Lepopaikka

Viime yönä pörssisähkö oli monta tuntia alle kahdenkymmenen sentin kilowattitunnilta. Vaikka tiesin kalliiksi tulevan, laitoin herätyskellon soittamaan yhdeltä. Silloin napsautin keittiön lattialämmityksen päälle ja nostin kylpyhuoneen aina päällä olevaa lattialämmitystä vähän lämpimämmälle, ja ilmalämpöpumppukin oli yöllä nelisen tuntia päällä.

Oli kyllä ihanaa kellon soidessa kuudelta tassutella keittiön lämmitetyn lattian yli ja napsauttaa lämmitys pois päältä. En etukäteen laskenut, paljonko tämä luksus maksoi.

Viime helmikuussa, kun Vladimir Pyhän joukot hyökkäsivät Ukrainaan, kirjoitin semmoista, että onneksi kaapissa on lämpimiä vaatteita ja hyviä untuvatäytteisiä retkeilyvarusteita. Jälkimmäisiä ollaan käytetty paljonkin, kun sähkön hinta on ollut korkealla, niin tasahintaisissa kuin sittemmin pörssihintaisissa sopimuksissa.

Onnellinen on se asuja, jolla on kotonaan hyviä tulisijoja ja liiterissä hyvin kuivaneita puita. Prasuttamine on kaikem parast homma juur ny.

Kuuntelin Ylen Uutispodcastien menneitä lähetyksiä ollessani kävelyllä paremman puoliskon kanssa.

Meillähän oli joku välikysymyshommeli energia-asioista tuossa taannoin. Uutispodcastin vieras ihmetteli välikysymystä hallitukselle, sillä Fortumin silloinen johtaja Pekka Lundmark, joka sittemmin ilmoitti ottavansa täyden vastuun touhuista, sanoi vuonna 2017, Juha Sipilän hallituksen ollessa vallassa, ettei valtiolle kuulu vähäänkään, mitä Fortum tekee. Fortumin homma ei ole kuullella valtiota, vaan tehdä voittoa osakkeenomistajilleen.

Tämähän liittyy siihen, että vuonna 2013 Fortumin kassa pursui rahaa, ja valtio halusi parempia tuottoja. Ei suinkaan osinkoja, joilla olisi voinut vaikka lyhentään valtion velkaa… Kiitos vain Kataisen Jyrki.

Mutta ehkäpä Jykä halusi Fortumin tekevän niin isot voitot, että valtion velat maksettaisiin kuten silakka maksetaan? Kuka sitäkään tietää…

No, minun kattilakunnassani yritetään jotenkin tässä kotona tarjeta. Untuvaisilla underquilteilla se öisin onnistuu ihan hyvin. Käyttämättä ovat vielä untuvatäytteiset makuupussit, jotka luontoretkillä ovat riippumattojen alle laitettavien underquiltien kanssa lämpimän takaaviksi vaihtoehdoiksi.

Menneinä vuosina sitä käytettiin joskus tässä kotona jopa tuhannenkin kilowattituntia kuukaudessa. Pidettiin tupa lämpöisenä, paistettiin uunissa haudutettuja ruokia, saunottiin pari kertaa viikossa. Nyt ei niin tehdä, kysyntää on hillitty. Sauna lämmitettiin meillä viimeksi elokuussa. Leivänjuuren laitoin pakastimeen, kun ei puu-uunia ole käytössä.

Ja ne kalifornialaiset eläkeläisopettajat saavat sentään sijoituksilleen kohtalaiset tuotot. Että kai tämä ihan hyvin menee…

Talviasukas

Lapsuudenkodin naapurissa oli huvila, lautavuorattu harmaa talo, jossa vietti kesiään Isontalon vanhaemäntä parin lapsenlapsensa kanssa.

Syksyisin he lähtivät pois. Kuitenkin yhtenä talvipäivänä huomasin koulusta tullessa, että sinne oli lingottu tie auki. Samana iltana sinne ajoi kuorma-auto lavallaan muutama kuutio koivuhalkoja, ja muutaman päivän päästä asukkikin poikkesi meille. Sanoi asuvansa talven huvilassa ja että jos saisi tarvittaessa käyttää meidän puhelinta.
Topi oli kuudenkymmenen ikäinen, uurteisilla kasvoilla elämän jäljet. Sen yhden talven se piti majaa siinä, siististi se oli, ei aiheuttanut häiriötä, sanoi aina päivää. Koivuhalon savu nousi savupiipusta iltaisin pakkastaivaalle. Joskus viikonloppuisin Topi tuli taksilla retkiltään. Keväällä hän muutti pois.

Krapu on otsikko mukaan lukien tasan sadan sanan mittainen kirjoitus, krapuhaastetta emännöi SusuPetal, jonka blogissa haaste sunnuntaisin ilmestyy, ohjeet löydät sieltä.

Sähkökritiikkiä

Meillä värjötellään nyt noin 15 asteen lämpötilassa täällä kotona. Meillä alkoi eilen pörssisähkön käyttö, asia, jota kammoksuin voimakkaasti aina näihin päiviin asti. Ilmalämpöpumppu on ohjelmoitu käynnistymään kello 1 yöllä, ja lämmittämään aamuviiteen. Pyykinpesukone aloittaa kahdelta.

Kiinteähintainen sähkösopimus olisi tällä hetkellä noin 42-61 senttiä kilowattitunnilta. Kodissamme ei ole yhtään tulisijaa.

Meillä on jo kuukauden ajan käytetty normaalien peitteiden lisäksi untuvatäytteisiä riippumaton underquilteja tuomassa lämpöä nukkumiseen. Eilen juttelin naapurin rouvan kanssa tuossa pihalla, kun tulin kaupungilta. Rouva kertoi saaneensa 400 euron sähkölaskun. Meillä oli sentään vain noin 90 euroa lokakuulta, kun oltiin varauduttu.

Suurelta osin voin syyttää terroristista naapurimaata tästä. Mutta oma osansa on myös sillä hirvittävällä uskonhuumalla, kun 1990-2000- luvuilla yksityistettiin sähköntuotanto ja jakelu. Vuonna 1987 tuli valtaan Harri Holkerin hallitus, jota seurasi traaginen Esko Ahon hallitus, ja Paavo Lipposen hallitus laittoi vielä pahemmaksi. Matti Vanhasen, Mari Kiviniemen, Jyrki Kataisen, Alexander Stubbin ja Juha Sipilän hallitukset veivät tuhoa kaikki vahvasti eteenpäin. Näille kaikille oli yhteistä usko ja luottamus ”markkinoihin”, ja ne tekivät päätökset, jolla energiantuotanto saatettiin tuottamaan voittoa kalifornialaisille opettajille. Iloitkoot he tästä.

Sitä minä vain, että muinoin energiantuotanto ja jakelu olivat yhteisesti hallitut. Sähkön hinnan määräsi paitsi markkinatilanne, myös kustannusten nousu. Energianjakelun omistavat kunnat ja tuottamisen hallinnut valtio olivat tyytyväisiä, jos kustannukset tuli katettua. Sittemmin otimme riemusta kiljuen potille mukaan sijoittajat, jotka potkaisivat kunnallisten sähköyhtiöiden vetelehtivät työntekijät tuorravaan työhön, ja vaihdoimme ne pörssiyhtiöiden ostopalveluilla silloin ja tällöin töissä oleviin huoltajiin.

Nyt maksamme naurussa suin pörssisähköstä summan, joka vie aika suuren osan tuloistamme ja eläkkeistämme, mutta ollaanhan sentään vapaassa markkinataloudessa.

Siitä iloitkaamme. Ja kuunnellaan Maiju Lassilan mainion kuolleista heränneen Jönni Lumperin raakkuvalla äänellä toteama: ”Joit myrkyn! Myrkyn joit!”. Etenkin seuraavien vaalien jälkeen sen taas saamme tuta.

Hyvä, että edes yksi

Oli syyskuinen iltayö, istuimme piknikillä suurehkon sisäjärven saaren rannalla. Paikalle oli saavuttu tervatulla soutuveneellä.

Eväänä oli pullo punaviiniä ja muutama voileipä. Elämä oli kumpaakin kolhinut siinä määrin, että ystävyys pysyi erimerkkisistä sukupuolista huolimatta täysin platonisena ilman minkäänlaista ponnistelua. Ikäero, 15 vuotta, saattoi myös vaikuttaa asiaan. Mutta tärkeänä ystävyyden kumpikin koki.

Vaihdettiin kokemuksia. Toisella oli ollut ystävä, joka oli päätynyt itsemurhaan. Sitä oli edeltänyt pitkä puhelu, jossa elämää oli laajalti pohdittu. Omatoimisen lähtönsä päättänyt oli kysynyt toiselta:
– Näkyykö siellä nyt yhtään tähteä?
– Kyllä, täällä näkyy yksi.
– Hyvä, että edes yksi.

Taivaankannella loisti tuhansia tähtiä.
****

Viikon 47 krapu, jota emännöi edelleenkin SusuPetal, perustuu oheiseen kuvaan. Krapu on otsikoineen 100 sanan tarina, ei enempää, ei vähempää. Ohjeet Susun blogissa.

Kun sakissa tyhmyys tiivistyi

1970- luvun lopulla nuoret jakaantuivat diinareihin, punkkareihin ja hämyihin. Innokkaimmat kävivät Helsingissä Lepakossa ihmettelemässä nuorison suurta nousua.

Itse katselin noita leirien kahinoita sivusta, enkä oikein käsittänyt Jyväskylän Asemakadulla maleksimista. Ja minunhan olisi pitänyt matkustaa bussilla 35 km, ja palata sitten klo 23.15 lähtevällä viimeisellä. Siihen aikaan busseja kulkikin tiheään, jopa tunnin välein.

En siis notkunut viikonloppuisin Assalla, vaikka Jyväskylässä lukion kävinkin. Olisihan siellä toki ikäisiään tavannut, taisi olla välillä tiheässäkin porukkaa siellä. Ja aina joskus sitten viikolla koulun käytävillä puhuttiin siitä, kuinka joku oli saanut pataan siellä.

Tai ei siihen aikaan pataan saatu, silloin saatiin turpaan.

***

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki Susun blogiin.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

Syksyä ja ikävää Napasalon kirkolla

Pentti Haanpää (1905-1955) oli maamme kirjallisuuden kulmakiviä. Suosittelen ihan jokaiselle lukemaan hänen teoksensa, ne kaikki. On olemassa Eino Kauppisen toimittama kokoelma, samoin Otava- kirjankustannusyhtiön versio mestarin kootuista. Suosittelen jälkimmäistä. Itselläni on divarista ostettuna se Kauppisen toimittama.

Joka tapauksessa Pentti Haanpää on kirjoittanut jutun nimeltä Syksyä ja ikävää Napasalon kirkolla. Siinä hän kertoo marraskuisesta illasta, ja vaikka juttu on kirjoitettu ennen vanhempieni syntymää, on se edelleen ajankohtainen.

Vuoden 2022 opetus?

Minulle kuluva vuosi on ollut vähän hankala. Heti alkuvuodesta kävi ilmi, että se tuo Venäjä on pysynyt ihan samana, mitä se on koko historian ajan ollut. Siis semmoinen, että sillä on omat säännöt, ja se piutpaut antaa esimerkiksi ihmishengille. Tuo mainio suurvaltahan on murhannut kautta historian valtaansa pönkittääkseen milloin ketäkin, suomalaisiakin esimerkiksi Isonvihan aikana ihan sumeilematta.

Kansainvälisissä yhteykseissä se esiintyy ihan kirkkain silmin ja suunnattomasti hämmästyy sitä kohtaan esitetystä kritiikistä.

Ukraina joutui tällä kertaa tuon suurvallan tuhovimman kohteeksi. Ukraina sinänsä on ollut venäläistyyppinen roistovaltio, mutta kun se alkoi pyrkiä kohti läntistä demokratiaa, joutui heti sodan kohteeksi. On ollut sitä jo kahdeksan vuotta, enemmälti kuluvan vuoden helmikuusta lähtien.

Venäjä siis pitää pahana sen, että valtiossa voi esiintyä erilaisia mielipiteitä. Esimerkiksi meillä Suomessa viimeksi oli poliittisia vankeja silloin, kun maamme oli liitossa natsi-Saksan kanssa. Vai olisiko nuo sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä tuomion saaneet olleet niitä?

Yksinkertainen oikeistohan vaati Neuvostoliiton hajottua totuuskomissiota ns. rähmälläolovuosista osoittaen oman naurettavuutensa.

Minun mielestäni vuoden 2022 opetus on tämä:
Venäjän kanssa ei tule ryhtyä mihinkään kauppoihin, joiden myötä tuo terroristivaltio voi asettaa mitään pakotteita. Silti Venäjä on naapurimaamme, ja meidän pitää tulla sen kanssa jotenkin toimeen. Niinpä jonkinlainen kulttuurivaihto on ihan suositeltavaa. Kuorot, kansantanssiryhmät ja sen sellaiset olkoot edelleenkin ihan tervetulleet. Mariinski-teatteri voi hyvin vierailla. Kirjailijakonferensseja voi olla, jos se kirjailijoille käy.

Mutta ei mitään sitoutumista esimerkiksi energiaan. Silläkin uhalla, että nyt maksan dieselistä enemmän kuin bensalla ajavat, ja vielä dieselveronkin. Mutta minkään sortin riippuvuutta terroristivaltiosta ei ole sopivaa saattaa aikaiseksi.

Soittokaveri

Odoteltiin hermostuneina rumpalia, keikan piti alkaa vartin päästä. Sieltä se lopulta tuli, ja jo päälle päin näkyi, ettei kunto ollut häävi. Takana oli varmasti päivä juopottelua, ja puhe sammalsi.

Sanottiin Jamin kanssa, että tämä on nyt tässä. Ne uudenvuoden keikat, mitkä on sovittu, hoidetaan. Paikan omistaja oli vihainen. Sanoi, että on ihan hilkulla, ettei laita meitä kesken illan lähtemään.  Soitettiin kuitenkin, ja se meni olosuhteisiin nähden tyydyttävästi.

Harmitti vietävästi. Oltiin tutustuttu rumpalin kanssa paria vuotta aiemmin, ja muistan edelleen kirkkaasti hänen hyvät puolensa. Mutta tuon illan jälkeen bändi ei voinut enää mitenkään jatkaa. Minulle ja Jamille se oli periaatekysymys.

***

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki Susun blogiin.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

Kun Matti kyllästyi

Ainakin me iälle ehtineet muistamme hölmöläiset, jolle on esikuvia myös muualla maailmassa kerrotuissa kansansaduissa, ainakin brittiläisissä Wise Men of Gotham- tarinoissa. Hölmöläiset ovat humoristisen hölmöjä, joskin itseään viisaina pitäviä. Hölmöläiskertomuksissa paikalle sattunut Matti koetti hieman kyseenalaistaa hölmöläisten edesottamuksia, mutta tuloksethan olivat kerta toisensa jälkeen vähintäänkin kyseenalaisia.

Esimerkki: Hölmöläiset rakensivat uuden pirtin, mutta innostuksissaan jättivät siitä ikkunat pois. Pirtti oli pimeä, ja hölmöläiset keksivät, että kannetaanpas säkeillä valoa pimeään. Harkitseva Matti tuli paikalle, ja ihmetteli, että mitä te oikein teette. Kuultuaan, että hölmöläiset kantavat säkeillä valoa sisään tupaansa, otti Matti kirveen ja hakkasi seinään ikkuna-aukon, ja hölmöläiset ihastuivat. He halusivat valoa aina vain lisää, ja hakkasivat lisää yhä suurempia ikkuna-aukkoja, ja lopulta uusi, hieno pirtti luhistui.

Näyttää siltä, että Matti on lopulta kyllästynyt hölmöläisiin, ja mennyt jonnekin muualle päin, ja hölmöläiset ovat saaneet touhuta suhteellisen vapaasti, toistensa aina vain hullunkurisempia temppuja ihastellen ja naurussa suin kalliiksi tulleet törttöilyt maksaen.

Tahdonpa nyt käydä kertomaan uuden hölmöläissadun.

Hölmöläiset ja sähkölaitos

Sähkö oli lopulta tullut hölmöläistenkin ulottuville. He olivat niin ihastuneita kaikkeen vaivattomuuteen, että saman tien purkivat tuvistaan uunit ja muut tulisijat. Se kävi hyvin päinsä, kun Matti oli heihin jo aikapäiviä sitten pohjattomasti kyllästynyt, eikä enää vaivautunut Hölmölän ohi menemäänkään. Niin monta kertaa hänen viisaat neuvonsa tulleet otetuksi jälleen kerran hölmöläismäisesti, ja hölmöläiset olivat saattaneet itsensä entistä pahempaan pulaan. Matti oli nähnyt turhan turhaksi, ja etäältä katseli välillä päätänsä puistellen heidän edesottamuksiaan.

Matti oli ihmeellisellä sinnillä jaksanut yhä uudelleen ja uudelleen neuvoa hölmöläisiä, ja kaikesta toheloinnista huolimatta Hölmölästä oli tullut yli sadan vuoden sitkeän yrittämisen myötä nykyaikainen ja melkoisen hyvin hoidettukin kylä. Mutta Matti kävi vanhaksi 1980- luvun loppupuolella, ja hänen viisauttaan kadehtinut ja mielestään fiksumpi herra M. Arkkina sai tilaisuutensa.

Hyvinkin kolme vuosikymmentä oli M. Arkkina neuvonut hölmöläisiä, ja niin oli vaivoja ja opinhakua säästämättä alkeellisesta kansakoulusta monipuoliseksi ja kattavaksi järjestelmäksi kauniisti kasvatettu koululaitos saatu tuhottua. M. Arkkinan neuvosta myös kirjastoja suljettiin ja hävitettiin, ja ihastuksen huuto kaikui hölmöläisten suista.

Kerran taas hölmöläiset tunsivat tarvetta uudistaa asioita. He olivat saaneet sähkön aivan viimeisten joukossa, olivat rakentaneet monen hölmöläiskylän yhteispelillä voima- ja sähkölaitoksia, jotka toimivat sillä periaatteella, että kustannukset katetaan, ja jää vähän viivan alle säästöön, että voidaan sitten huoltaa ja ylläpitää sähköverkkoa. M. Arkkinaa moinen järjestys suututti, ja hän mietti, millä saisi hölmöläiset jekutettua hänelle edullisemmaksi.

M.Arkkina alkoi puhella laveasti, julkaista sanomalehdissä kirjoituksia, osallistumaan television ja radion ajankohtaisohjelmiin, ja esitti omat vaihtoehtoiset faktansa: yhteisomistus on sosialismia, kommunismia, ja luo vain loiseläjiä. Katsokaa vaikka. Sähkölaitosten jannut saattavat istua huoltoaseman baarissa kahvilla kello 12.49, vaikka lounastunti on päättynyt jo kello 11.59. Yksityistäkää hyvät hölmöläiset, myykää ne yhtiöille, jotka ottavat läskit pois, ja tehostavat toimia.

Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat nyökyttelivät tyytyväisinä, sillä hölmöläiset uskoivat M.Arkkinan puheet, jotkut vähän harkitsivat, mutta kun asiaa sitkeästi vuosikymmenen verran juntattiin, niin hölmöläiset möivät kylien yhteiset voimalaitokset Pörssiyhtiölle, ja saivat rahoilla hienon, uuden kylätalon. Pörssiyhtiön toimitusjohtaja yksissä juhlissa istui hirveästi juovuksissa ja hilpeällä tuulella ja siteerasi Maiju Lassilan Jönni Lumperia: ”Joit myrkyn! Myrkyn joit!”, ja nauroi vieterinsä loppuun. Hänen kaverinaan istuneet omistajat hykertelivät käsiään.

M. Arkkina löi vielä paremmaksi, mitäs kun ei ollut Matti järkeä kenellekään puhumassa. Oli niin, että hölmölän ja muiden vastaavien kylien sähköt oli saatu koko valtakunnan laajuisiksi, ja hölmöläisillä oli vankka edustus myös siellä. He möivät koko sähköverkon yksityisten pörssiyhtiöiden ylläpidettäväksi. Kaupanpäällisiksi möivät vielä tietoverkotkin vieraalle vallalle, eivät tulleet ajatelleeksi sitä, että siellä oli armeijan ja poliisinkin tiedonsiirto… M. Arkkinaa moinen pikkujuttu ei haitannut, sillä rahaa liikkui reilusti, ja vielä oli kaikkia maailman hölmöläisiä jekuttamaan keksitty Sähköpooli, joka määräsi tunneittain sähkön hinnan kalleimman mukaan.

Hölmöläisistä yksikään ei värähtänytkään uutisen kuullessaan, ja jos värähtikin tai varoitti, hänet saatiin vaiennettua sanomalla häntä sosialistiksi.

Syystalvella 2022 hölmöläiset alkoivat ihmetellä, miksi sähkö on niin kallista.

Kukaan ei muistanut, että vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten oli ollut se Matti, mutta hänestä ei oltu puhuttu sen jälkeen, kun hän matkusti pois neuvomasta, eikä kukaan häntä muistanut.

Hölmöläiset sylkäisivät peukaloonsa, avasivat kukkaronsa ja luovuttivat nurisematta sen sisällön M. Arkkinan heille esittelemille huijareille.

Ja se aikanaan sähkölaitoksen myynnistä saaduilla rahoilla rakennettu hieno kylätalo oli rapistunut, ja siellä oli sisäilmassa homeitiöitä niin paljon, että se pitäisi nyt – tietenkin hölmöläisten omalla kustannuksella – purkaa.

Sen pituinen se.

Niukkuuspeli

-Sano joku luku
– 8
– 9. Hävisitpä niukasti

Tällainen oli lapsuuteni harmiton niukkuuspeli, jonka toimivuuskin oli niukka: täsmälleen yksi kerta, tai sitten toisto alkoi tuoda jotain mustan huumorin tapaista hauskuutta.

Elämäni toinen niukkuuspeli alkoi tuossa vuoden 1990 tienoilla, tai vähän aiemmin. Se niukkuuspeli oli sen miettimistä, että maksetaanko auton vakuutusmaksu vai ostetaanko ruokaa. 1980- luvulla hankittuja ylellisyystuotteita, kuten televisio, putosi taloudesta pois sitä mukaa kuin ne vikaantuivat. Hirveät velat päällä, omaisuus myyty ja työttömyys samaan aikaan. Jotenkin siitä selvittiin.

Nyt on alkanut, reilut puoli vuotta jo kestänyt, kolmas niukkuuspeli, ainakin näin aluksi sentään maltillisempi kuin tuo edellinen. Meidän koti lämpenee sähköllä, joka maksaa tällä erää siirtoineen ja sähköveroineen siinä kolmenkymmenen sentin kieppeille kilowattitunnilta, ja sitten vielä kuukausimaksuja parit kympit päälle. Joulukuun alusta taitaa maksaa jo viisikymmentä senttiä kilowattitunnilta, ja ne maksut päälle. Viime joulukuun sähkönkäytöllä tulevan joulukuun lasku, siis energia ja siirto ja verot ja kuukausimaksut, olisi noin seitsemänsataa euroa.

Kyllähän tässä ratkaisuja miettii…

Eilen soittelin tutulle sähkömiehelle, ja tiedustelin, paljonko maksaisi sellaiset sähkötyöt, että jollain systeemillä ohjattaisiin lämmitys toimimaan vain silloin, kun sähkö on kohtuuhintaista. Sehän tarkoittaa sitä, että pitää siirtyä siihen ylen kammoksumaani pörssisähköön. Minä kun olen turvallisuushakuinen ja markkinakammoinen. No, joulukuun hinnoilla tuo työ maksaisi itsensä takaisin parissa kuukaudessa, sikäli kun se saakelin pörssisähkö sitten olisi jossain kohdassa halpaa.

Velimiehellä on asiat paremmin. Kodissansa kun on sekä puilla lämpenevä keskuslämmityskattila, aurinkoisena aikana varaajan lämmittää aurinkopaneeli, ja kaiken kukkuraksi tuvassa on kunnollinen leivinuuni. Mies on harrastanut koko talossa asumisensa ajan polttopuun keräystä siltä pieneltä metsäpläntiltä, minkä isoisä sotien jälkeen sai ostaa. Näihin saakka on velipojan harrastusta kummeksuttu ja sille on naureksittukin, vaan tänä syksynä on puolestaan puupinomies naureskellut niille, jotka takavuosina ilkkuivat…
Talonsa on haja-asutusalueella, joten kun kuivaa puuta polttaa ja päältä sytyttää, eivät hiukkaspäästöt ole haitalliset. Puunpolttoahan on pidetty nyt suurena ympäristöhaittana, minä kyllä ajattelen, että jos verrataan näin Suomen oloissa menneisiin aikoihin, niin kyllähän ne päästöt on pienentyneet ihan radikaalisti. Ei ole enää suoraan ulos horottavia avotakkoja, tulisijoja on kehitetty tarkemmin puun polttaviksi, ja ainakin tässä mainittu henkilö polttaa pesissään vain ensiluokkaista ja kuivaa puuta.

Mutta minä. Minun kai pitää miettiä, että mistä minä sen viisi-kuusisataa säästän.

Ja kiroilen sitä Putleria ja sitten ennenkaikkea sitä hulluutta, haitallista uskonhuumaa mikä 1980- luvun lopulta lähtien sai aikaiseksi sen, että nämä energiahommat tehtiin yksityiseksi liiketoiminnaksi.