduttavan, ja joka ei aina kovin helposti laukea lääkkeelläkään.
Ja niin joutuu jo toinen joulu, kun tulee erikoisjärjestelyt. Viime vuonna striimattiin, siinä on oma vähtinsä. Voi sitä johtojen sekamelskaa, kameroiden suuntaamishommia, mikrofonien asettelua ja vielä ohjaamistakin. Sitä tekevät ainakin meillä ihan tavalliset suntiot, nuoriso- ohjaajat ja muut. Ja papit ja me lukkarit sitten olemme siellä kameroiden ja mikrofonien tutkittavana, jokainen väärä tavu, joka tavallisessa kirkonmenossa teuhaantuu sinne sekaan, jää ikuisiksi ajoiksi netin bittivirtaan toisten ihmetellä ja illistellä. Vissit nerot ovat tässäkin asiassa erikseen, mutta tämmöinen tavan korpilukkari on välillä melkoisessa ahdistuksessa.
Laskeskelen tässä, että tuohon lähimpään kotikirkkoon voidaan ottaa aattohartauteen ja jouluaamun kirkkoon 50, virkakirkkooni, siihen 1300-luvun lopulla rakettuun, 80, seurakunnan ainoaan isoon puukirkkoon kaiketi 60 ja pääkirkkoon 400. Ongelmana on vain se, että tuossa lähikirkossa on ollut yleensä jouluaattona noin 150 ihmistä, nykyisestä virkakirkostani en tiedä, kun en ole yhtään joulua siellä vielä ollut, mutta arvelen, että semmoiset 250 siellä on ollut, puukirkossa 200 ja pääkirkossa jopa 800 ihmistä. Että nyt sitten varmaan mietitään, miten toimitetaan jako vuohiin ja lampaisiin, eli niihin, jotka pääsevät joulukirkkoihin, ja niihin, jotka eivät pääse. Arvelen käyvän kuten kävi kaksissa kauneimmissa joululauluissa tuossa aiemmin. Koronapassien syynäys jätti useimmat kotisohville, sellaiset viisikymmentä rohkeaa sieltä sitten kahdesti tuli. Maanantaina olisi ruotsinkieliset, siellä on ainakin takavuosina se sata kävijää ollut, ja sopivat kyllä 1200 istuinsijan avaruuteen takuulla hyvin turvavälein.
Arvelen tosin, että viiteenkymmeneen jää sekin porukka, enintään, mutta pidetään nyt, jos minusta riippuu.
Joulusta olen kyllä aina tykännyt. Siitä, että on vain ne kirkonmenot, ei tyhjänpäiväisiä kahvinjuontitilaisuuksia siihen päälle. Tunti pari aamusta töissä, sitten kotiin nauttimaan kotijoulusta ihan kaikkien aistien kanssa. Pitääkin katsoa, että on puuroriisiä kaapissa. On nimittäin niin, että silloin muinaisena normaaliaikana jo jokusen vuoden kieltäydyin joulupuuroista eri tilaisuuksissa, jotka pidettiin ennen joulua. Miten on ollutkaan hyvää aattoaamuna rauhassa keitelty riisipuuro ja etenkin mustikkakiisseli. Sekametelikin on oikein hyvää, mutta mustikka on vielä parempi. Ja jos on vielä hivauttaa sinne valmiiseen mustikkakiisseliin pakastettuja vadelmia, ja ne kun sinne sulavat, niin sittenpä on vasta hyvä riisipuuron kyytipoika!
Korona on mikä on, mutta arvelen silti, että monelle esimerkiksi joulu 82 vuotta sitten oli paljon hankalampi. Rautaa lensi rajalla sen verran, että jokunen soturi ainoastaan pääsi jopa joulun pyhänä päivänä. Kotipuolessa taas pimennettiin ikkunat, ettei hävittäjät ja pommittajat näe. Siihen aikaan yleinen puulämmitys piti tehdä pimeän aikaan, mutta kuulaana pakkasyönä savupatsaat lienee olleet havaittavissa lentäjille. Se se vasta viiheliäistä ja kurjaa on ollut, että eiköhän tuon yhden koronan kanssa pärjätä, vaikka sillä on toki sama ominaisuus kuin luodeilla ja pommin- ja kranaatinsirpaleilla, ken tielle sattuu, vammautuu tai kuolee. Siltikin arvelen, että kulkutaudin kanssa on aavistuksen verran helpompaa elää kuin sodan.
Tämmöisiä mietin perjantaina, 10. joulukuuta tänä vuotena. Kahden viikon päästä on jouluaatto. Sinne pyrkikäämme.