Tänä(kin) aamuna tuli jostain uutissyötteestä eteeni juttu, jonka oli kai saattanut liikkeelle joku tv-ohjelma nuorista miehistä, jotka ei oikei löydä elämälleen suuntaa, vaan jättäytyvät sosiaalitukien varaan. Ymmärrys tuntuu olevan se, että maamme sosiaaliturva on niin hyvä, ettei nuorukaisen välttämättä kannata yrittää, vaan jäädä tukien varaan elelemään.
Muistelen muutaman tuttavan, jonka tiedän olevan antaumuksellisesti nykyisen valtionvarainministerin puoluetta, sanovan, että mitään tekemättä elää ihan hyvin, ihan mukavasti.
Tavallaan, joo. Mutta silti näissä paapomispuheissa ja sosiaalitukien suuruuden arvosteluissa ollaan silti vähän hakoteillä.
Onko koskaan tullut mieleen pohtia, että mikä on se seikka, mikä saa jotkut pudokkaiksi? Ne sosialituetko?
No miksi sitten esimerkiksi allekirjoittanut pyrki koko ajan töihin, suostui tekemään puoli vuosikymmentä töitä jopa ala-arvoisella palkalla, ja sitten sinnitteli nykyiseen asemaan, joka ei ole sen vahvempi kuin mikään muukaan: yksi pikku muutos, ja se on tipotiessään. Sitten on etsittävä uusi, jos vielä jaksaa.
Mielestäni villakoiran ydin on siinä, että miksi ei nähdä pyrkimystä omavaraiseen elämään tavoiteltavana? Miksi joku sinnittelee, käy surkealla palkalla puhelinmyyntifirmassa tai marketin kassalla? Miksi joku toinen jää suosiolla roikkumaan tuille tekemättä mitään, kun toiset tekevät töitä ja joutuvat silti elämään tuilla.
Luulen, että parempiosaiset nyt missaavat jotain. En minäkään sitä viisastenkiveä tiedä. Sen vain tiedän, etten ollut koskaan tyytyväinen tukiin, ja jätin niitä huonoina vuosina hakemattakin, jos jotenkin sain vain sinniteltyä ilman. Olen aina ollut sitä mieltä, että töissä pitää käydä, ja että työstä pitää saada semmoinen palkka, että sillä tulee toimeen.
Vuoden 2003 alusta olen tullut palkallani toimeen. Ellen olisi saanut tätä paikkaa, josta saan ent. ministeri Laura Rädyn mukaan palkkaa, jollaista ei juuri kukaan saa (siis niin pientä), saattaisin hyvinkin olla siellä makailijoitten joukossa.
Mikä saa ihmisen yrittämään? Mikä saa kehittämään itseään, hankkiutumaan kilpailuun paikasta vähän vihreämmällä oksalla, etsiytymään aidan toiselle puolelle, jossa ruoho on vihreämpää?
Se, että kokee mahdolliseksi saada säällinen toimeentulo. Selvää on, että suuri osa joutuu tyytymään siihen Laura Rädyn ali-ihmispalkkaluokkaan, mutta on se huikeasti parempi kuin mitkään sosiaalituet.
Pikkuisen voisivat parempiosaisetkin miettiä, ennenkuin laukovat näitä liian suuria sosiaalitukiaan. Siltojen allako pudokkaiden pitäisi asua, sekö olisi hyvä? Asunnottomuusko saisi ihmisen yrittämään ja menemään vaikka lähimarketin kassalle ja hyllyjä täyttämään? Sillä tästä vuokran maksamisesta ja minimiruokarahan antamisesta tulee se 1100 euroa kuukaudessa pääkaupunkiseudulla, jota nämä parempiosaiset kauhistelevat.
Silti, ei ne parempiosaisetkaan ihan kokonaan väärässä ole. Kyllä, työllä ihmisen pitäisi elää. Mutta muistakoot, että kaikki eivät keksi ruutia ja kaikista ei ole yrittäjiksi eikä puhelinmyyjiksi. Ennen muinoin vähemmän yritteliäs meni raksalle, tehtaisiin tai johonkin töihin, ja sinnitteli palkallaan jotenkin, ehkä sai asumistukea. Yritteliäs opiskeli, kehitti itseään, pyrki eteenpäin, kuten nytkin. Ja pärjäsi, ellei sattunut epäonnistumaan.
Sitä en kyllä käsitä, että joku kahdehtii sosiaali- ja työttömyystukien varassa eläviä. Voin omasta kokemuksesta kertoa, ettei siinä ole mitään kadehdittavaa. Elämä ei totisesti ole mukavaa, ei ole varaa syödä terveellisesti. No niin, nyt parempiosainen huudahtaa, että ihmeesti on kuitenkin varaa alkoholiin ja huumeisiin. No, ei niistä tuista kyllä niihin varaa ole, että jollain muulla konstilla on ne rahat tienattava. Olisiko rikoksilla tai niin edelleen?
En tiedä vastausta tähän pulmaan. Mutta en ihan purematta niele parempiosaisten kirjoitteluja ja moralisointeja, kun olen joskus siellä huonommalla puolella ollut.
En malta olla söhäisemättä. On nimittäin yksi sellainen hallitus ollut maassamme, joka hankaloitti todella paljon työhaluisen työttömän elämää. Se oli Esko Ahon hallitus, joka teki tuilla eläjille sellaisen olosuhteen, että työn vastaanottamista piti tosissaan harkita. Onko tässä järkeä vai ei.
Kaikista hulluinta on se, että vaikka nykyinen hallitus poisti sen aktiivimallin, ei ole nykyisestä eikä tässä välissä olleista aikaisemmista ollut kellään tahtoa poistaa älytöntä soviteltua päivärahaa. Sehän hyödytti asiansa hyvin hoitaneita, mutta vaikeutti ennestään vaikeassa tilanteen olevan haluja ja mahdollisuuksia ottaa vastaan lyhytaikainen työ. Että tavallaan, parempiosaiset, itse tämän aiheutitte, itse tämän provosoitte. Ei muutu muuksi.
Äijäblogi IV 