Laulumusiikin lumoa

1990-luvun lopulla, ennen kanttorinopintojeni aloittamista Tampereen Konservatoriossa, olin ”valekanttorina” pienessä seurakunnassa, ja saanut vuosia aikaisemmin voimakkaan klassisen musiikin ”herätyksen”. Tuohon aikaan kuuntelin ja ostin ainoastaan taidemusiikkia, klassista. Vallitseva formaatti oli tietysti CD-levy. Napster (muistatteko?) ja Youtube olivat vielä tuntemattomia, Internettiin pääsi hitaalla modeemiyhteydellä, jossain saattoi olla jo alkeellista laajakaistaakin.

Olisiko ollut talvi 1998, eräänä talvi-iltana lähdin 60 km päähän sivutöinäni opettamaan tietokoneen ajokortti-kurssia. Televisiosta tulisi minulle ennestään tuntematon Schubertin laulusarja Winterreise, jonka esittäisivät Tom Krause ja Eero Heinonen. Videot minulla oli, ja ennen lähtöä ajastin ne nauhoittamaan, katsoin, että vhs-kasetti oli alkuun kelattu.

Iltamyöhällä töistä palattuani kelasin nauhan alkuun, tein iltapalaa ja laitoin videon pyörimään… Se oli menoa, kerta kaikkiaan. Siinä hetkessä tajusin ensimmäisen kerran laulajan hommasta jotain oleellista.

Minulla on nykyään Winterreisesta kai jotain 7 levytystä, kaikki todella hyviä. Dietrich Fischer-Dieskau sekä Gerald Mooren että Alfred Brendelin kanssa, Peter Pears/Benjamin Britten, Hermann Prey, Talvela/Gothoni, Hynninen/Gothoni ja Thomas Quasthoff/Daniel Barenboim. Saattaa olla muitakin, mutta nämä nyt nousevat esille.

Winterreise ja sitä edeltänyt Die Schöne Müllerin ovat jänniä teoksia. Müllerin runot ovat itsessään kai melko pinnallisia (en ole runouden tuntija) , nuorenmiehen lemmentuskaa, mutta Schubertin tarttuminen näihin teksteihin tuo niihin uskomattoman paljon syvyyttä ja särmää. Uskon, että Wilhelm Müller muistetaan runoilijana juurikin sen vuoksi, että Frantz Schubert hänen teksteihinsä sävelsi kaksi laulusarjaa.

Winterreisessa on 24 laulua, kokonaisesitys kestää hyvän aikaa toista tuntia.

Valitsin monesta suosikistani tänään soitettavaksi Thomas Quasthoffin ja Daniel Barenboimin version laulusta Auf dem Flusse. Perustelen valintaani:

Tässä toteutuu liedin idea puhtaimmillaan: on laulaja, tarinankertoja ja pianisti. Laulaja kertoo tarinan, ja pianisti kutoo taidokkaan, laulua tukevan kudoksen siihen ympärille.

Joskus pianistista käytetään sanaa ”säestäjä” joka on ainakin kunnon pianisteja kohtaan (ehkä tahattoman) loukkaava ilmaisu. Minä surkeana pianistina voin joskus jotakuta säestääkin, enkä ole moksiskaan, jos joku sanoo minun toimivan säestäjänä, mutta esim. suomalainen huippupianisti Ralf Gothoni kirjoitti kerran, että jos liedissä pianisti on säestäjä, niin laulajasta tulee sitten käyttää nimitystä äänenmuodostaja.

Mutta tässä bassobaritoni Thomas Quasthoff laulaa ja Daniel Barenboim soittaa pianoa.

Schubertin liedit olivat minulle portti klassisen laulumusiikin suurfaniksi. Varoituksen sana: tämä on sitten vasta alkua…