Neljän päivän retki tasavaltamme kunniotetun presidentin kotiseudulle, osa 3

Nykylääketiede on metkaa ja tehokasta.
Viipymiseni toisena päivänä tuli ortopedi kierrolla, ja sanoi, että tänään aletaan kävellä sauvoilla ja huomenissa kotiin. Minä siihen, että kun siellä ei juuri huomenna ole ketään. Että jos saisi yhden yön ylimääräistä olla.

Fysioterapeutti kävelytti ja venyttelytti, neuvoi oikeanlaisen tavan tehdä harjoituksia. Minkähän takia lääkintavoimistelijasta piti tehdä fysioterapeutti, onko se jotenkin hienompi sana? Vaan niinhän on kirvesmiehetkin talonrakennusalan mekaanikkoja ainakin koulutusoppaissa. Ja toisekseen, eipä tuo ole minulta pois, vaikka heitä fysioterapeutiksikin sanotaan. Hyviä ja päteviä ihmisiä ovat.

Niinpä sitten koitti se päivä, kun riisuin sairaalan vaatteet pois, pukeuduin omiini, ja aloin odotella kotiinkuljetusta. Se tuli aikanaan, ja kuljetti kolme sairaalasta päässyttä potilasta tänne pain, missä muinoin vakkoja kai vientiinkin asti tekivät.

Lehdet on vähintäänkin eri värisiä, tai ne voivat olla jo haravointikunnossakin, kun seuraavan kerran ansiotyö kutsuu. Sen verran kova homma oli tämänkertainen julkisen terveydenhuollon palvelujen käyttäminen.

Siinä sairaalassaoloaikanahan se tapahtui tämä hallituskriisikin ja yhden hallituspuolueen hajoaminen. Siihen en osaa sen kummemmin kantaa ottaa. En suuremmin välitä yhdestäkään hallituspuolueesta sen kummemmin kuin oppositiopuolueistakaan. En menettänyt tässä hallituskriisissä luottamustani poliitikkoihin, sillä eihän sellaista voi menettää, mitä ei ole olemassakaan.

Ihmettelen suuresti, miksi poliitikkoihin pitäisi ”luottaa”. Jokainen ajatteleva ja aikaansa seuraava ihminen ymmärtää, ettei mikään vaalilupaus voi sellaisenaan toteutua, emmehän me diktaattoreita valitse, vaan ihmisiä, jotka joidenkin arvojen pohjalta koettavat toisten kanssa neuvotella, miten tässä kohdassa menetellään.

Oppositiossa on helpompi olla aatteellinen, hallitusvastuussa kuumimmastakin idealistista tulee reaalipoliitikko. Se on varmaan ihan hyvä asia se.

Blogitutun kanssa olen aika lailla samalla linjalla, että kyllä se hallitus kuin hallitus välttää, kunhan sen edustajat eivät öisin kulje hakemassa ihmisiä kuulusteltaviksi tai hakattaviksi.

Vaan hyvä oli hoito tälläkin kertaa esisote- terveydenhuollossa. Henkilökunta Salon aluesairaalassa oli ystävällistä ja osaavaa, leikkaava ortopedi epäilemättä pätevä ammatti-ihminen.

Tässä toivuskellessani kävelin tässä kyynärsauvoineni kylänraitilla, ja vastaan tuli juureva alkuperäiskansan edustaja, jonka kanssa tervehdittiin ja vaihdettiin kuulumiset. Sanoi havaittuaan tilani, että olisi hänenkin mentävä, kyseli, mitä maksoi tämä homma. Olin vähän hölmistynyt, että neljän sairaalapäivän hinnanhan se, olisiko jotain puolitoista sataa, yksityisellekös sinä meinaat. Siellä virolaiset tekee 6000 eurolla, kotimaiset toimijat taitavat olla kalliita.  Ei sanonut yksityiselle olevansa menossa, ja olin yhä enemmän äimänä kysymyksen edessä. Kysyjä kun on talollinen, vähän kuin Hj. Nortamon Meiä dorpp- runossa.

Keskisuomalaisena en aina käsitä näitä sinänsä sydämellisiä ja kilttejä ihmisiä täällä päin. Kerran annoin yhdelle käymään poikenneelle tuttavalle basilikan ja thai-basilikan lehtiä, kun latvoin niitä versoja siinä samalla. Ihastui tuttava makuun, ja kysyi, että minkä hintaisia tämmöisen siemenet ovat. Vastasin, että en tiedä, sillä haen keväisin siemeniä jos jonkinlaisia, enkä ole koskaan katsonut että maksaako pussi euron vai kaksi.

No, tällainen oli siis reissuni tasavaltamme presidentin kotikaupungin sairaalaan. Kotiin tultua oli posti tuonut Susu Petalin uusimman kirjan, josta täten esitän teoksen allekirjoittaneelle lähettäneelle kirjailijalle kauneimmat kiitokset.

Vanhat poikaystävät onkin sitten seuraavan päreeni aihe.

Mukavaa kesää, toivottelen kaikille kuten Kankaanpään Eljas