Minun 1970- lukuni.

Kun tuli vuosi 1970, olin täyttänyt 8 vuotta. Mustavalkotelkkarissa näkyi tieteisdokkari Kohti vuotta 2000. Kävin kansakoulua, keväällä 1972 pyrin oppikouluun, ja pääsinkin.

olen semmoista ikäluokkaa, että kävin kansakoulua 4 luokkaa, sitten oppikoulua vuoden, sitten vuoden peruskoulun ala-astetta ja 3 vuotta yläastetta. keväällä 1977 sain peruskoulun todistuksen, ja samana syksynä aloitin lukiossa Jyväskylässä, päästen ylioppilaaksi 31.5.1980. 12.6.1980 astuin palvelukseen Puolustusvoimissa päästen reserniin 6.2.1981. Ab-ajokortin sain 5.12.1979.

En koko elämäni ikänä -olen nyt 60-vuotias – ole ollut minkään poliittisen liikkeen jäsenenä. Enemmän olen ”poliittisia”, etenkin oikeistolaisia, pitänyt vähän yksinkertaisina. 1970-luvun vasemmistoa pidän myös vähän yksinkertaisina.

Olen tähän 60 vuoden ikään saanut elää monenlaista elämää. Lapsuus työläisperheessä oli vakaata ja turvallista ihan parikymppiseksi asti. Nuoruusvuodet olivat huolettomat, rokkia riitti ja Volvo Amazon kuljetti. 1985-1990 olin yrittäjä, mitä ajanjaksoa maksoin vuoteen 2008 asti. Oli väärä valinta se yrittäjyys.

1990-luvun alun olin syrjäytynyt. 1990-luvulla löysin ammattini, jota olen tehnyt 1996 toukokuusta asti. Pätevyyden sain 1998-2001 Tampereen vuosinani.

Mutta 1970-luvusta en kyllä löydä mitään negatiivista.

Hiljainen joululaulu

Martti Hela (1890-1965) sävelsi tämän nimisen joululaulun joskus viime vuosisadalla. Tämä Martti Hela oli Jyväskylän kaupunkiseurakunnan kanttori-urkurina ja sittemmin Kajaanin opettajaseminaarin rehtorinako.

Minun jouluni oli sellainen kahden päivän rankka rypistys. Viikon ennen joulua olin lomarahavapailla, toki istuksin kotisoittimen ääressä puolison vielä ahertaessa etätöissään. Aattona ja joulupäivänä hoidin kumpanakin kahdet kirkonmenot, toiset tuossa lähikirkossa, toiset nykyisessä virkakirkossani, jossa on pappina se ihana perheenäitipappi, jota en kyllin saata ylistää. Tuossa kotikirkossa pitkäaikainen työkaverini, herätyskristillinen pastori.

Korona mokoma se laittoi nämä hartaudet ja jumalanpalvelukset vähän uusiksi. Alun perin oli tuossa lähikirkossa tarkoitus pitää jouluaaton hartaus Kauneimmat joululaulut- hartautena, mutta kaksi päivää ennenpä koko Kauneimmat joululaulut kiellettiin, koskapa se on konserttitilanne.

Oli töissä yleisömäärän suhteen kaikkien aikojen hiljaisin joulu. Omikronin säikäyttämät ihmiset eivät tulleet, vai olisiko ollut se, että kukaan ei halunnut olla se 121:s tai 151:en, joka käännytetään pois.

Tänne tuli sen sijaan talvi viimeistään joulupäivänä. Kun tulin töiden jälkeen kotiin, lähdettiin vaimon kanssa hakemaan anoppia meille joulunviettoon, ja tottavie en ole Varsinais-Suomessa kummempaa lumipyryä nähnyt kuin Pyhänä Joulun Päivänä tänä vuonna. Mietoisissa on ne suuret peltoaukeat, ja siinä me ajettiin hirmuisessa lumipyryssä 40 km/h. Matka entiseen pääkaupunkiin siihen Domin lähistölle kesti normaalin tunnin ja vartin sijaan kaksi tuntia.

Paluumatka ajettiinkin rötväkästi 8- tietä, ja Laitilaan asti tultiin semmoisessa ihan normaalissa talvikelissä, jota tällainen keskisuomalainen ei pidä kovinkaan erikoisena. Vaan sitten taivas tummui, ja suuria hiutaleita tuli kuin turkin hihasta! Jälleen madeltiin tänne kotiin hyvin rauhallista vauhtia, mutta niinpä vain kehiydyimme puoliso, anoppi ja minä jouluaterialle vahingoittumattomina ja autokin ihan ehjänä. Toki muutama saksalaisvalmisteinen premium-auto tai paremminkin niiden kuljettajat tekivät näyttäviä ohituksia matkalla, mutta ehkä hekin pääsivät perille ehjinä.

Paljon huonommin kävi sitten seuraavana yönä, kun tuossa lahden takana oli pari kaveria lähtenyt öiselle moottorikelkka-ajelulle. Sitä en tiedä, mihin olivat menossa tai ketä olivat, mutta joka tapauksessa toinen matkaajista pääsi perille lopulliseen sijoituspaikkaansa työllistettyään ensin pelastuslaitoksen monta yksikköä.

Parasta kuluneessa joulussa ovat olleet tietysti omat läheiset, joista puoliso kera äitinsä olivat ihan tässä meillä ja muut somen päässä. Ja eilen ja tänään ollaan päästy hiihtämään ihan ajetulla ladulla tuossa kotikylän pururadalla. Lunta ei meillä paljoa ole, olisiko parisenkymmentä senttiä. Mutta silti paikallisen urheiluseuran seitsemänkymppinen puuhamies ajoi moottorikelkalla jo joulupäivänä ladun pohjan, eilen tapaninpäivänä ladun ja tänään vielä toisen kerran ladun. Että oli hienoa hiihtää kuusi kierrosta eli noin 10 kilometriä ihan oikealla ladulla!

Minä olen siinä mielessä ristiriitainen mies, että ihan aidosti vihaan kaikkea urheilua. Mutta hiihtämistä omaan tahtiin ja omalla vauhdilla mitä jyrkimmin rakastan.

Illan puolella tänään olen katsonut sitä Jari Tervon juontamaa suomettumisohjelmaa. Sanon edelleen ja painokkaasti, että kuuluin niihin, joka ei Näin naapurissa tai Naapurineljännes – ohjelmia kuunnellut, enkä Lenin -tapahtumiin osallistunut. Mutta siltikään en osaa pitää lapsuuteni Suomea, siis 1960- 1970- luvun isänmaata, pahana. Kyllä silloin elää kelpasi. Meillä kotona ei osallistuttu vappumarsseihin tai SNL- seuran tilaisuuksiin, enkä tiedä, että järjestettiinkö niitä edes. Enemmän naureskeltiin iskulauseille, vaikka ehdottomasti työläiskodista olenkin.

Jonkinlainen trauma on ilmeisesti Kekkosesta joillekin jäänyt, koskapa viimeisten 30 vuoden aikana on tuota valtionpäämiestä arvosteltu, demonisoitu ja hänen toimestaan älämölötty niin paljon, että oikein ihmettelen tätä uutta sarjaa.

Siinä Kekkosen aikaa on kuvattu häpeällisenä historian vaiheena. Olivatko kunniakkaampia sitten vaikka kansalaissota ja sen seuraukset, Lapualaiset, IKL, liittoutuminen Hitlerin Saksan kanssa 1941-1944? Tai myöhemmät vaiheet?

Vai onko kaiken aikaa ollut kyseessä vain selviytyminen?

Poistuneet suuret ja muuta poleemista

Uutisissa kerrottiin Desmond Tutun kuolleen. Rauha hänen sielulleen.

Desmond Tutu oli viime vuosisadan suuria ihmisiä. Nostan hänet samaan arvoon vaikkapa Mahatma Gandhin ja Viron itsenäistymistä ajaneiden kanssa. Yhteistä näille kaikille oli se, että he taistelivat roskaväkeä vastaan ilman väkivaltaa.

Se on kaikista jalointa taistelua roskaväkeä vastaan. Roskaväki nimittäin on sellaista, että se ylläpitää ja vahvistaa valtaansa alistamalla ja väkivallalla. Suomessa tätä harjoitti muun muassa puna- ja valkokaartit, Lapuan liike ja Isänmaallinen kansanliike.

Viron itsenäistyminen 1990- luvun alussa oli vaikuttavaa katsottavaa. Kun roskaväen edustajat ajelivat panssareilla kaduilla, niin oikealla asialla olevat lauloivat! Ja katso, Virosta tuli itsenäinen maa, kivuliaine alkuvaiheineen.

Toki myönnän, että joskus ei väkivallatonta vaihtoehtoa ole. Mutta Gandhi, Tutu ja virolaiset onnekseen sellaisen saivat.

Äiskä jäi eläkkeelle

Kuulostelin tässä taasen radiota oliko se aamulla vain jonain toisena aamuna. Oli aiheena se, että Saksan pitkäaikainen liittokansleri Angela Merken lopetteli ja jäi eläkkeelle.
Oli Merkelin lempinimi kaiketi saksanmaalla ”Die Mutti”, äiskä.

Hän se oli voimakas vallankäyttäjä puolentoista vuosikymmenen ajan. Meillä Suomessakin on kokemusta vastaavasta, Urho Kaleva Kekkonen oli presidenttinä kaksi ja puoli vuosikymmentä, eli melkein vuosikymmenen pitempään kuin oli äiskä Saksanmaalla.

Kumpikin mainittu vaikutti voimakkaasti hallitsemansa maan asioihin valtakautenaan. Semmoinen ero heillä on, että Äiskää ylistetään ja kiitellään, vaan Urho Kaleva Kekkosta enimmältään syytetään. Kumpikin oli tavattoman suosittu oman kansansa keskuudessa. Kekkonen tuppasi vaientamaan vastustajansa, miten teki äiskä?

Mielenkiinnolla odotan, jos vielä elonpäiviä saan, saksalaisten historioitsijoiden arvioita Merkelistä. Suomessahan Kekkonen on jo todettu ryssän kätyriksi ja hännystelijäksi. Mahtaako Äiskä saada arvostelijoita?

Toki on semmoinen ero Urkilla ja Äiskällä, että äiskä lopetti vapaaehtoisesti, Urkki piti vallankahvasta kiinni ihan Alzheimerin taudin näkyvään vaiheeseen asti.

Että en minä osaa sanoa, sanokaa te.

Ihan pienellä äänellä…

Olen tänä iltana katsellut joululaatikoita paistellessani televisiota, Yleisradion kanavilta. Nyt käydään näköjään läpi ns. suomettumista. Televisiomainoksen insertissä Ben Zyskowiz lausuu vakaumuksellisesti, että Yleisradio valehteli kansalaisille.

Saattoi se niinkin olla, mutta minä uskon, että useimmat tajusivat sen jo silloin. Jokainen tajuaa sen, että jos vierelläsi on mauttomasti tatuoitu, väkivaltainen ja itseäsi 40 kertaa suurempi tyyppi, ja tämä kysyy, että mitäs minusta tykkäät, niin harvempi on sellainen, että sanoo suoraan, että olet mauttomasti tatuoitu ääliö.

Ei minulla nyt muuta.

Minusta ei olisi tuohon

En olisi kyllä milloinkaan esim. 10-15 vuotta sitten, että ajattelen poliitikkoja myötätuntoisesti. Mutta nyt, kun alan olla kuudenkympin ja kirstun välissä, olen alkanut miettiä. Nehän, ne poliitikot, kantavat tosiaankin vastuuta meidän kaikkien arjesta.

Homma on kertakaikkisen vaikea. On lobbaajia, sen tai tuon porukan etujärjestöporukkaa neuvomassa ja vaatimassa. Otetaan nyt vaikka tämä käsiin räjähtänyt koronatapaustulva. Kyllä on viisaita neuvomassa, että nyt se hätäjarru, ja jos vetävät siitä hätäjarrusta, niin sitten räksytetään siitäkin, kun ei päästä bilettämään, ja ravintolat ja viihdeteollisuus kärsivät. Räkyttäjinä tieten ne ihan samat.

Minusta kaikkein viisain immeinen, jonka tiedän, on muuan hankasalmelaissyntyinen, leppävirtalaistunut etäinen sukulaismies, joka on painokkaasti sanonut, että semmoinen hallitus on riittävän hyvä, joka ei laita edustajiaan hakemaan ihmisiä kuulusteltavaksi ja hakattavaksi.

Paljon viisaampi on hän kuin ne, jotka ovat vähän yksinkertaisia ja kannattavat jotain tyhjänpäiväistä aatetta. Ei sillä, etteikö aatteita saisi olla. Mutta niillä, ovatpa miten jaloja tahansa, on niitä vähän yksinkertaisia kannattajia, jotka eivät kykene minkään valtakunnan keskusteluun. Ja voi että niitä riittää.

Jos et usko, niin kirjaudu Twitteriin ja lue syöte.

Keltainen lehdistö nolaa itsensä

En voi kyllä mitään sille, että tunnen jonkinlaista myötähäpeää ns. iltapäivälehdistön toimittajien kanssa tai kohtaan.
Ymmärtääkseni surkeimpienkin roskapönttölehtien toimittajat ovat tehneet jotain journalistisia opintoja, ehkäpä jopa ihan korkeakoulutasoisia.

Ja mitä he tekevät? Otsikoita:
Nyt puhuu…
Näin saavat äänen ne, jotka ovat pitäneet aivan helkkarinmoista meteliä agendastaan, ja jollain lailla tolkuissaan olevat journalistit ovat ihmetelleet, miten joku voi olla noin yksinkertainen. Mutta nyt vain puhuvat ne, joiden mielipiteet on kyseenalaistettu.

…. murtui.
Todellakin. Nämä roskapönttöjournalistit kysäisevät vaikkapa edesmenneen tuttavilta tai läheisiltä, että miltä nyt tuntuu. Jokainen normaalilla tunnolla varustettu ihminen tietenkin järkyttyy huonoista uutisista, ja sitten on lööpissä kissankokoisilla kirjaimilla kirjoitettuna, että X murtui kuultuaan Y:n onnettomuudesta. Näin saadaan uutinen normaalin ihmisen normaalista reaktiosta ikävään tapahtumaan.

… raivostui.
Raivostumisotsikkoon riittää se, että joku sanoo, ettei pitänyt jonkun sanomisesta tai tekemisestä.

Sitä minä ihmettelen, että miksi joku ylipäätänsä ostaa noita lehtiä, maksaa banaaleista otsikoista. On olemassa tietysti kaunis otsikko tälle, ”viihdejournalismi”. Siiitä huolimatta jopa radion Ykkösaamussa näitä viihdejournalistien kirjoituksia kuitenkin siteerataan ja arvellaan ihan täysjärkisten kirjoituksina.

Mutta tämmöistä tämä elämä tällä kohtaa on.

Ja niin joulu joutuu…

Tuomiokapituli lähestyi ohjekirjeellä. Täällä meidän perällä on väkimäärärajoitus nyt ilman koronapassia 20 henkeä, uskonnollisissa tilaisuuksissa saadaan ottaa väkeä kolmasosa tilalle määritetystä enimmäishenkilömäärästä. Vahva maskisuositus ja turvaväli.

Miten tuleekaan mieleen arvon tiedotusvälineiden ei kovin kauaa sitten rummuttama ”suomalaiset ovat väsyneet koronarajoituksiin”. Ei kannattaisi, koska koronavirus ei osoita mitään väsymisen merkkejä, vaan tautipasilli se muuntuu aina vain ovelammaksi pirulaiseksi.

Varmaan muuten moni jotain perussairauttakin sairastava on välillä väsynyt tautiinsa. Ajatellaanpa vaikka fibromyalgian, tavallisen nivelreuman, diabeteksen, astman ja monen muun sairauden vaivaamia lajitovereita. Fibromyalgiaa tai reumaa sairastavat ovat takuulla väsyneet jokapäiväiseen kipuun. Diabeetikko tuskin tuntee nautintoa tasapainoillessaan insuliinin, ruuan ja liikunnan kanssa. Astmaatikko kernaasti hengittäisi vapaasti ilman ahdistavaa keuhkoputkien turvotusta, joka tuntuu tukehduttavan, ja joka ei aina kovin helposti laukea lääkkeelläkään.

Ja niin joutuu jo toinen joulu, kun tulee erikoisjärjestelyt. Viime vuonna striimattiin, siinä on oma vähtinsä. Voi sitä johtojen sekamelskaa, kameroiden suuntaamishommia, mikrofonien asettelua ja vielä ohjaamistakin. Sitä tekevät ainakin meillä ihan tavalliset suntiot, nuoriso- ohjaajat ja muut. Ja papit ja me lukkarit sitten olemme siellä kameroiden ja mikrofonien tutkittavana, jokainen väärä tavu, joka tavallisessa kirkonmenossa teuhaantuu sinne sekaan, jää ikuisiksi ajoiksi netin bittivirtaan toisten ihmetellä ja illistellä. Vissit nerot ovat tässäkin asiassa erikseen, mutta tämmöinen tavan korpilukkari on välillä melkoisessa ahdistuksessa.

Laskeskelen tässä, että tuohon lähimpään kotikirkkoon voidaan ottaa aattohartauteen ja jouluaamun kirkkoon 50, virkakirkkooni, siihen 1300-luvun lopulla rakettuun, 80, seurakunnan ainoaan isoon puukirkkoon kaiketi 60 ja pääkirkkoon 400. Ongelmana on vain se, että tuossa lähikirkossa on ollut yleensä jouluaattona noin 150 ihmistä, nykyisestä virkakirkostani en tiedä, kun en ole yhtään joulua siellä vielä ollut, mutta arvelen, että semmoiset 250 siellä on ollut, puukirkossa 200 ja pääkirkossa jopa 800 ihmistä. Että nyt sitten varmaan mietitään, miten toimitetaan jako vuohiin ja lampaisiin, eli niihin, jotka pääsevät joulukirkkoihin, ja niihin, jotka eivät pääse. Arvelen käyvän kuten kävi kaksissa kauneimmissa joululauluissa tuossa aiemmin. Koronapassien syynäys jätti useimmat kotisohville, sellaiset viisikymmentä rohkeaa sieltä sitten kahdesti tuli. Maanantaina olisi ruotsinkieliset, siellä on ainakin takavuosina se sata kävijää ollut, ja sopivat kyllä 1200 istuinsijan avaruuteen takuulla hyvin turvavälein.

Arvelen tosin, että viiteenkymmeneen jää sekin porukka, enintään, mutta pidetään nyt, jos minusta riippuu.

Joulusta olen kyllä aina tykännyt. Siitä, että on vain ne kirkonmenot, ei tyhjänpäiväisiä kahvinjuontitilaisuuksia siihen päälle. Tunti pari aamusta töissä, sitten kotiin nauttimaan kotijoulusta ihan kaikkien aistien kanssa. Pitääkin katsoa, että on puuroriisiä kaapissa. On nimittäin niin, että silloin muinaisena normaaliaikana jo jokusen vuoden kieltäydyin joulupuuroista eri tilaisuuksissa, jotka pidettiin ennen joulua. Miten on ollutkaan hyvää aattoaamuna rauhassa keitelty riisipuuro ja etenkin mustikkakiisseli. Sekametelikin on oikein hyvää, mutta mustikka on vielä parempi. Ja jos on vielä hivauttaa sinne valmiiseen mustikkakiisseliin pakastettuja vadelmia, ja ne kun sinne sulavat, niin sittenpä on vasta hyvä riisipuuron kyytipoika!

Korona on mikä on, mutta arvelen silti, että monelle esimerkiksi joulu 82 vuotta sitten oli paljon hankalampi. Rautaa lensi rajalla sen verran, että jokunen soturi ainoastaan pääsi jopa joulun pyhänä päivänä. Kotipuolessa taas pimennettiin ikkunat, ettei hävittäjät ja pommittajat näe. Siihen aikaan yleinen puulämmitys piti tehdä pimeän aikaan, mutta kuulaana pakkasyönä savupatsaat lienee olleet havaittavissa lentäjille. Se se vasta viiheliäistä ja kurjaa on ollut, että eiköhän tuon yhden koronan kanssa pärjätä, vaikka sillä on toki sama ominaisuus kuin luodeilla ja pommin- ja kranaatinsirpaleilla, ken tielle sattuu, vammautuu tai kuolee. Siltikin arvelen, että kulkutaudin kanssa on aavistuksen verran helpompaa elää kuin sodan.

Tämmöisiä mietin perjantaina, 10. joulukuuta tänä vuotena. Kahden viikon päästä on jouluaatto. Sinne pyrkikäämme.

Oli mukava viikko

Miten niin mukava? Koronatilannehan on pahempi kuin koskaan, pääministeri ja moni muukin poliitikko on kuulemma liikkunut ihmisten keskellä koronalle altistuneina. Ja kuulemma esiintynyt samassa kuvassa jonkun murhaajan kanssa. Samoin kuulemma Orpo, Harkimo, Jungner ja kaiketi joku kepulainenkin.

Turhuuden turhuus kaikki on, niin turhaa touhu tää, taisin laulaa tänään jossain kauneimmat joululaulut-tilaisuudessa ihan hienossa kirkossa. Pätee kyllä tämän ns median touhuun aika pitkälti. Mutta toki kirjoittakoot mitä kirjoittavat, onhan maassamme sananvapaus – onneksi, toisin kuin vaikka siinä maassa, joka 82 vuotta sitten Mainilan laukausten myötä tahtoi vallata pienen naapurinsa. Siellä on peräti yhteiskuntajärjestyskin tänä aikana vaihtunut, vaan sananvapautta ei ole vieläkään sinne saatu. Jo on kumma maa.

Viikko oli mukava ihan muista syistä. Äjähti pakkaseksi, ja läheisen järven jää alkoi vahveta ihan silmissä. 8 päivää sitten palailin näihin aikoihin tilaisuudesta, jossa järven rannalla mökkeilevä rouva kertoi järven menneen vasta jäähän. Jo perjantai-iltana rannat kestivät vaivatta retkiluistelun, ja viikonloppuna luoksemme saapunut perheen nuorin nautti kanssamme jo koko järven jääkannesta.

Retkiluistelu on nimittäin ihan huikean kivaa. Jalkoihin hiihtomonot, monoihin kiinnitetään retkiluistimet, käsiin sauvat, ja sitten työntö ja potku, työntö ja potku. Laiskan leppoisasti, ja vauhti miltei huimaa päätä. Railon yli pitkä luistimen terä menee helposti, ainoan tempun tekee järven eteläpäähän kertyneet pienenpienet, parin kolmen sentin kinokset, jotka tökkäävät retkiluistimen luiston kuin seinään. Tähän päivään asti onnistuin ottamaan sauvoilla vastaan, vaan tänään rötkähdin pitkälleni jäälle, ja saanen oikeaan reiteen oikein mojovan mustelman. Jo aiemmin rötkähdin, kun sns-side oli huonosti kiinnitetty, ja luistin lähti jalasta noin 15 km/h vauhdissa, ja kaaduin sille samalle kyljelleni kuin sitten myöhemminkin. Luuvikoja ei kaiketi tullut, koska edelleen kävelen.

Mutta silti on ollut ihan huikean kiva viikko. Olemme puolison kanssa kumpikin töissä, puoliso päivätyössä ja minä työajattomassa. Usein olen koittanut ajoittaa harjoittelun puolison verkkokokousten ajaksi, ja ottaa tyhjäksi tunnin päiväsydännä, ja monena päivänä ollaankin saatu järjestettyä puolison palaveritaukojen ja minun tilaisuudettomien aikojen ajaksi retkiluistelua. On saatu raitista ilmaa ja liikuntoa.

Sitten on puoliso jatkanut palaveeraustaan, minä lähtenyt erilaisiin (täkäläisellä murteella ”erinkaltassihi”) tilaisuuksiin, välillä laskien suihkussa käyntiin riittävää aikaa. Mutta kerjetty on, mistään en ole ollut myöhässä.

Huomisesta lähtien tuo kaikki muuttuu. Ilma lauhtuu suojan puolelle, ja alkaa sataa vettä. Kirkkaan tähtitaivaan alla hohdettaan luonut kuura sulaa pois, eikä ole jäljellä muuta kuin musta, eloton, märkä maa, jota liukastaa kenties alijäähtynyt vesisade.

Ministerien toilailut eivät ole minua haitanneet pätkän vertaa, enhän ole heidän kanssaan missään tekemisissä. Mutta pakkasten loppuminen tuntuu ikävältä, eikä sille seikalle saisi mitään edes Sipilä, joka lupasi laittaa Suomen kuntoon.

Myötätuntoinen ajatus

Nuorempana vierastin poliitikkoja oikein kunnolla. Tuossa öylyssäpäivänä tunsin jotain myötätuntoa pääministeriä kohtaan, ja se sama kohdistuu myös kaikkiin hänen edeltäjiinsä. Siinä on homma, jossa saapi olla kieli keskellä suuta.

On kaiketi tuo politiikka semmoinen laji, joka herättää intohimoja, jotka sitten purkaantuvat kaikkea muuta kuin asiallisesti tai suhteellisuudentaju säilyttäen. Niinpä on nyt sitten noussut kohu, kun kehtasi pääministeri, joka on tuon vastuullisen hommansa lisäksi vielä äitikin, joka on vielä vastuullisempaa hommaa, mennä yökerhoon. Eikä ollut valtioneuvoston puhelinkaan mukana, oi jestas. Kyllä hän nyt rikkoi sääntöjä, ja nyt ovat kaikki vastustajat sanomassa, että sosialisti ei välitä yhtään säännöistä, joita ehdottomasti pitää noudattaa. Edeltäjä ryvettyi, kun puuttui Postin työehtokiistaan, ja joutui peräti eroamaan. Edeltäjän edeltäjä oli laajalti vihattu mies. Edeltäjän edeltäjän edeltäjä taisi olla se, joka lateli puutaheinää ja kuittasi asian ”sori siitä”. Harri Holkerin muutamat ärähdykset ovat jääneet elämään (”Syökää silakkaa” tai ”Minä juon nyt kahvia”). Matti Vanhasella oli naisjuttunsa, ja kehtasi vielä olla soutelemassa ilman pelastusliivejä peräti kaksi kertaa. Ja on vihjailtu jonkun naispoliitikon vierailusta hotellihuoneessa.

Vaatii kyllä melkoista kykyä olla näkemättä metsää puilta sekä lahjattomuuden armolahjaa niiltä journalisteilta, jotka vahtivat noiden piruparkojen jokaista askelta. Toki heillä on siihen sananvapauden nojalla oikeus, ja samalla henkisellä tasolla olevilla median kuluttajilla on yhtäläinen oikeus saada nuo tärkeät tiedot. Kai tee kaikki ny kuulit noi kovi ihmeellise asia. Mää myäs toivon, et tee ymmärrät mitä nee tarkottava.

Minua kiinnostaisi paljon enemmän saada tietää, millaisia lakivalmisteluja ovat tehneet, mihin suuntaan ovat maan asioita viemässä. Tätä tietoa toki saa, mutta sitä saa jopa Helsingin Sanomista etsimällä etsiä. Paljon suuremmat jutut tulevat noista yhdentekevistä kömmähdyksistä, jollaisia sattuu lähes jokaiselle, paitsi vissille neroille.

Voi aikoja, voi kaksinaismoraalia.

Skepsis r.y. niminen yhdistys myöntää muistaakseni jotakin huuhaa-palkintoa. Sen voisi hyvin tänä vuonna jakaa Sanoma Oy:lle, Aller Medialle ja mitä niitä nyt on, uupumattomasta työstä epäoleellisuuksien kaivamisesta ja vielä siitä, että jotkut hölmöt maksavat kauppojen kassoilla ja kioskilla noista lehdenlärpyköistä rahaa.

Että jatkakaa, jatkakaa, sanomalehtireportterit ja muut puolikirjoitustaitoiset, noiden tärkeiden asioiden penkomista, kuittijournalismia sun muuta ylen tärkeää. Silloin tällöin pääsette tavoitteeseenne, ja saatte suistettua jonkun vaikka ministerin tehtävästä, ja silloin voitte toimituksissanne juoda skumppaa. Toki kaikkinaisen suhmuroinnin paljastaminen on hyvinkin jaloa touhua, mutta kovin pieniä rikkoja tuntuu löytyvän, ja epäilen, että olisikohan sittenkin vielä oleellisempia paikkoja penkoa epäoikeudenmukaisuuksia kuin Eduskunta tai Valtioneuvosto…