Lue enemmän, luulet vähemmän. Näinhän luki kirjastojen seinille ripustetuissa julisteissa 1970 – luvulla. Sen verran on tuo aika jälkiään jättänyt, että älylaitteiden käytöstä huolimatta aina aika ajoin tartun kirjaan, välillä e-kirjaan, joskus oikein kunnon paperiseenkin.

Sain tänään loppuun Riina Tanskasen (s. 1998) ja Samu Kuopan (s.1995) teoksen ”Kapitalismin suuri illuusio”, ja on pakko myöntää, että koin monia samanmielisiä hetkiä kirjoittajien kanssa.

Siis hetkinen. Eikös nämä ole niitä wokeja, joita pitäisi kavahtaa? Ja sana ”kapitalismi”, eikö sitä käytä vain jotkut änkyräkommarit, jotka haluaa sinne ihanne- Siperiaansa?
Mutta eikös me olla luettu vain lehdistä, toimittajien suodattamana wokeista, näistä hassuista Afrikan tähti- ja muista jutuista?

Sopivasti sain koejakson erästä lukemattoman monista e-kirjapalveluista, ja vaikka ennen vanhaan sanottuna kalkkis, nykyään sanottuna boomeri olenkin, otin luettavaksi ja katso, se tempaisi mukaansa! Mitään varsinaisesti uuttahan eivät nämä nuoret esille tuo, sillä moni on jo ennen heitä kritisoinut kovaa kapitalismia, vaikkapa suurmestari Pentti Haanpää jo satakunta vuotta sitten, silloisesta maailmanmenosta ja terminologiasta käsin tietysti, mutta perustieto on sama: varallisuus kertyy vain harvojen käsiin, ja se, jolla on myytävää ja omaisuutta vain työtaitonsa, on kuluerä, tuotannontekijä, jolle etsitään vimmaisesti halvempaa vaihtoehtoa.

Mutta nämä nuoret ihan normaalilla asiatyylillä osoittavat oikein lähdeviitteiden kanssa, missä tässä ”vapaassa markkinataloudessa”, jota taitavat jossain kohdassa nimittää jopa ”markkinatalouskommunismiksi” tai vastaavaksi, mättää. Siis tavallisen ihmisen, ei niiden harvojen kannalta. Mehän olemme käännytetyt niiden harvojen kannalle tässä viime vuosikymmeninä, lähetystyö on ollut muinaista miekkalähetystä voimallisempaa ja tehokkaampaa…

Jälleen kerran muistutetaan siitä tosiasiasta, että lännen ylenpalttinen vauraus on hankittu orjatyöllä, ja sitä ylläpidetään orjatyöllä tai siihen verrattavalla järjestelmällä.

Erityisen voimakkaasti nyökyttelin, kun alustataloutta (Wolt, Foodora, Uber jne) riisuttiin naamioista paljaaksi ja osoitettiin halpamaiseksi hyväksikäytöksi. Niinpä. Vähänkö on lehdissä kirjoitettu ruokalähettien tai Uber- kuskien huonoista ansioista, pakkoyrittäjyydestä ja satumaisen rikkaan ”työnantajan” täydellisestä piittaamattomuudesta, jos sattuu liukastumaan ja nyrjäyttämään nilkkansa, tai auto hajoaa ja siitä, että vaikka kuinka raataa, niin saa rahat tuskin elämiseen, kun samaan aikaan vallanpitäjät (ympäri eurooppaa, Thatcherin päivistä lähtien) naukuvat siitä, ettei työnteko kannata, kun sosiaalituet on niin hyvät…

Sillä tällaisia kirjoitan, kun tiedän ihan henkilökohtaisesti. Minä kun olen, meinaan, ennenkin ollut.
Se, että sieltä epäonnistuneen yrittäjyyden jälkeisestä tuilla elävästä työttömästä ja silpputyöläisestä nousin omillani (laajasti ottaen) toimeentulevaksi, ei ole ollenkaan sitkeyteni tai yritteliäisyyteni ansiota, vaan hyvinvointivaltion, jonka ansiosta pystyin kouluttautumaan uuteen kunnon ammattiin, sain vähän alle keskipalkkaisia töitä ja hoidettua asiani kuntoon.

Toisin sanoen oli asia niin, että vaikka olin kuinka yritteliäs ja ahkera, sain vain ajoittain silpputöitä. Se, että hyvinvointivaltio mahdollisti kaltaisilleni vielä ihan aikuisena hankkia koulutuksen uuteen ammattiin, antoi yritteliäisyydelleni ja sinnikkyydelleni pohjan, jota silpputöissä ei yksinkertaisesti ollut.


Hyytävältä tuntuu, kun maan isät ja äidit haluavat niin, että hyvinvointivaltio maksaa vain yhden ammattiin johtavan tutkinnon. Ja jopa niin, että täytettyään 18, ollessaan abiturientti, spes patriae maksaakin tutkintomaksut itse. Karsitaan sosiaaliturvasta, koulutuksesta, sairaanhoidosta ja muusta ”tuottamattomasta”, mutta valtion velka ei pienene. Katso vaikka, miten paljon nykyhallitus ottaa uutta velkaa…


Muuan vähäinen veli kotipaikkakunnaltani sanoi yhdelle parempiosaiselle, joka kahvipöydässä heinänkorjuurupeaman päätteeksi oli messunnut, että kyllä työtä aina on, jos vain sitä tekee. Tähän jo kauan sitten edesmennyt tuttu, että ”Nii, kyllähän työtä aena on. Mutta tienastin kanssa onki sitten jo vähän toinen juttu, kun sitä ei tuppaa olemaan”.

Helsingin ja Hämeen sanomain arviot kirjasta ovat myönteisen oloisia. Kirjapalvelussa arviot jakaantuvat: toiset tykkää, jotkut toiset eivät jaksa, kun on niin vasemmistolaista.
Huomamme siis, että (yksinkertaiselle) kiihkeälle politiikkauskovalle sanat ”vasemmisto” tai ”oikeisto” ym. ovat kategorisia, jos ne ovat vastapuolta, niin esitetyt näkökohdat ovat arvottomia eivätkä anna aihetta edes lukea tekstiä ja vaikka mielessään esittää vastaväitteitä. Luenhan minäkin vastaväitteitä mielessäni esittäen alasvalumisteoriajulistusta miltei viikoittain sanomalehdistä.

No, entä minä itse?
Kirjoitan tätä läppäri sylissäni. On siihen kobolttia Kongosta louhittu, mitä lie muita mineraaleja. Vastasin hetki sitten kännykän soidessa, on se hieno, minusta tietoja amerikkalaisfirmalle välittävä laite orjatyövoimalla jossain vinkuintiassa koottu. Eipä pysty yläpuolelta sanomaan, että koittakaahan porukat olla kunnolla. Että vaikka tässä kapitalismin kritiikkikirjaa suitsutankin, joudun muistamaan yhden nasaretilaisen puusepän ohjetta: Älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi.

Ratkaisu kirjassa käsiteltyyn ongelmaan olisi yhden ainoan sanan sisäistäminen laajasti.

Se sana on kohtuullisuus.
Miten mahtaa käydä, tuleeko kohtuullisuuden aikaa? Ehkä tulee pakkoniukkuus, kun olemme tuhonneet elämän edellytykset maapallolta, kun tänne meidän pohjoiseen lintukotoomme pakkautuu ihmisiä nälkää, hellettä ja kuivuutta pakoon… Vai onko tämä vain dystopiaa, vihervasemmiston bisnesvihamielistä propagandaa?

No, luepa tämä kirja ja jokunen muukin, punnitse niiden kirjojen ajatukset, älä purematta niele, ja muodosta sitten mielipiteesi. Näin ovat nämä tämän päreen alussa mainitut nuoret tehneet. Joku toinen voi tulla ihan toiseen lopputulokseenkin.

Jätä kommentti