Kun ei vettäkään sada!

Seutumme yli on mennyt kahtena edellispäivänä reipas ukkoskuuro. Minä jo, että lopultakin saavat kasvit ihan oikeaa hapekasta taivaan vettä, mutta katin kontit semmoisia. Tiistaina taisi tulla just sen verran, että asfaltti kastui (ja kuivi saman tien) ja eilen ei sitä vähää, vaikka sitten tuttavat raportoivat 14 ja 11 millimetrin sateista.

Hallitusasioitakin on tullut seurattua. Olen pyrkinyt siihen, että jos jonkinlaisia aatteellisia silmälaseja on, niin otetaanhan ne pois ja objektiivi tilalle. Katsella ilman aatteellisia haihatuksia omasta näkövinkkelistä, joka toki on ns. heikomman aineksen vinkkeli. Mitäs kun palkkani ihmisiltä ja yhteisöiltä kerätyistä veroeuroista saan. Ei semmoinen aidosti omillaan pärjäävä ole, vaan syömämies. Sellainen minä olen. Samaan kastiin kuuluvat sotilaat, poliisit, kirkon, valtion ja kunnan viran- ja toimenhaltijat. Se on se julkinen sektori, joka tuottaa vain palveluita, mutta jonkun on ne rahat sille tienattava.

Toki minä ja varmaan kaikki muutkin isosta pussista palkkansa saavat tehdään parhaamme saamamme tehtävä kunnialla hoitaaksemme. Ainakin itsen kohdalla (kukas kissan hännän nostais…) on käynyt välillä jopa niin, että palveluitani tarvinneet henkilöt ovat saattaneet olla jopa tyytyväisiä.

Että suuri kunnioitus niille, jotka riskeeraavat elämänsä ja omaisuutensa ja tulevaisuutensa perustamalla ja hoitamalla yrityksiä. Vielä suurempi kunnioitus niille, jotka hoitavat sen kuolonlaakson läpi, ja vievät vuosikymmenestä toiseen. Siinä ei laakereillaan levätä!

Mutta mitäma jaarittelen. Hallituksesta piti.
Lapsuudenkodin naapurissa oli sorakielinen Olavi, vanha kunnon korven eläjä, joka elätti itsensä ja perheensä erilaisilla sekatöillä, mitä kulloinkin sattui olemaan. Hänellä oli kuolematon aforismi: ”politiikka on kierloa peliä”.

Niin se näyttää olevan nytkin. Edellistä hallitusta repivät riidat, välillä oltiin kaatamassa hallitusta, tehtiin käytännön piloja (hyvä kepu), mutta niin ne vain nilkutti loppuun asti. Tällä uudella alkoi nilkutus heti. Tuli muuan ministeriksi päässyt heti tuntemaan sen, miten ahdas on portti ja kaita tie ministeririevun tiellä. Arvelen, että pääministeri oli jonkin aikaa tulisilla hiilillä, sillä oli sanonut vvm, että jos ministeri vaihtoon menee, niin silloin kaatuu hallitus. Siinä on ollutkin semmoinen lehmänkauppa, että tingitty on puolin ja toisin… Benkkukin äänesti tyhjää tai oli merkitty poissaolevaksi, vaikka varmana oli tehnyt mieli painaa ei-nappia. Ihan ymmärrettävistä syistä. Arvelen, että pääministeri oli käyttänyt supliikkimiehen taitojaan suostutellakseen Benkun toimimaan, kuten toimi. Nyt on isommat asiat kyseessä…

On se teatteria, välillä rökälemäisen tympäisevääkin.

Vaan minä se hyppään pyörän selkään ja lähden virkaani toimittamaan, antamaan aikaani veronmaksajille siitä hyvästä, että maksavat palkkaa…. Tällä kertaa konserttiurkurin avustusta noin alkuun….

Voikaa hyvin kaikki.

Päivät lyhenevät ja puheet käyvät yhä tyhmemmiksi

Kotiuduimme eilen parin päivän Ahvenanmaan reissulta. Demilitarisoidulla alueella on alati ilo käydä ja oleskella. Ihmetellä majoituspaikan rantaa, jossa lepää sileällä kalliolla vanha Sjöbjörn – niminen alus, ja kolmessa lipputangossa liehuvat sulassa sovussa Nato-Suomen, Ahvenanmaan ja vielä Natoon pyrkivän Ruotsin liput. Yhteysalus Korppoosta kohteeseen jyristelee pitkin selkiä kaksi ja puoli tuntia.

Matkalla on aikaa vaikka mihin. Puoliso kysyi, että haluatko kuulla poliittisen puheen, jota on kehuttu. Minä, että laita soimaan vaan. Kyseessä oli nuoren kansanedustajan jonkin sorttinen kokka- tai palopuhe, jonka asiasisältöä jäin miettimään.

Sanoi tämä nuorukainen, että nyt aloittaneen hallituksen jäljiltä on satatuhatta (100000) ihmistä ryhtyvä tuilla elämisen sijasta töihin. Ja että nämä tulevat toimeen palkallaan ja nauttivat elämästään itse ansaitusti. Ja velkaantuminen loppuu, ja katujengit laitetaan kuriin. Se on kova lupaus etenkin rivikansanedustajalta.

Sitä minä vain, että mahtaako sittenkin olla päättäjät vähän hakoteillä? Ne kun ovat niin kauan kuin muistan, sanoneet, että työn vastaanottamisen pitää aina olla kannattavampaa kuin tuilla eläminen, ja sitten on annettu ymmärtää, että ne tuet ovat niin hyvät, ettei töihin kannata lähteä…

Kun nimittäin itsellä on kokemusta asiasta. Vuosina 1992-1996 kannatti olla töissä 35 markkaa tunnissa ansaiten. Se ei ollut mikään hyvä palkka siihen aikaan, tulkoon sanotuksi. Vastaa kai nykyään jonkin hampurilaisravintolan työntekijän palkkaa. Ja se voitti ansiosidonnaisenkin korvauksen mennentullen. Näin ollen nämä naukujat luultavasti tarkoittavat sitä, että töissä pitäisi käydä vielä pienemmällä palkalla.

Eihän siinä mitään, jos markkinat toimivat. Jos ihminen saa kuukaudessa palkkaa vaikkapa 800 – 1300 euroa (5 – 8 €/h), hän ei nykyisellä hintatasolla pysty maksamaan asumistaan ja elämistään. Markkinoiden tulee siis toimia niin, että hinnat laskevat sellaiselle tasolle, että palkallaan tulee toimeen.

No joo, antaa olla. Enhän minä ole mukana edes noissa asioissa, vaan sivusta huutelen, ja vieläpä erinomaisesta yhteiskunnallisesta asemasta. Minulla on oikein virka, palkkaakin sen verran, että tulen toimeen, ja on silloin tällöin varaa pieneen ylellisyyteenkin, kuten kahden yön yli Ahvenanmaalla viipymiseen tai kahdenkin viikon lomareissuun Välimeren maisemiin. Mutta kun on kokemusta sekä työttömyyskorvauksilla elämisestä että surkeasti palkatuista osa-aikatöistä, joita piti haalia monta, olla töissä seitsemänä päivänä viikossa ja saada kolmen päivän palkka. Sen tähden olen näille tyhmille poliitikoille vihainen.

Mutta jos vuonna 2027 työttömyys on marginaalinen asia (kuten oli viimeksi 1980- luvulla) ja valtion velka alkanut pienenemään, niin otan luonnollisesti sanani takaisin ja kunnioitan päättäjiä suuresti. Ai niin, jos haluaa tästä velkaantumisesta jotain eksaktia tietoa, kannattaa katsella ideologiahömpän sijaan vaikkapa Valtionkonttorin tai Valtioneuvoston raportteja velkaantumisesta. Sitten sopii muistella, ketkä olivat vallassa noina aikoina…

Mutta mikäpä tässä. Aurinko paistaa, tomaatintaimet kurottavat yhä korkeammalle, on suvi suloinen. Miksipä tämän enempää arsinoida poliitikkojen tyhjää mälväävien leukojen päästöjä….

Ennen vapaita

Tänään oli työpäivä. Tosin työt olivat vasta illankutveessa.

Meille sen ihanan perheenäitipapin kanssa tuli tehtäväksi juhannusaatto seurakunnan leirikeskuksessa.
Minä matkasin paikalle polkupyörällä, matkaa 24 kilometriä suuntaansa. Vaan sähköavustus helppasi, ja tunti suuntaansa siinä meni. Eli puolisen tuntia suuntaansa enempi mitä autolla olisi mennyt.
Paikalle mentyäni riisuuduin uimasilleni, kävin vedessä lillumassa ja laitoin ylle muiden roittien lisäksi puhtaan lyhythihaisen kauluspaidan.
Pidimme alkuhartauden, sitten meni toista tuntia kahvitellen ja ihmisten kanssa niitä näitä jutellen.

Sitten minulle tuotiin sanaa, että jotkut haluaisivat yhteislaulaa, ja minähän siinä sitten hankkiuduin pianon ääreen ja säestelin hyvinkin puoli tuntia erinäisiä virsiä, hengellisiä lauluja ja muuten vain kesäisiä lauluja. Se ihana perheenäitipappi piti vielä iltahartauden, ja nousin pyöräni selkään ja poljin kotiin. Suunnilleen tunti siinä matkassa meni kumpaankin suuntaan, keskinopeus siinä 23-24 km/h.

Ja nyt sitten alkaa ei lakisääteinen mutta virkaehtosopimuksessa suositeltu kerran kuussa oleva viikonloppuvapaa. Onneksi työnantaja noudattaa suositusta. Sen verran tympeästi politikoin, että moni luulee virheellisesti työ- ja virkaehtosopimuksissa neuvoteltujen asioiden olevan lakisääteisiä. Hiljattain oli Helsingin Sanomain yleisönosastossa ihan oppineen ihmisen kirjoitus, jossa hän ihmetteli, miksi kuulua ammattiyhdistykseen, kun muutenkin edut ovat näin hyvät.

Ystäväni, joka on ollut eräässä yliopistossa pääluottamusmiehenä, tietää kertoa toista. Semmoinenkin asia kuin lomaraha ei ole missään laissa sanottu, se on sopimusteitse neuvoteltu. Tai meidän kirkon työntekijöitten kerran kuussa pl. loma-ajat olevat viikonloppuvapaat. Ei ole säädetty missään, mutta sovittu suositusluontoisesti. Tähän saakka sellaiset on enimmäkseen saatukin, joskus on jäänyt saamatta.

Mutta mikä tärkeintä, nyt sain. Huomisaamuna lähden työasioista vapaana kohti maamme demilitarisoitua osaa…

Johannesta vaan

Siirtyös mieleni pois tympeästä politikoinnista, antaa halullisten siitä kinata. Avoimesta ikkunan tuuletusluukusta kantautuu pensaskertun laulu, punavarpunen viheltelee, että ”nice to meet you”, kirjosieppo kuuluu päästävän lurauksiaan.

On kukkein kesä. Aurinko paistaa, linnut siis laulavat, oletettavasti perhosetkin pyrehtelevät. Tikka kuuluu koputtelevan jossain. Se mokoma pisti päreiksi tuohon seinään ruuvaamani hyönteishotellit, lopulta keksimme laittaa esteeksi metalliverkkoa, josta mehiläiset pääsevät läpi (siis niissä hyönteishotelleissa on asunut kivoja mehiläisiä keväästä lähtien), mutta tikan nokkapa ei yletykään nokkimaan hunajata talteen.

Rivautti toissayönä vettä sen verran, että kaikki kasteluvesiastiat täyttyivät, lapposysteemien avulla tuo mäen alla olevakin kaksisataalitrainen, samoin nurkalla ja lasikasvihuoneen vieressä olevat kaksisataalitraiset. Ja ennen kaikkea porkkanat, herneet, pavut, kesäkurpitsat ja salaatit saivat sitä hapekasta taivaan vettä, joka saattaa kasvit entistäkin suurempaan kukoistukseen ja kasvuun. Kelpaa tässä satoa odotella.

Alkukuun työruuhka on vaihtumassa normaaliksi, ja mikä parasta, kun tämän illan juhannusaaton vieton leirikeskuksessa saan pakettiin, alkaa viikonloppuvapaa! Huomisaamuna laitamme pyörät auton vetokoukkuun anikoituun telineeseen, ja suuntaamme maamme siihen osaan, jota ympäröi meri joka puolelta. Siellä päin asuu sitä bättre folkia, mutta ei se mitään, vi ännu bättre menemme sinne sulostuttamaan heidän elämäänsä ja kartuttamaan matkailuyritysten kassaa. Auto jääpi Korppooseen, siitä polkupyöräytämme Galtbyhyn ja matkaamme kaksi ja puoli tunteroista laivassa, rantaudumme sitten muutamaan saareen, ja olemme ylen joutilaita.

Että semmoista mukavata tässä keskikesässä. Päivä alkaa lyhentyä, mutta on onneksi riittävän pitkä vielä monta kuukautta. Minä, ihmisenvökäle, tässä vain nautiskelen kesästä ja odotan, koska tuo trekooli alkaa antamaan ruuvanappua. Saapihan sitä vihanneksia ja marjoja toki kaupastakin, mutta korkeasta kilohinnasta huolimatta oman maan kurkut, tomaatit, perunat, herneet, pavut, pinaatit, kesäkurpitsat ja salaatit sekä yrtit ovat toki ihan toista…

Että juhannuksenköllykkätä vain kaikille! Onni yksillä, huolet toisilla, kesä kaikilla!

Saimme hallituksen

Näyttäisi siltä, että maamme on saanut uuden hallituksen. Twitterissa väen reaktiot jakaantuvat kahtia. Osan mielestä väistynyt hallitus on ollut ihan kelvollinen, osan mielestä taas historian surkein.

Meidän pappa hymyilee surumielisesti. Surullisinta on ollut havaita politiikkausko, siis ihan verrattuna siihen perinteiseen uskoon.

Twitterin syötteessä ainakin minun kohdallani moni ilmoittaa, että väistynyt hallitus oli historian surkein. Minä löydän parikin surkeampaa omalta kannaltani, mutta koska edes pyrin olemaan edes alkeellisesti fiksu, pysyttelen hiljaa.

Katsotaan historian valossa, sitten vasta kykenemme tai jälkipolvet kykenevät arvioimaan fiksuutemme tai tyhmyytemme.

Ylipäätänsä hallitusta ja oppositiota koskeva uutisointi on ollut enimmäkseen iltasanomamaisen tyhjänpäiväistä. Kas, kun lehdistön tältä segmentiltä puuttuu täysin kyky ananyyttisyyteen ja puolueettomuuteen, mutta näinhän se menee. Omistajaansa kuuliaisesti kuuntelevat…

Että ei minulla muuta.

Saanemme hallituksen

Lähes kahden kuukauden ajan on vaalivoittaja muodostanut uutta hallitusta, ja nyt sitten laitetaan kaiketi suuta säkkiä myöten.

Hallitus lienee oikeistolaisin hallitus ainakin hyvin pitkään aikaan isänmaamme historiassa. Se on sitä siksi, koska äänestäjät ovat niin halunneet. Vaalitulos tuossa vajaat kaksi kuukautta sitten näin osoitti, ja siihen on tyytyminen. Porukan päätös.

Hallitusta vastaan saa kyllä pullikoida. Ainakin edellistä vastaan pullikoitiin kovastikin, ja moni yksinkertainen oikeistolainen piti sitä peräti huonona.

Oikeistolaisista minulla on seuraavaa sanottavaa:

Tunnen aika monta oikeistolaista. Jotkut heistä ovat ihan täysjärkisiä, mutta on niissä aika paljon tyhmiä, yksinkertaisiakin. Yksinkertainen, tyhmä oikeistolainen ajattelee, että vaikkapa terveydenhuollossa pitäisi hoitaa vain sellaisia, jotka eivät ”itse ole aiheuttaneet” sairauttansa. Tällaisia moukkia on mm. taannoinen pääministeri Esko Aho, jota pidän isänmaan historian surkeimpana pääministerinä. Sipilällä oli sen verran tolkkua, että jätti tämän sanomatta.

Ihan oikeistolaisille, vasemmistolaisille ja vaikka kepulaisillekin tiedoksi. Esimerkiksi allekirjoittanut kävi kuusi vuotta sitten läpi lihavuusleikkauksen, ja paino putosi joiksikin vuosiksi. On se nyt vähän liian korkea, mutta ei sentään niissä lukemissa, missä parhaimmillaan oltiin ennen leikkausta. Ollaan parikymmentä kiloa alle pahimpien aikojen.

Ihan tiedoksi, yksinkertaiset oikeistolaiset ja vasemmistolaisetkin. Minä en totisesti ole ylipainoa siksi hankkinut, että olisin silloin aikanaan ajatellut, että kyllä yhteiskunta hoitaa. Enemmän ajattelin, että sitä tuskin hoidetaan koskaan, olinhan Ahon komentoon jo tottunut.

Ihmisen sielunelämä ja vaikka painonhallinta eivät ole yksinkertaisen oikeistolaisen tai vasemmistolaisen tai muun poliittisen hölmön ohjeiden avulla hoidettavia asioita. Tämä tiedoksi kyynikko-Aholle ja hengenheimolaisilleenkin.

Enhän minäkään sano tyhmälle oikeistolaiselle tai vasemmistolaiselle, että hoidapa tuosta seurakunnan musiikkihommat itse tehden. Kun minä sen pystyn tekemään, niin varmasti pystyy kuka tahansa. Tyhmä oikeistolainen (erityisesti) ja vasemmistolainen vetoavat juuri tällaisiin argumentteihin.

Anteeksi tämä. Olen vain niin helkkarin vihainen, tyhmille poliittisille ihmisille.

Tunnen itseni lisäksi melkoisen joukon ihmisiä, jotka eivät elintavoilleen asetu tyhmien poliittisten ihmisten (poliittiset ihmiset ovat usein tyhmiä) lokeroihin. Tunnen laillani lihaviam tunnen päihteistä syystä tai toisesta riippuvaisia. Tunnen jokusen ihmisen, joka on esim. uskon avulla päässyt päihderiippuvaisuudesta. Tunnen vielä useamman ihmisen, joka haluaisi päihderiippuvaisuudesta eroon, mutta ei siihen edes uskonkaan avulla kykene. Kyseessä ovat usein herkät ihmiset.

On ikävä kyllä niin, että etenkään yksinkertainen oikeistolainen ei saata ymmärtää, että joku on niin herkkä. No, eivät ne toisaalta ymmärrä juuri mitään muutakaan, mutta twiittaavat kyllä ahkerasti.

Tämän kirjoituksen ydin on siis seuraava: Politiikkauskovainen, erityisesti oikeistolainen, on usein umpityhmä ja ymmärtämätön henkilö. Ei onneksi aina – sellaisistakin on ihan näyttöä ja kokemusta.

Twitter- syötteeni on jostain syystä näiden umpityhmien oikeistolaisten hallitsema. Miten ne mahtaisi saada poistettua?

Konsulttia muistellen

Kaksikymmentä vuotta sitten olin ollut puoli vuotta tässä nykyisessä kotikylässäni kanttorina. Työ oli leppoisaa. Jumalanpalvelus sunnuntaisin, kesällä keskiviikkoiltaisin vanhassa kirkossa kesäillan hartaus, joitakin hartaustilaisuuksia pitkin viikkoja. Muistan, kun ostin Taru Sormusten Herrasta – elokuvat, ja katsoin ne putkeen yhtenä yönä, ihan arkityöpäivää vasten, aamulla käytiin silloisen kirkkoherran kanssa verkoilla.

Se oli se aika semmoista, kun oli Päätalon Kallella uitossa, jossa he Manni-Väinön kanssa makasivat viikkotolkulla helpossa vonkapaikassa. Mutta kuten loppuivat Kallelta helpot päivät tuona yhtenä keväänä, loppuivat ne minultakin, ja sangen pian.

Paria vuotta myöhemmin seurakuntayhtymä palkkasi konsultin, joka julisti: ”Ei ole vaarallista, jos töissä tulee välillä hiki”. Ei kyllä olekaan.

Viimeiset viikot ovat olleet varmaan tuon konsultin unelmaa: tekemistä on piisannut ylenängeten. Lomalta tultua vapaapäivät on tosiaan tarvittu lepäilemiseen, paitsi että piti valmistautua tämänpäiväiseen rypistykseen, kun soitin vajaat puoli tuntia urkumusiikkia kohtalaisen suurelle yleisölle. Yleensä olen nauttinut näistä tuokioista, mutta tänä vuonna kävi niin, että edeltävät pari viikkoa kalenteri oli todella piukassa vaikka mitä.

No, tänään kello 12 soitin kuitenkin sen pikkukonsertin, toivottavasti työurani viimeisen. Tuollaisen 25- minuuttisen musiikkihetken valmistelut ja harjoittelu ottivat aikaa sellaiset 120 tuntia. Varmaan joku taitavampi ja lahjakkaampi olisi soittanut ohjelmani hihaansa ravistamalla, mutta minä jouduin tekemään työtä tuon verran.

Kokemus oli minulle toki äärimmäisen hieno. Salissa oli noin 80 kuulijaa, ja musiikkihetken jälkeen urkuparvelle ilmaantui kymmeniä kiinnostuneita. Kerroin heille soittimesta, ja näytin hiukan urkurin työtä, mitä asioita siinä soittaessa tehdään sen itse soittamisen lisäksi. Viehättävät ukrainalaisneitoset ottivat kännyköillään selfieitä upean kirkon näkymiä vasten, ja vieläpä soittimen fasadia vastenkin. Jopa laulunopettajani oli vaivautunut paikalle, ja kiitteli Buxtehude-tulkintaani, itsekin arvelin juuri Buxtehuden F-duuritoccatan olleen onnistunein suoritus tänään. Nuorempi kolleega tykkäsi Martin Setchellin Trumpet Giguesta. Itse taas tykkäsin Elizabeth Hillin miniatyyristä ”The Mill Stream”.

Olen päättänyt, etten enää ainakaan virassa ollessani soita enkä laula konserttitilanteissa, vaan pyrin tekemään perustyöni mahdollisimman hyvin. Niinhän ne tuossa muutama viikko sitten Kreikasta tullessakin sanoi Viron yllä, että olemme aloittaneet laskeutumisvalmistelut. Suihkumoottoreiden ääni vaimeni, koneen nokka kääntyi osoittamaan viistosti alaspäin, ja reilun puolen tunnin päästä tömähti lentokone Helsinki-Vantaan kentälle turvallisesti.

Loput virkavuoteni pyrin tosiaan tekemään perustyön niin hyvin kuin osaan, valmistautuen, harjoitellen ja harkiten. Konserttityyppisiä tilanteita välttelen, sillä vanhenevalle ukolle ne ovat kovin työläitä ja vaativiakin tilanteita. Ja se pitkän kokemuksen tuoma itsekritiikki on viiltävää ja rankkaa kestää.

Silti sanon, että oli se hienoa tänään vielä kerran soittaa, for the one last time.