Äijän sävelradio: Veerti

Veikko Huovisen mainiossa jutussa Oravanmetsästäjän sihteeri metsästäjä Vilho Hunter kysyy sihteeriksi pestaamaltaan Else-Maj Pontoppidanilta, mikä mahtaa olla sihteerin suosikkimusiikkia, ja tämä vastaa: ”Veerti”. Hunter tähän, että onko taiteilijanimi…

Mutta nyt siirrymme Äijän sävelradiossa oopperamusiikin raskaaseen sarjaan. Giuseppe Verdi (1813-1901) sävelsi monenmonta klassikko-oopperaa, joita vielä tänäkin päivänä ahkerasti esitetään. Verdin vastustamattomat melodiat ovat lumonneet jo toistasataa vuotta, ajatelkaamme vaikka Rigoletton ”La donna é mobile” tai ”Caro nome”, jotka monen muun ohella ainakin minun ikäluokkani jokainen ihminen tunnistaa joskus vaikka televisiomainoksissa kuulemikseen. Verdin melodioita on vihelletty ja hyräilty kaduilla, kaikkialla. Ne olivat aikansa megahittejä, ovat osin vieläkin.

Verdin keskeisiä oopperoita on ”Aida”, jota varten olemme joskus vasiten ajaneet Helsinkiin ja yöllä takaisin.

Aida kertoo egyptiläisen sotapäällikön Radameksen ja etiopialaisen kaapatun prinsessa Aidan onnettoman suhteen tarinan. Kolmantena pyöränä on egyptiläinen prinsessa Amneris, joka on myös rakastunut sotapäällikkö Radamekseen, ja huomatessaan jäävänsä toiseksi vangituttaa Radameksen, ja muurauttaa hänet hautaan, jossa on myös Aida, isänsä hylkäämäksi rakkautensa tähden joutunut. Sinne he kuolevat – näinhän oopperoissa aina käy.

Aidassa on montakin herkkupalaa musiikin ja laulun ystäville, tässä soitan nyt Luciano Pavarottin (1935-2007) tulkinnan tolkuttoman vaikeasta Aida- oopperan ensimmäisestä tenoriaariasta ”Celeste Aida”. Vaikeaksi aarian tekee se,että tenori joutuu lähes kylmiltään, aivan 1. näytöksen alkupuolella ilman lämmittelyä todella kovaan koitokseen.

Se on tenorille kuin jalkapallomaalivahdille Maradonan potkaisema rankkari (en tiedä muuta kuuluisaa jalkapalloilijaa kuin Diego Maradona).

Kyllä Luciano sen tällä videolla selvittää…

Sillä vain, että oopperalaulu se on vaativaa. Urheilija voi lopetella nelikymppisenä annettuaan kaiken aikansa urheilulle. Laulaja on antanut kaiken aikansa siihenkin asti, ja kun alkaa kypsyä, antaa vielä enemmän. Tämä on ero urheilijalla ja laulajalla: Urheilija voi löysätä ja alkaa opettaa. Muusikkokin voi alkaa opettaa, mutta ei löysätä, vaan kiristää entistäkin enemmän omaa suoritustaan.

No, ei ehkä ole järkevää rinnastaa urheilua ja muusikkoutta. Se on kuin vertaisi sprinttiä ja loputonta maratonia. Ja toisekseen, minä kun inhoan urheilua, niin vertailu on kaikin puolin epäreilukin…