Äijän sävelradio täällä taas, hyvää päivää. Tänään käsittelemme laulumusiikkia.

Joskus 1990- luvulla osui silmiini sanomalehdestä silloisen keihäslegendan haastattelu. Kysyttiin urheilijalta, mitä mieltä hän on oopperasta, ja vastaus kuului: ”Hyi saatana!”.

Olin itsekin sitä mieltä, kun kuulin lajia vain radiosta, ja puutteellisella äänentoistolla. Mutta tultuani klassisen musiikin herätykseen hommasin oopperalevytyksiä, ja aloin vähitellen muuttaa mieltäni. Valmistuttuani Tampereen konservatoriosta kanttoriksi ostin kerran semmoisen cd-boksin oopperamusiikkia, ja kääntymykseni alkoi olla valmis.

Vuodesta 2012 olen enimmäkseen joka kesä ollut mukana Savonlinnan Oopperajuhlilla, ja osallistunut lukuisiin loppuunmyytyihin näytöksiin. Teoksia ovat olleet mm. Brittenin Peter Grimes, Verdin ja Puccinin monetkin oopperat, ja Mozartin Don Giovanni.

Yksi oopperakirjallisuuden hienoimpia hetkiä on Leo Delibesin – 1800- luvulla eläneen pariisilaismuusikon – Lákme- nimisen oopperan niin sanottu Kukkaisduetto. Tuo musiikki soi muuten semmoisessa Tony Scottin ohjaamassa elokuvassa kuin True Romance (1993), jonka oli käsikirjoittanut muuan Quentin Tarantino.

No, Delibesin Lákme käsittelee intialaisen ylimistönaisen ja brittiupseerin suhdetta, ja huonostihan siinä käy: Lákme riistää ristiriitatilanteessa hengen itseltään.

Oopperan hienoimpia hetkiä on ns. Kukkaisduetto, jonka tässä esittävät Anna Netrebko ja Elina Caranca.

2 kommenttia artikkeliin ”Kukkaisnaiset – laulumusiikin riemujuhlaa”

  2. Kävin ensimmäisen kerran opiskeluaikana, esittivät koululla Brittenin Ruuvikierteen. Mutta tosiaankin, vasta tuossa 2000-luvulla toden teolla innostuin.

    Sen verran ooppera tulee hintoihinsa, että enimmän levyiltä sitä nautin. Täältä kun on lähdettävä joko Helsinkiin tai Savonlinnaan, ja jo ajomatkaa yhdelle reissulle tulee hurjat 350-800 kilometriä!

    Vuonna 2006 vein kirkkokuoroni retkelle Tampere-talolle, jossa esitettiin Verdin Otello. Meillä oli paikat aivan edessä. Yksi kuoroni rouvista totesi, että mitenkähän tässä jaksaa sitä kirkumista kuunnella, ja tuntui saavan kannatusta.

    Kun näytös alkoi, lavalle tuli kuoro ja aloitti ”Una vela!”, ja asut olivat oopperan pukuloistoa, niin väki istui monttu auki ihastuksesta. Vielä oli Jorma Hynninen Jagona ja Camilla Nylund Desdemonana… Paluumatkalla ei kukaan puhunut kirkumisesta….

    Tarinan opetus: kannattaa mennä…

    Liked by 1 henkilö

    Vastaus

Jätä kommentti