Huppailureissulla I

Tiistai, 5.7.

Kalle Päätalon kirjoissa on lomamatkalle annettu semmoinen nimi kuin huppailureissu. Sellaisella tässä hiljattain oltiin, ja ihan kotimaan kamaralla ja vähin vesillä pysyteltiin, poistumatta valtakunnan rajojen ulkopuolelle. Maakuntia koluttiin jokunen.

Korona mokoma on moukaroinut miltei jokakesäistä tapaamme vierailla Savonlinnassa, vaan viime talvena sitten mentiin Lippu.fi:n toimipisteeseen niin ärtsyissä aikeissa, että ostetaan liput 7.7. Toscan ensi-iltaan Savonlinnan oopperajuhlille. Eikä jäänyt aikomukseksi, vaan kortteja aikamme vilauteltuamme poistuimme paikalta liput visusti lakkarissa.

Ja niinpä sitä jo tiistaiaamuna hyvissä ajoin aloin punoa auton keulaa kohti itää, ensin ärsästiin Huittisiin, Tampereelle, ja taukoiltiin Korpilahden satamassa. Siitä sitten tekomaisemia ulkosyrjältä sivuten Hankasalmelle, Pieksämäelle ja Heinävedellä sitten tökkäännyttiin hetkeksi jaloittelemaan. Heinävedeltä sitten Enonkosken kirkkorantaan, jossa on matkailuyrityksen hyyrykanoottien vesillelaskupaikka. Meillä oli hyyrätty intiaanikanootti yhdeksi vuorokaudeksi, ja niinpä kellautimme hyyrykanootin oikeinpäin, nosteltiin eväät ja vedenpitävästi pakatut majoitteet kyytiin, haettiin vajasta vielä melat, kartta ja pelastusliivit ja vajan seinustalta kelluva tynnyri, johon sujautimme vuorokauden eväät, ja sittenpä vain kanootin kapean kyytiin ja alettiin meloskella melko helteisessä tiistai-iltapäivässä.

Rehdin neljänneksen melottua rantauduimme ihmettelemään vanhoja kalliomaalauksia, ja pitihän siinä vähän kuivia eväitäkin puraista. Jatkoimme matkaa, ja oikaisimme kai neljänneksen verran kelkkomalla ensin varusteet ja sitten kanootin yhdestä kapeasta niemen kohdasta. Käännettiin suunnaksi etelä (aiemmin olimme tulleet pohjoiseen), ja vilkuilimme huolekkaina lännen suuntaan, josta sekä ihan aistihavainnon että sääsovellusten perusteella oli tulossa mitä melkoisin ukkosmyrsky, joka kuitenkin vain reunaltaan sipaisisi meidän kulkureittiämme. Sipaisihan se. Siinä määrin, että piti välillä rantautua sadetta pitämään, ja mietimme hyvän aikaa, miten jaksaisimme myrskyävään vastatuuleen vielä rehdin neljänneksen (koko päivän urkko oli vajaa peninkuorma). Eipähän siinä hyvinyt muu kuin yrittää. Suuri oli hämmästyksemme, kun hetken ristiaallokossa punnerrettuamme tuuli olikin myötäinen! Niinpä saavutimme kohtalaisen helposti Suuren Syväniemen, jossa ensin aiomme vain syödä, mutta päätimmekin yöpyä.

Eipähän muuta kuin Trangiaan spriitä säiliöön ja tulet alle, ja vettä kiehumaan. Olimme varanneet mukaan sellaiset retkimuovipussit, tinapaperivahvisteiset, johon lorautetaan joukkoon kiehuvaa vettä, hämmennetään hetki, ja suljetaan pussin suu ja odotellaan vartti. Sittenpä olikin siellä pussissa kertaallen tehtyä, sitten kuivatettua, ja kun se sitten lämpimällä vedellä herätellään henkiin, niin ihan syötävää ruuanromua.

Ja sittenpä vain etsimään leiripaikkaa. Olimme varautuneet matkalle riippumattovarustuksella, joka on sellainen, että alustalla ei niin ole väliä, kunhan on 5-6 metriä toisistaan kasvavia vankkoja puita.

Niinpä kieputtelimme ensin puunhalaajat paikoilleen osapuilleen niin korkealle kuin yletyimme, siihen sitten anikoimme riippumattomme kiinni, ja näin oli majoituksen perusyksikkö kunnossa. Mutta luvassa oli lisää sadetta, joten heti seuraavaksi viritin 3×3 – metrisen vedenpitävän kankaan, tarpin kulmittain – olen havainnut sen toimivaksi systeemiksi. Se laitetaan siten, että niiden samojen puiden väliin viritetään piukalle selkänaru, sitten tehdään narusta noin 4 lenkkiä, jotka sopivalla solmulla saa pysymään siinä selkänarussa kuin pitkänsiiman tapsi pitkässäsiimassa. Kaivelin taskustani neljä hakasta, joilla yhdistin tapsit tarpissa oleviin kiinnityslenkkeihin. Samoin kiinnitin tarpin sivuista muutamalla narulla lenkit joko läheisiin puihin tai telttavaarnojen avulla maahan. Näin minulla oli 9 neliömetrin katos, jonka alle kiireen vilkkaa nostelin muut varusteet, ja hyvä niin, sillä seuraava kuuro tulikin jo samassa. Kuuron kestäessä ujutin riippumaton päälle vetoketjullisen tiheän, ison pussin muotoon ommellun hyttysverkon, jolloin itse riippumatto tuli hyttysiltä suojatuksi. Vielä kiristin hyttysverkon selkänarun hyväksikäyttäen puunhalaajissa olevia lenkkejä. Tämän jälkeen avasin alushuopakäärön, eli underquiltin, untuvatäytteisen sellaisen. Sen leväytin aluksi riippumaton pohjalle ”suulleen”, laitoin sen päihin laitettuihin kiinnikekohtiin kuminauhamaiset kiinnitysnarut, jotka kierrätin hyttysverkon päissä olevien pienten, kiinni kurottavien reikien läpi riippumaton kiinnityskoukkujen läpi niin, että ne kummastakin päästä olivat alushuovan etu-ja takareunoissa kiinni. Nyt kellautin alushuovan riippumaton alapuolelle, ja kiristin niillä kumimaisilla naruilla alushuovan niin, että se roikkui löysästi riippumaton alla osumatta kuitenkaan maahan. Sitten vain untuvamakuupussi sinne, ja kömmin sinne riippumattoon, suljin hyttysverkon vetoketjun, vedin 3 vuodenajan untuvamakuupussin päälleni. Siellä tarkeni! Alhaalapäin se underquilt lämmitti, päältä päin makuupussi, jota oikeastaan käytin puolittain huopana. Sitten vain etsimään sopivaa asentoa, ja sen löydyttyä sitten uni maistuikin. Moni ajattelee, että riippumaton ”banaaniasento” on hankala, mutta kyllä ainakin minä olen ihan miellyttävästi jokusen kerran sellaisessa nukkunut. Välillä tulevat ukkoskuurot ropisivat mukavasti tarppiin, mutta riippumatossa olija pysyi ihan kuivana ja lämpimänä, ja se hyttysverkko, jonka päissä olevat läpivientiaukot olin muistanut anikoida tiukasti kiinni, piti niin hyttyset, paarmat kuin mäkäräiset ulkopuolella. Se on tärkeää, ettei riippumattohommissa nauti alkoholijuomia, ei tippuvaa! Kun ennen makuulle vetäytymistä huolehtii, ettei ole kumpaakaan hätää, niin voi nukkua kahdeksat yhdeksät tunnit ihan huoletta.

Mikäpä nukkuessa: vieressä sokkeloinen Kolovesi, jonne ei moottoriveneillä ole asiaa. Linnut laulavat, laineet liplattavat muutaman metrin päässä. Maha täynnä, vesipullo maassa käden ulottuvilla, kun vain hyttysverkon vetoketjun avaa, ei palele, itikat ei syö, ja on Suomen kesäyö.

Ei pöllömpää.