Tapaninpäivänä 2002 soitin Puukirkon viimeisen jumalanpalveluksen. Olin viihtynyt Puukirkkoseurakunnassa hyvin, ihan toimeentulon vuoksi jouduin hakemaan ja sain paikan varsinaissuomalaisesta seurakunnasta. Pyysin Puukirkkoseurakunnan kirkkoherralta luvan, ja sen myös sain, että saan lukea tapaninpäivänä Herran siunauksen lukupulpetista Puukirkkoseurakunnan paikalle vaivautuneille. Luin sen keuhkoputkentulehduksen käheyttäessä ääntäni, ja liikutuskin vaivasi. Minun oli ollut hyvä olla siellä, köyhyyttä lukuun ottamatta. Edelliskesänä äitivainaa kauhistui, kun minulla ei ollut ehjiä kirkkokenkiä. Onneksi äiti ehti nähdä sen, että oli.

Tasan 20 vuotta sitten illalla olin pakannut osan tavaroistani isäni kaverilta lainattuun katettuun peräkärryyn. Olin sopinut paikkakunnan kauppiaan kanssa pakettiauton lainasta, saisin sen seuraavana aamuna kaupan pihalta. Kauppias luotti minuun niin paljon, että sovin maksavani joulukuun ruokaostokset sitten, kun olen päässyt uuteen paikkaan ja saan ensimmäisen tilin, sekä pakettiauton vuokran, joksi kauppias ilmoitti viisikymmentä euroa. Maksoin ruokavelkani ja pakettiauton vuokran saatuani ensimmäisen tilin uudesta paikastani.

Kävin Puukirkossa vielä katsomassa paikat. Tutut Heinrich-urut jäivät jäljiltäni kieliäänikerroiltaan vireessä olevana, ja kostutin vettä täynnä seuraajani vastuulle. Kotiin kävellessä poikkesin ensin hakemassa käkikellon ystävän luota, sitten poikkesin Lentäjän ja vaimonsa luona, he istuivat pianon ääressä, Lentäjällä viulu kädessä. Hain nokkahuiluni pois, ja sain Lentäjän rouvalta lähtöhalauksen. Minulla oli keuhkoputken tulehdus, ja Lentäjän rouva laittoi käteeni pussin, jossa oli antibiootteja keuhkoputken tulehdukseen – veljensä kun on tai oli lääkäri.

Viimeisen yöni Puukirkkokylässä nukuin sohvalla, jonka seuraavana aamuna kannoin pakettiautoon, jonka herättyäni kävin hakemassa kauppiaalta. Poikkesin ex-vaimon asunnolla, josta hain omistamani pyykinpesukoneen kyytiin. Samoin vuonna 1994 edesmenneeltä isoäidiltä peräisin olevan hyllykön. Naapuri olisi keittänyt kahvit, vaan sanoin, että nyt on mentävä. Palasin kotiin, ja laitoin kissan häkkiin, ja nostin häkin kauppiaalta lainaamani pakun etupenkille. Kannoin viimeiset tavarat, eli muuttolaatikot ja sen sohvan pakettiauton tavaratilaan, laitoin peräkärryn kiinni ja kytkin kärryn sähköt pistokkeella auton sähköjärjestelmään. Lunta oli maassa 64 cm ja pakkasta 36 astetta.

Ajoin ensin Kotipaikkakunnalle, vanhempien luokse. Isä lähti mukaan, ja antoi suurehkon hauen ja pussin perunoita evääksi. Hauen laitoin peräkärryyn, 36 asteen pakkaseen.

Sitten ajettiin. Ensin Keuruulle, sitten Parkanoon, Poriin, Raumalle, josta soitin uuden asuinpaikkani kirkkoherralle, joka lupasi olla vastassa uuden kodin ovella. Sinne saavuttiin vielä valoisan aikana, ja naapurin mummo tuli pyöräpotkureineen kutsumaan kahville, kunhan olisimme vähät tavarat sisään kantaneet. Siellä kävimme, ja isä lähti ajamaan pakettiautoa takaisin Keski-Suomeen. Minä laitoin vähät tavarat paikalleen, ruuvasin ainoan kattolamppuni olohuoneen kattoon, ja sain sulakkeen vaihdettua siihen vielä valot. Televisio alkoi näkyä. Asunnossa oli valot ulkoeteisessä, olohuoneen katossa ja keittiön liesituulettimessa sekä vessassa ja saunassa. Naapuri, joka noin vuosi sitten edesmeni, kävi soittamassa ovikelloa, ja ilmoitti, että heille tulee tänä iltana vieraita, heiltä saattaa kuulua ääntä. Ei kyllä kuulunut.

Minulla oli tietokone, ja siinä modeemi. Sain yhteydeen Internetiin, ja vaihdettua sähköpostit silloisten lähimpien kanssa.

Oli nälkä. Isän antaman hauen laitoin paistinpannulle, keitin vanhemmilta saatuja perunoita, ja kävin ulkona tupakalla, vaikka keuhkoputkentulehdus vaivasi. Oli uudenvuodenaatto. Hauki maistui hyvältä, samoin kotipellon perunat.

Uudenvuodenpäivänä 2003 hankkiuduin seuraavaan virkakirkkooni, jonka sanajumalanpalveluksen soitti seurakunnan suntio, joka muutamana tulevana vuonna hoiti vapaapäivieni ja vuosilomieni sijaisuuden.

Alkoi elämäni lokoisin aika, joka oli kestävä viitisen vuotta. Kanttorinvirkani oli 66%:nen, Täyden työajan ja palkan sain silloisila it-taidoillani ja osallisuudella seurakunnan nuorisotyöhön. Talvella 2003 hommasin asuntooni kunnolliset kattovalaisimet, ADSL- internet-liitymän (aluksi 128 Mbs/sek) ja televisioluvan. Vuonna 2003 pääsin nuoruuden erehdysteni jälkeen velkasaneeraukseen, ja aloin hoitaa sitä ohjelman mukaisesti.

Nyt olen eläkeikää pikku hiljaa lähestyvä ukko. Työasiat ovat muuttuneet, nykyään se pikkukirkko, joka tuossa vieressä on, ei ole virkapaikkani, vaikka huomenna sinne töihin menenkin illalla. Se on vähän kuin se jouluna poltettu, komentoja pidetään kerran pari kuussa. Turvallisuussunnitemia mietitään kovasti. Eipä ole mieleen tullut näinä vuosikymmeninä, että tosiaan, joku saattaa haluta polttaa kirkon ja siellä kävijät. Pikkukirkosta on vain yksi ovi ulos, sakastin ikkunastakin vissiin pääsee.

Nykyään virkakirkkoni on toinen, vanhempi, 1300-luvun lopulta oleva. Senkin turvallisuussuunnitelmaa päivitetään. Sieltä on peräti kolme uloskäyntiä, paitsi parvelta, jonne voi jäädä loukkuun.

Kaikenlaista nykyään pitää miettiä.

Ja se kissa eli 18 ja puolen vuoden vanhaksi. Kun hänet tavoitti syöpä, ja eläinlääkärin piti antaa armopiikki, Kaivoin kuopan talviroutaiseen maahan ja hautasin hänet vaimoni ihanan kissan viereen, sen, joka 50-vuotispäivämatkamme aikana jäi auton alle.

Advertisement

2 kommenttia artikkeliin ”30.12.2002 ja mitä sitten tapahtui

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s