Äijän Sävelradiosta taas, hyvää keskiviikkopäivää.
Äijä tunnettaneen niipollisena (olen oppinut termin asuessani 1990- luvulla Konnevedellä, ja ”niipollinen” tarkoittaa suunnilleen vaativaa tai pikkutarkkaa) musiikin ystävänä. Tähän saakka olen tuonut ilmi rakkauteni bluesiin, jazziin, klassiseen musiikkiin tai monen laatuiseen rockiin, johon tulen sävelradiossani vielä palaamaan.
Mutta entä suomalainen iskelmämusiikki? Homemuna, kuten Alpo Ruuthin 1950-luvun lopulle sijoittuvassa romaanissa Kämppä, lajia nimitettiin?
No, minä kasvoin kodissa, jossa kuunneltiin päivät pitkät radion Rinnakkaisohjelmaa, ja sellaiset laulut kuin vaikka ”Satumaa” (luulin, että naapurin setä sen lauloi, vaikka se olikin Reijo Taipale) tai vastaavat täyttivät lapsuuteni.
Vuosina 1984-1989 soitin paljon ravintolayhtyeissä, ja iskelmämusiikista tuli tuolloin läheistä.
Tahdon sävelradiossani nostaa nyt esille hyvin korkealle arvostamani suomalaisen iskelmämusiikin tekijän. Juha Vainio (1938-1990) oli enimmältään sanoittaja, ja vielä nykyäänkin, kirkkomuusikkona, laulan tämän tästä hautajaisissa hänen sanoittamaansa laulua ”Mun sydämeni tänne jää”.
Mutta parhaimmillaan Junnu oli laulelmatyyppisissä säveltämissään ja sanoittamissaan lauluissa, joita on kymmeniä. Yksi minuun vaikuttaneimmista on valssi ”Kotkan poikii ilman siipii”, mestarin myöhäiskauden tuotantoa.
Juha Vainio tavoitti aina välillä jotain olennaista tavallisen suomalaisen sielunmaisemasta.
Äijäblogi IV 
Uskotkos Äijä, että kun luin tämän päivityksen otsikon, niin jostain mieleni sopukoista putkahti mieleen, että ”Äijä varmaan kirjoittaa Juha ”Watt” Vainiosta 😄
En tiedä mistä moinen ajatus mieleen, ehkä jotain tekemistä oli sillä, kun lauantai-iltana kuuntelin Aito Iskelmästä Juhannustansseja.
TykkääTykkää
Pöllö… Junnu oli kyllä lajin parhaita. Hän kirjoitti etenkin itselleen sangen hienoja tekstejä…
TykkääTykkää