Aloitan kuten Kurt Vonnegut.
Kuulkaapas:
Maalaisen syksy on kaikkinaisen hyvän talteen laittamista. Vaimo lähti eilen työmatkalle sille vähäiselle paikkakunnalle, jossa tyttärensä asuu, ja josta Tiernapojissa laulamamme Keisari Aleksanteri suuri Suomenmaan teki pääkaupungin vuonna 1812. Eilen ennen paremman puoliskon lähtöä kasasin perheemme nuorimmalle syyskorin: pensaspapuja, porkkanoita, tomaatteja, kurkkuja, kesäkurpitsoita, omenoita kahta lajia, kanttarelleja ja luumuja. Sitten keittelin tomaattisadosta tomaattisosetta, josta eilen laajalti mälkätin.

Tänään kävin läpi suurta digitallenteiden määrää, työhöni liittyvää. Silmieni editse vilisti viidelle vaakaviivalle piirrettyjä pallukoita tai pisteitä, varsia ja muita merkkejä – kävin siis läpi digitoitua nuottiaineistoa. Laitoin net pilveen jonkinlaiseen järjestykseen, tiimimme iloksi ja ylösrakennukseksi. Vastailin puhelimeen, oikein mukava peruskoulunopettaja soitti ja pyyteli basistiksi ja urkuriksi koulukirkkoon, ja helppohan minun oli suostua, kun semmoinen työtehtävä oli osalleni langetettu jo paljon aiemmin. Toisekseen tämä peruskoulunopettaja on oikein hyvä pianisti, ja ilahtui kuullessaan kirkossa olevan kelvollisen pianon entisen kolisevan ja kalisevan sähköpianon sijaan.

Sain työt tehtyä hyvissä ajoin sitä hetkeä, kun kaikki kellon viisarit osoittavat zeniittiin – olin noussut aamulla varhain ylös. Pohjanmaan murteella muuten aikaisin aamulla sanotaan kuulemma ”varahi”. Murteita fanittavana ilahdun kaikista murteellisista ilmaisuista. Kotoisella keskisuomellani ilmaisu olisi kai ”het oamusta”.

Vaimo vainteli reissuun lähtiessään, että mitä jos tekisit ukkoseni luumu-omenahilloa. Olenhan minä sitä ennenkin tehnyt. Aiemmin tein sitä siten, että leikkasin luumut ”ympäri” ja heitin kiven kuuseen, ja laitoin varsinaisen hedelmäosuuden kattilaan, ja sitten sinne saman verran omenaa meidän ”kaksivärisestä” puusta, ja keitin ja soseutin ja laitoin tavaran jääpalapusseihin. Nyt päätin tehdä eri tavalla.

Täytin suuren kattilan puoliksi ”ympärileikatuilla” luumuilla sekä kuorituilla ja paloitelluilla omenoilla. Tavaraa oli yhteensä 2,8 kiloa! Sai siinä kotimurteella sanottuna ”naplata” parisen tuntia, mutta oli kyllä voittajaolo, kun laitoin seokseni kiehumaan. Hedelmien kiehuttua reilut 10 minuuttia soseutin ne Bamixilla, lisäsin keitokseen vähän kokeillen hillosokeria, maistellen, milloin seos olisi sopivan makuista. Keitoksen kiehuttua toiset kymmenen minuuttia maistoin, ja hyvää oli. Päätin vielä tehdä ns. hillotestin, eli laitoin kahvileipälautaselle teelusikalla levittäen tuota hilloa, ja lykkäsin tassin hetkeksi jääkaappiin. Muutaman minuutin odotettuani otin lautasen pois jääkaapista, ja pyyhkäisin teelusikalla ”hilloraitani” poikki, ja hillo jäi molemmin puolin lusikan viiltämää ”vakoa” kokoon. Maistuikin hyvältä.

Hieman aiemmin olin laittanut riittävän määrän lasipurkkeja uuniin noin 120 asteen lämpötilaan, sekä niiden kannet kiehuvaa vettä sisältävään kattilaan liedelle. Ammensin kuumennetut lasipurkit täyteen tätä keitostani, otin kiehuvasta vedestä sopivan kannen ja väänsin kiinni. Tällä tavoin, kun purkki on jäähtynyt, on purkin sisälle sisällön jäähtyessä kehkeytynyt tyhjiö, joka imaisee kannet todella tiukkaan kiinni! Samaan tapaan säilön kaiken sen, mikä keitetään. Niin kuin vaikka eilisen tomaattisoseen tai vaikka omenachutneyn, jota myös jokin aika sitten tein.

Vein purkit ulos jäähtymään, ja viimeistään aamulla ne ovat sellaisia, että kannet ovat pienellä lommolla alaspäin, kertoen siitä, että seoksen jäähtyessä on myös purkkiin jäänyt ilmavähä vähentynyt, ja sinne on muodostunut ainakin osittainen tyhjiö. Näitä purkkeja kun myöhemmin aukoo, joutuu joskus veitsellä longottamaan reunaa siten, että tyhjiö pääsee täyttymään ilmalla. Silloin kuuluu lommon oietessa pieni rapsahdus, ja kannen voi kiertää auki.

Huomenna työt on illassa. Ehkäpä vaimoni kehotuksen mukaan kerään pensaspavuista sadon talteen, ja kypsennän palot höyrytyskattilassa, paloittelen ja pussitan ja jäähdytän. Se kun pensaspapu on oivallinen lisä vaikka talviseen jauheliha- sienikastikkeeseen tai vaikka puhtaan vegaaniseenkin ruokaan. Minulle kun vegaaninenkin ruoka silloin tällöin käy, vaikken vegaani olekaan. Pärjään hyvin kasvisruualla, muinaisella Intian matkalla helposti kaksi viikkoa. Ja puutarhamme kaikkinainen runsaus kesäkurpitsoineen, porkkanoineen, papuineen, kurkkuineen ja tomaatteineen lyö vain löylyä. Kyllä niillä elää.

Muuan sukulaismies sanoi vakaumuksen syvällä rintaäänellä tästä vuodenajasta: ”Nyt ihminen ellää vaikka metän roskilla”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s