Mitä sitä oikein kuullaankaan???!!!
Etta vaalikampanjoivia, eduskuntaan pyrkiviä kohtaan hyökkäillään, käydään käsiksi, jopa lyödään!
Kansalaispassivisti nostaa nyt sormensa ja sanoo että so so siellä. Ihmisiksi.
Toisaalta kansalaispassivisti, sieltä näköalattomuudesta ainakin ulkokehälle tai ei ainakaan ytimeen palaillut, jollain lailla ymmärtääkin. Maailmanmeno kun muuttui silloin 1990-luvulla melko perin pohjin. Työttömien armeija kasvoi puolimiljoonaiseksi ja ylikin, ja meille sanottiin, että se on teistä itsestänne kiinni. Tehkää jotain, perustakaa yrityksiä, kaivakaa ojaa. Kyllä tekevälle töitä löytyy.
Siihen edesmennyt syntymäpaikkakuntalainen, että niin, kyllähän sitä nyt töetä aena om, mutta ku ei oo tienastija.
Se kun on tuo nuoren, etenkin miehen, elämä semmoista, että se tarvitsisi jonkin suunnan ja tarkoituksen. Se tarvitsee vastuuta. Muutoin jää hilpeän nuoruuden testosteronihuuruiset hulluilut päälle. Pöllämystyneenä nuorukainen miettii, että mitähän järkeä tässä on, ja jos ei sille ole työmaata, se voi hyvin lähteä mukaan ihan kaheleihin touhuihin. Sinnehän sitä ihminen menee, missä se tulee hyväksytyksi. Kun ei mitään näköalaa ole isolla nuorukaisjoukolla, niin taitava manipulaattori saa ne tekemään mitä hulluuksia tahansa.
Niinpä nyt nähdään 1990-luvulla alkaneen kehityksen kaunis hedelmä. Tunnusliivimiehet käyvät vaikka ministerin kimppuun. Kun sekin heidät petti, vaikka niin oli kaveria olevinaan.
Samankaltaisuus aikaisempiin aikoihin on pelottava. Joskus ennen toista maailmansotaa särjettiin painokoneita väärän aatteen tähden, revittiin paitoja ihmisten päältä, muilutettiin jopa entistä presidenttiä!
Onko paikka auringossa tai edes maailmassa jokaisen yksilön pelkällä omalla vastuulla? Entä jos onkin niin, että ihmiset pystyy kantamaan erilaisia vastuita? Niinkuin mina tämän apulaiskanttorin vastuun, tekemään hyvin sen, mistä sanotaan että tee tama. Sitten meidän vastaavalla ja etenkin tohtorikanttorilla on jo näkemyksiä, ja he toteuttavat upeita konsertteja, poiketkaa kuuntelemassa täällä pain kulkiessanne. Minä taas teen paljon pienemmin ja huonommalla taidolla, mutta se riittää kerhoissa, piireissä, hiljaisempien pyhien messuissa ja toimituksissa, ja puhelen ihmisten kanssa mukavia.
Tahdon tässä vain kertoa sitä, että kyllä meistä heikommastakin aineksestakin hyötyä on, jos näkemyksekkäämmät ja lahjakkaammat vähän polun päätä näyttävät, eikä koko vastuuta jätetä sille, joka on saanut vain yhden tai vähemmänkin leivisköitä hoidettavakseen. Minun kohdallani on niin, että isot leiviskät hukkasin mailman tuuliin, mutta kun annettiin leiviskän kymmenesosa ja sanottiin, että koeta nyt edes tuosta huolehtia, niin hyvin kävi. Mutta kauan piti haahuilla, ainoastaan sisäsyntyinen inho jengejä, järjestöjä ja puolueita kohtaan mahdollisti sen, että niin pitkän korpitaipaleen jälkeen pääsin tätä pikkuelämääni elämään tolkusti ja tyydyttävästi.
Mutta ehdottomasti ja jyrkästi olen sitä mieltä, että jos ihminen tarjoaa näkemyksiään jossain, eikä kyse ole suoranaisesti toisen henkeä ja terveyttä uhkaavasta aatteesta tai totalitarismin tyrkyttämisestä, niin on äärimmäisen vastenmielistä, jos silloin käydään kimppuun. Ihan yhtä kornia oli se, kun entisen ministeri Aleksanteri Suuren päälle heitettiin jotain juomanlitkua.
Ei kyllä kovin hyvältä tulevaisuutemme näytä, kun tällaiset päälle käymiset ja rähjäämiset täyttävät uutiskanavat silloin tällöin. Se on liiviporukoille otollista aikaa, ja varmaan joku kokee hengen ylenemistä, kun pääsee uljaasti taistelemaan oikean Asian puolesta.
Surullista, hyvin surullista on tämä.