Tavallaan tyhmää kirjoittaa tämmöinen havainnointi, mutta mihinkä kissa kynsistäänkään pääsee. Minua on aina jollain kierolla tavalla kiinnostanut, mikä ohjaa ihmisen valitsemaan jonkin puolueen, jota enemmän tai vähemmän uskollisesti seuraa. Veikko Huovisen jo 1960- luvulla kirjoittama Poliittinen elämä Suomessa talvella on toki ylittämätön, mutta tällainen kansalaisjournalistikin saanee vaatimattomat havaintonsa julki tuoda. Eihän tätä edes paineta. Kirjoittajan kunniaksi (kukas kissan hännän nostais…) sanottakoon, ettei hänen kahta kirjaansa ole havaittu kirjakauppojen ale-laareissa. Roskalavoista tai saunan pesistä en ole varma.
No, meillä Suomessa kuten muuallakin demokraattisina valtioina pidetyissä valtaa käyttää kansa, silleen edustuksellisesti. Aikojen alussa samoin ajattelevat ihmiset ovat järjestäytyneet puolueiksi, ja niitä tavalliset taatiaiset sitten enemmän tai vähemmän kannattavat.
Puoluekannatusta on monenlaista. Jollakin se perustuu haluun olla vaikuttamassa asioihin, ja arvoihin siitä, miten maailma pitäisi hänen mielestään olla järjestetty. Joku on pragmaattinen. Joku on shoppailija, eli miettii, mikä tällä kertaa olisi tärkeää, ja valitsee kantansa sen mukaan. Tähän perustuu monesti puoluekannatuksen vaihtelu, jota ihan kuukausittain mitataan. Neljäs vallan mahti, tiedotusvälineet, pitävät sellaista tärkeänä ja oleellisena tietona. Joku sitten kannattaa puolueita vähän kuin jalkapalloseuraa tai ihailemaansa iskelmälaulajaa.
Puolueväki osaa joskus keskustella toisella tavoin ajattelevienkin kanssa, mutta yhä yleistyvä trendi on se, että erityisesti vastustajiksi luokiteltuja nimitellään ja kaikki heidän ajatuksensa, aikeensa, kirjoituksensa tai tekonsa asetetaan kysymyksen- tai naurun alaiseksi. Huonoa käytöstähän se on, mutta semmoinen ihminen monesti on, kuplassa viihtyvä, kuten nykysanonta kuuluu
Kansalaispassivistiksi joutunut, päässyt tai kehittynyt (tai taantunut) tätä kaikkea seuraa välillä vähän ihmeissään, joskus huvittuneena, joskus päätään puistellen.
Mutta hyvä se on, että on semmoisia ihmisiä, jotka haluavat antaa aikaansa yhteisten asioiden hoitoon. Jos ei sellaisia hyviä ihmisiä olisi, niin eipä olisi kouluja, ei kirjastoja, ei teitä, ei poliisia, ei puolustusvoimia, kaikki vaan möllöttäisivät omissa oloissaan.
Joskus ihmisestä näkee ensi kertaa tavatessaan, että tässä on henkilö, joka on istunut parhaat sienestys- tai kyntöilmat lautakunnissa valmistelemassa asioita, tai sonnostautunut valtuuston kokoukseen tehtävänään äänestää, kuten ohjeeksi on annettu.
Mutta näin vain sitten on olomme järjestetty, kenelle paremmin, kenelle vähän keskinkertaisemmin. Ja on varmasti joku sitäkin mieltä, että asiat on ihan pielessä.
Suomalainen osaa hyvin negatiivisuuden, ja koetan näin tämän kaiken jos ei ulkopuolelta niin ainakin ulkokehältä arvioida, mikä politiikkaihmisiä järsii vasemmalta oikealle.
Vasemmistolaista järsii ihan hirveästi se, että suurpääoma saa mellastaa varsin vapaasti. Voitot tuloutetaan osingoiksi, jotka viedään verokarhulta piiloon jonnekin veroparatiisiin. Vassari haluaa verottaa lahjakkaita, ja saada samat hyvyydet laiskoille ja saamattomille kuin ahkerille ja aikaansaaville. Sen tähden vassarit onkin vastustajiensa mielestä saamattomien ja laiskojen puolue, joka vallassa ollessaan suistaisivat maan perikatoon, kuten Venezuelassa kävi.
Vassaria järsii ihan maailmaa enempi yritystuet. Työssäkäyvien verorahoilla rahoitetaan suoraan osakkeenomistajia. Nyt ne ilkkuu, kun yritykset huutaa yhteiskuntaa apuun koronakriisissä. Ennen ne aina sanoi, että älkää jumaliste puuttuko meidän touhuihin. Siitä vassarit nyt ilkkuu, mutta kyllä niiden suut vielä tukitaan.
Demaria järsii suunnilleen samat asiat kuin vassariakin. Demari on vain vähän vähemmän jyrkkä, sillä niillä oli takavuosikymmeninä paljon hyviä virkoja ja asemia. Demari verottaa mielellään, mitä paremmat tulot, sitä rankemmin. Niillä rahoilla se sitten rakentaa byrokraattisia laitoksia, joiden johtoon se ilman muuta laittaa kovalla palkalla uskollisen saappaannuolijansa. Demari tykkää siitä, että kaikki on järjestäytynyttä ellei peräti järjestöitynyttä. Se haluaa säännöt kaikkeen, ja niitä valvomaan jonkun kovapalkkaisen, tietysti sosiaalidemokraattisen virkailijan.
Demari on työorientoitunut, mutta valitettavasti sillä on sellainen hassu ja toteutuskelvoton ajatus, että palkkaa pitää saada ihan hirveästi. Ei niitä rahoja mistään saa tolkun firma, kun vielä yhteiskunnan syöttiläitä varten pitää verottaa kaikki hengiltä.
Kepulainen on metka ilmestys. Keskustapuoluehan on aina jonkun apupuolue. Vuosina -15 – 19 se oli Kokoomuksen apupuolue, sitten se vaihtoi lennosta sossujen apupuolueeksi, mutta kyllä se ohjetta ottaa kokoomuksilaisilta. Historian valossa se tuntee viehtymystä kokoomuksen apupuolueeksi, ja sitten kun se saa päihinsä, niin se alkaa puhua aitovieristä ja on haikailevinaan punamultaa, vaikka se sitä syvästi inhoaa, kun demarit ei anna niille niitä hyviä virkoja, vaan kahmivat ne omilleen.
Kepulaista järsii pääasiassa samat asiat kuin kokoomukselaisiakin. Liian suuret työvoimakustannuset, ay-liike, laiskoja hyysäävä sosiaaliturva, ja kyllä ne punaista näkee kun vihervassarit mälkättää perustulosta. Mutta yritys- ja maataloustukia kepulainen pitää hyvinä ja oikeina asioina, sillä ne edistävät toimeliaisuutta.
Nyt tuleekin vaikea kysymys. Kuuluuko tähän perussuomalaiset, kristilliset vai mikä, jos vasemmalta oikealle edetään.
No, otetaan kristilliset. Perusarvot kunniaan, ne ennen mainosti itseään. On ne hallituksessa olleet, kannattavat ydinperhettä. Sekulaarilta osin ne ei eroa mitenkään kepusta tai kokoomuksesta. Niitä ilahduttaa ja järsii sekulaarilla puolella suunnilleen samat asiat kuin kepulaista tai kokoomukselaista, sitten niillä on näitä omia painotuksia, jotka pohjautuvat kristinuskon helluntailais- viidesläis – herätyskristillisten suuntausten teologiaan parisuhteesta, sikiön oikeudesta elämään ja avioliittokäsityksestä.
Perussuomalaiset on ollut tämän vuosikymmenen ajan todellinen voimatekijä poliittisella kentällä. Se haluaa kaiken ja on haluamatta monia asioita. Se haluaa kaikki töihin, ja hyvällä palkalla, että ei sossua tarvita. Se on metsien miesten ja naisten oma puolue, johon on hyvä ja helppo tulla, jos jokin järsii.
Perussuomalaista järsii vihervasemmistosuvakit, maahanmuuttajien hyysääminen omien sairaiden ja vanhusten kustannuksella, voittojen yksityistäminen ja tappioiden sosialisointi (ellei ne voitot ole omia, se on eri asia, kuten tietysti kaikilla muillakin). Perussuomalainen lausuu sanan ”vihervasemmisto” tai ”suvakki” samalla sävyllä kuin 1970- luvun taistolaiset sanan ”riistäjäporvari”.
Sitten kokoomus. Sehän on siis lahjakkaiden ja kyvykkäiden ihmisten puolue niille, jotka touhuaa eivätkä diskuteeraa turhaan. Kunnon kokoomukselaista järsii ihan tosissaan ammattiyhdistysliike, joka estää maamme talouden kuntoon laittamisen. Raivoon asti kokoomukselaista järsii ne, jotka ei edes yritä mitään vaan notkuvat sossuavustusten tai ansiosidonnaisten työttömyskorvausten turvin ihan mukavasti mitään tekemättä kotona. Kyllä jokainen työtä löytää, jos ihan tosissaan yrittää. Kokoomukselaisen mielestä ihmisen, etenkin huonomman aineksen, pitää tehdä töidä aamusta iltaan euron tuntipalkalla ja työpäivän päätyttyä käyttää päivän ansionsa kulutukseen, näin saadaan aikaiseksi talouskasvua. Suotavaa olisi myös lausua kiitos sille hyväntekijälle, joka hyvän hyvyyttään tarjoaa työtä. Jos joku joutuu työttömäksi, kokoomuslainen, kepulainen, kristillinen ja rkpläinen kaivavat nopeammin kuin kukaan ehtii sanoa ”ai”, esiin menestystarinan ihmisestä, joka alkoi työttömäksi jäätyään kontata polvillaan, möi polviin tulleet rupensa intialaiselle lääkeyhtiölle saaden maksun yhtiön osakkeina. Yhtiö kehitti hänen polvirupibakteeriseoksestaan menestysrokotteen, ja polvillaan kontannut nauttii nyt suurosinkoja ja suunnittelee ravintolan avaamista.
Kokoomukselaisen himohommaa on julkisten menojen leikkaaminen, tai sitten jonkun julkisen terveydenhoidon, minkä ovat joutuneet omaksumaan vastustettuaan moista sosialismia aikoinaan kynsin hampain, saattamista yksityisten hoitoon. Sillä siellä julkisissa laitoksissa on aina se demari taikka vassari johtamassa ja estämässä hyviä liikeideoita toteutumasta. Ja salaa ainakin jotkut kyllä ajattelee, että jäi silloin aikanaan se rikkaruohojen kitku vähän kesken…
Nykykokoomukselainen ei ole mikään koti-uskonto-isänmaaöyhöttäjä. Se on jättänyt kiihkoilun perussuomalaisten hommaksi. Ei, se on ketterä ja kansainvälinen, joka suree sosialistisen Suomen kauheaa kohtaloa. Sivistysporvarit, jotka nauttivat kyllä verovaroista maksettua palkkaansa, kannattavat kyllä tätä kykypuoluetta, sillä he ajattelevat päässeensä asemaan lahjakkuudellaan. Demareiden verotusintohan nyt järsii ketä tahansa kunnon palkkaa nauttivaa, on tosi.
Jaa, mutta jäi vihreät käsittelemättä. Nehän oikeastaan aloitti vasta meikäläisen ollessa parikymmentävuotias. Niitä järsii se, että metsiä hakataan ja maata viljellään vesistöjen vieressä, ja että soita ojitetaan ja turvetta nostetaan. Viherkäisten mielestä kaikkien pitäisi asua kaupungeissa, kuten myös kokoomukselaisetkin ajattelevat. Mahtaako niitä järsiä rinnastus vasemmistoon, en tiedä. Ei ne varmaan silleen vasemmistolaisia ole, että harvempi niistä on ollut töissä tehdassalissa, kaupassa, pankissa tai vaikka leipomassa. Enempi ovat yliopistojen kampuksilla olleet ja päätyneet johonkin virastoon tietokonetta naputtamaan, vapaa-aikoinaan osallistuvat ehkä johonkin talkoisiin, jossa suojellaan joku metsikkö, kun siellä oli vuonna 1957 tai mahdollisesti 1996 käynyt valkoselkätikka.
Tämmöiseltä näin karkeasti yleistäen politiikkauskovaiset näyttävät kansalaispassivistin silmin. Kansalaispassivisti myöntää sortuneensa vähän alhaiseenkin kenkkuiluun ja kansalaispassivistia käy syyttäminen siitä, ettei laita rikkaa ristiin yhteisten asioiden hyväksi. Mutta kyllä kansalaispassivisti maksaa veronsa. Tulot on kyllä semmoiset, että valtionveroa ei juurikaan kerry, mutta arvonlisäveron saa valtio jokaisesta tienaamastani sentistä.
Sillä perusteella uskaltaudun tämän kyökkianalyysin julki tuoda.