Tällä viikolla saatiin uutinen The Allman Brothers Bandin kitaristin Dickey Bettsin kuolemasta 80- vuotiaana, hänellä oli rakastava perhe ympärillään lähdön hetkellä.

Varmaan joku muu muistaa hänet lauantaiklassikoissa, minä muistan kahta paljon aiemmin lähtenyttä.

Neil Youngin bändi Crazy Horse on ollut mukana artistin uralla pitkään. 1970- luvulla toisena kitaristina oli Danny Whitten (1948-1972). Danny Whitten kuoli heroiinin yliannostukseen. Heroiiniin kitaristi-laulaja turvautui reuman ja nivelrikon kipulääkkeenä, ja Neil käytännössä heitti hänet ulos bändistä – kun muuta mahdollisuutta ei ollut.

Sitten kun Danny Whitten kuoli yliannostukseen, Neil Young koki olevansa vastuussa kaverinsa kuolemasta. Trauma näkyi levyn kannessa, lavalla oli soittimet ja vahvistimet, Whitteninkin kohdalla soittaja vain puuttui. Tällä levyllä toisena kitaristina on Nils Lofgren.

Lukiolaispoikana sain kerran taas muutaman kympin rahaa käytettäväksi, ja tietysti aloin selata Jyväskylän Askon ja Kauppari 26:n levylaareja. Radiosta olin juuri kuullut Neil Youngin Zuma – albumilta kappaletta Looking for Love, ja päätin ostaa seuraavaksi levykseni jotain Neil Youngia.

Laarissa oli mustakantinen Tonight’s the Night, ja jo silloin ymmärsin, että kyseessä on surutyö, Neil Young suri sekä Danny Whitteniä että roudariaan Bruce Berrya, jotka kumpikin kuolivat heroiinin yliannostukseen.

Sellaista se siihen aikaan oli. Monet rokkarit ja heidän lähipiirinsä olivat huumeriippuvaisia. Kiertue- elämä, herkkä luonteenlaatu ja muut paineet ajoivat käyttämään tuhoavia päihteitä.

Neil Youngin albumilla Tonight’s the Night on yksi Danny Whitenin laulama kappale, Come on Baby, let’s go Downtown, joka taitaa kertoa päihteen hankinnasta.

Tämä on jotenkin traagisen puhutteleva juttu. En ole koskaan hyväksynyt tai kannattanut huumeiden käyttöä, enkä ole alkoholia kummempaa päihdettä kokeillut. Tekonivelleikkaukseen saamani opiaatit olen jättänyt mielelläni kuurin loputtua.

Tämä kappale kertoo siis siitä, miten tämä kova maailma on joillekin herkemmille niin rankka paikka, ettei siitä selviä ilman kovia huumeita. Kerrottuna riippuvaisen näkökulmasta.

Lisää klassikoita löytyy täältä

7 kommenttia artikkeliin ”Saturday Classics: Come on baby, let’s go Downtown

    1. Soitto on suruista tehty, murehista muovaeltu, tietää Lönnrotin kokoama Kanteletar kertoa. Mikä lie siinä, että koskettavin säveltaide ihan varhaisesta kirkkomusiikista lähtien kumpuaa ristiriidoista ja ongelmista?

      Tykkää

    1. Meinasin vastata Susupetalille että ei ole kukaan koskaan soittanut, kunnes jostain kaivautui mieleen muutama vuosi sitten soittamani ’Statesboro Blues’. Joka tosin on Blind Willie Tellin biisi vuodelta 1928. Allmanit tekivät kelpo version siitä.

      Liked by 2 people

  1. Tämä on komea biisi! Surullinen, mutta komea! Whittenin tuotannosta paremmin ehkä tunnistan Grazy Horsen I Don’t Want to Talk About It -biisin ja senkin paremmin Rod Stewartin esittämänä. Täytyypä perehtyä tarkemmin.

    Tykkää

Jätä kommentti