Äijän klassikot vol. 1

En ihan vielä tohdi liittyä Lepiksen Saturday Classics- ryhmään, vaan vähän harjoittelen omassa blogissani ensin.
En ollut vielä kovin vanha, kun sisareni alkoi seurustella itseään pari vuotta vanhemman pojan kanssa. Siitä seurasi sitä, että sisareni on edelleen naimisissa tämän saman kaverin kanssa.
Lankomiehellä oli äärimäisen suuri vaikutus musiikkimakuuni 1970- luvun puolenvälin tienoilla, ja pari kolme vuotta sen jälkeenkin. Hänellä oli tuolloin käsittämätön määrä LP-levyjä.
Kun sisareni oli ollut ensimmäisen kerran kävelemässä tämän silloisen nuorukaisen kanssa, oli tämä antanut sisarelleni lainaksi kasetin ”Jimi Hendrix In the West”.

Jimi – jo tuolloin vainaa – oli antanut Chuck Berryn klassikolle Johnny B. Goode sellaisen käsittelyn, jolle ei minun maailmassani pärjää edes Chuck itse, vaan James Marshall Hendrixin live-levyn avausmumero on se kaikkein paras.

Aloin käsitellä tätä klassikkojuttua vähän kronologisesti, sieltä heräävän minän alkuajoista. Varmaan menee tuhannen sekaisin myöhemmin, sillä musiikkimakuni on äärettömän laaja, sulkien pois vain Järviradio- iskelmän, örinäheavyn ja teknon.